Pesäpallo ja metsästys, 60-luvun huvit
Allan Arponen, 1960-luvun metsästäjä

Vain pesäpallo on sittemmin jäänyt vähemmälle. Metsästyksen rinnalle on noussut kylätoiminta. Allan Arponen esittelee ylpeänä Pajusen Eräilijät ry:n Erä- ja Luontokeskusta Ruoveden Pajuskylässä. Kokonaisuudessa on aihetta pienimuotoiseen rinnan röyhistelyyn. Komeita rakennuksia on tehty talkoovoimin vuosikymmeniä, ja alueella ylläpidetään luontopolkua näköalatorneineen. Luontopolulla on kymmeniä tauluja, joissa kerrotaan seikkaperäisesti sanoin ja kuvin alueen luonnosta, kasveista ja eläimistä. Uusin saavutus on mutterin muotoinen sauna, joka viime syksynä viimeisteltiin kauniin hiekkarannan tuntumaan.

– Erämiehen elämään kuuluu minusta metsästyksen lisäksi sienet, marjat, kalastus ja luonnon tarkkailu muutenkin, Allan miettii.

Metsästäjä-lehdet on luettu Arposilla alusta asti, ja moni numeroista on säilytetty.

Metsästys on Allanille osa eräilevää elämäntapaa. Arposet viettävät modernin metsästäjä-keräilijän elämää. Haastatteluviikolla on saaliiksi tullut 10 kuhaa ja kolme jänistä. Pakkanen pullottaa marjoja ja sieniä. Metsästys, kalastus, sieni- ja marjametsä ovat hänelle elämäntapakokonaisuus. Allanin vaimo Sirkkakin on metsästäjä, mutta viime aikoina on polvivaiva estänyt jahtireissut.

Sitäkin useammin Allan saa seurakseen tyttärensä Merja Kaitajärven. Merja emännöi Kaitajärven monitoimimaatilaa, mutta ehtii metsälle aktiivisesti. Allan ja Merja kuuluvat pieneen seitsemän hengen hirviporukkaan, jolla on Kurussa oma metsästysalue. Hirvestys on porukassa jännittävää metsästystä, jossa metsästäjien ja koirien taitoja todella mitataan ja jokainen kaato tuntuu mahtavalta saavutukselta. Seurueella on muutama lupa. Ne saadaan aina käytettyä, joten taitoa ryhmästä löytyy.

Allanilla itsellään on tällä hetkellä kaksi pystykorvaa, 10- ja 6-vuotiaat. Toinen on erikoistunut hirviin, ja onkin siinä lajissa tehokas metsästäjä. Nuorempi pystykorva on linturetkillä oiva kaveri. Tosin Allan toteaa kanalintuja olevan nykyään niin vähän, ettei oikein viitsi niitä ampua. Paitsi pyitä, joita tuntuu piisaavan pataan asti edelleen.

– Metsoa en ole ampunut kymmeniin vuosiin. Minusta niitä on niin vähän tällä alueella, Allan toteaa.

Joka vuosi jo 40 vuoden ajan hän on suunnannut Lapin lintumaille. Sieltä on aina tuliaisina lintuherkkua, ja lisäksi kala- ja marjasaalista tilanteen mukaan.

Metsästyskoe privaatisti

Metsästäjätutkintoa Allan lähti 60-luvun alussa suorittamaan Visuveden koululle. Matka tuntui varsin jännittävältä: olihan se ensimmäinen asiointireissu kodin ulkopuolelle, jonka 15-vuotias poika pääsi ihan yksin tekemään. Kokeen otti vastaan riistanhoitoyhdistyksen johtaja Erkki Mauranen.

– Kyllähän se todella jännittävältä tuntui mennä yksistään koululle koetta tekemään, sen muistan hyvin, Allan kertoo.

Hän lisää, että koe meni läpi ensimmäisellä yrittämällä.

– Silloin minulla oli käytössäni vain pienoiskivääri. Lintujen perässä enimmäkseen menin, koitettiin hiipiä lähelle ja sitten pudottaa. Heinäsorsa oli ensimmäinen saaliini, hän muistelee.

Pellon laidassa oli murarunniksi sanottuja kosteita paikkoja, jonne sorsat tulivat syömään.

– Sinne onnistuin sitten ryömimään piekkarini kanssa, ja onnistuin sorsan saamaan.

Huteja tuli paljon, kun pienoiskiväärillä yritettiin tähdätä teeriä ja metsoja. Muutama metso silti päätyi reppuun.

– Kanalintuhommaa oli sitten paljon. Pyy oli yleisin saalis, kun osasi vähän pilliin puhaltaa, Allan muistaa.

Yhden teeren Allan muistaa pudottaneensa pienoiskiväärillä lennosta.

Petolinnutkaan eivät säästyneet nuorten hyökkäykseltä.

– Kanahaukkaa ammuttiin tietenkin aina, kun sellainen nähtiin. Joskus se onnistuikin, Allan kertoo.

Haulikko ja pystykorva

Kuudentoista ikäisenä Allan sai hankittua ensimmäisen oman haulikkonsa. Haulikkoharjoituksissa käytiin Kurussa sijaitsevalla radalla, jonne kaverin isä kuljetti poikia kaksitahtisella Saabillaan. Radalla oli savikiekkoheitin ja vaijerissa rullaavia lintumaaleja.

– Se oli sellainen halpishaulikko, rinnakkaispiippuinen Prior, mutta kyllä sillä tulosta sai aikaan, Allan kertoo.

– Nythän minulla on kertynyt aika paljonkin aseita, piekkareitakin taitaa olla kolme erilaista. On haulikkoa, rihlakkoa joka lähtöön, hän ynnää.

– Jänisjahtiin otan yleensä kevyimmän haulikkoni. En minä niin innostunut siitä ampumisesta enää ole, mutta kyllä oman passini pidän, hän miettii.

Allan hankki 16-vuotiaana haulikon lisäksi ensimmäisen oman metsästyskoiransa. Se oli pystykorva.

– Kyllä siitä hyvä lintukoira tuli, se haukkui hienosti teeret ja mettot. Sen kanssa rupesi saalista tulemaan enemmän, kertoo Allan.

Allanin äiti joutui jopa toppuuttelemaan innokasta metsästäjää, kun lintuja tuli liikaa. Silloin ei ollut pakastinta, johon säilöä saalista.

Myös kettuja Allan ystävineen jahtasi ahkerasti 60- ja 70-luvulla. Monilla hänen tovereillaan oli hyviä kettukoiria. Hirviharrastuksen hän aloitti vasta 80-luvulla. Pajusen Eräilijät saalistavat pienpetoja edelleen ahkerasti, mistä todistavat monet nahkaniput seuran majan seinillä. Allan oli perustamassa seuraa vuonna 1968.

– Pajusen Eräilijät on tämmönen pienriistaseura, oikeastaan eräkerho, eikä pelkkä metsästysseura.

Seura sai alkunsa kylien välisistä haulikkokisoista. Kisoissa käytiin Pajusen Kyläseura -nimellä. Nopeasti keksittiin perustaa oma metsästysseura. Nyttemmin seuran toiminta on enemmän muuta kuin jahtia.

– Tämä on enemmän sellainen kyläseura nykyään, metsästys on muuttunut sivuharrastukseksi, Allan toteaa.

Varsin tärkeäksi ja rakkaaksi sivuharrastukseksi kuitenkin.

Seura on rauhoittanut metson kokonaan jo kauan sitten. Yksi teeri per jäsen on kiintiönä, pyitä saa vislailla enemmän. Viimeiset 20 vuotta on töitä riittänyt Eräkeskuksen rakennuksien kanssa.

Koiranäyttely vai ei?

Totta kai korona on sekoittanut myös eräilijöiden elämän. Neljän seuran suuri koiranäyttely järjestetään Ruovedellä tänä keväänä, jos korona suo.

– Meillä on hyvät suunnitelman siitä, miten saataisiin koronasääntöjen mukaisesti asia hoidettua. Yli tuhat koiraa olisi tulossa, jos saadaan järjestää, Allan miettii.

Onneksi metsästäminen on sen luonteista toimintaa, että pandemia ei sitä paljoa haittaa.

Haastattelupäivänä on rapsakka pakkanen, ja Allan lähtee jänistä etsimään ystävänsä Pekka Aallon kanssa. Pekan ajokoiralla ne tämän viikon kolme jänistä taidettiin saalistaa.

Tämän eräilijän ei tarvitse matkustaa mihinkään metsästääkseen. Kävellään vain pihasta metsään, ja jänisjahti alkaa siitä.