Vieraskynä

Mistä puhutaan, kun puhutaan metsästyksestä?

TekstiMinna Santaoja, yhteiskuntatieteellinen ympäristötutkija, hallintotieteiden tohtori. Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto
Julkaistu17.3.2021

Yhteiskuntatieteelliselle ympäristötutkijalle metsästys näyttäytyy moniulotteisena eettisenä, ekologisena, taloudellisena, poliittisena, historiallisena ja käytännöllisenä kysymyksenä. Kuka metsästyksestä saa keskustella, ja mistä näkökulmasta?

Metsästyksestä käytävässä keskustelussa näkyvät samat ongelmat kuin julkisessa keskustelussa monista muistakin aiheista. Keskustelu poteroituu mustavalkoiseksi, hyvä-paha -akselille, me vastaan ne -asetelmaan. Omaa argumenttia rakennetaan kuvitellun vastapuolen teilaamiseksi. Terveisiä vaan keski-ikäiseltä, korkeakoulutetulta kaupunkilaiselta viherpiipertäjänaiselta. Noista ominaisuuksistahan on pääteltävissä kantani metsästykseen – vai onko?

Monimutkaisessa maailmassa selkeiden moraalisääntöjen kaipuu on inhimillistä. Haluaisin ajatella yksiselitteisesti, että eläinten tappaminen ja syöminen on väärin, ja siksi metsästys on väärin. En ole syönyt lihaa pariinkymmeneen vuoteen, mutta jos lihaa on syötävä, on riista eettisempi vaihtoehto kuin tehotuotannossa elämänsä viettäneen eläimen liha. Tutkimusaiheideni kannalta ajattelen, että metsästys voi olla tapa ylläpitää luonnon tuntemusta ja selviytymistaitoja epävarman tulevaisuuden varalta. Me ihmiset olemme siitä erikoisia olentoja, että pystymme omaksumaan samanaikaisesti vastakkaisiakin arvoja. Tämän ristiriitaisuuden tunnistaminen voi auttaa rakentavan keskustelun käymisessä.

Metsästyksen yksilötason merkitykset, niin ihmis- kuin eläinyksilöille, ovat moninaisia. Kiinnostava kysymys on, miten karttuva tutkimustieto eläinten tiedollisista kyvyistä vaikuttaa metsästykseen. Ja toisaalta: eläinten kanssa tekemisissä oleville tutkimus vain vahvistaa sen, mikä oli jo tiedossa – eläimet ovat älykkäitä ja tuntevia olentoja. Yksilötason merkitysten lisäksi metsästys on laaja yhteiskunnallinen kysymys.

Riistanhoito on sukua sanalle metsänhoito. Samallalailla kuin metsä kasvaakseen, eivät luonnonvaraiset eläimet tarvitse ihmisen hoitoa. Metsänhoidon käytännöt ja suurpetopolitiikka ovat luoneet tilanteen, jossa ”kannanhoitoa” pidetään välttämättömänä talouden ja turvallisuuden vuoksi. Metsästys vaikuttaa paitsi lajien sisäiseen geneettiseen monimuotoisuuteen, myös muuhun luonnon monimuotoisuuteen. Pienpetojen metsästys nähdään metsästäjän hyveenä, luonnonsuojelutekona. Siinäkin kyse on ihmistoiminnan jälkien korjaamisesta.

Media-aineistoja hyödyntävänä tutkijana silmäilin Metsästäjä-lehden sisältöjä verkossa. Ulkopuolisen katse poimi monenlaista kiinnostavaa. Vesilintujen, jopa uhanalaisten lajien, ampuminen viljaruokinnalle on käsittämätöntä. Ja mikä hinku metsästäjillä on ”pitkän odotuksen jälkeen” päästä ampumaan ukkometsoja ja -teeriä? Kannanhoidollinen metsästys ja trofee-metsästys asettuvat eri kohtiin eettisellä jatkumolla. Lehdessä käyty keskustelu yllätti moniäänisyydellään.

Edellisessä Vieraskynässä piispa Jari Jolkkonen ehdotti metsästäjän etiikan kirjaamista metsästyskorttiin. Metsästäjäkunnalla on jaettuja eettisiä ja lainsäädäntöönkin kirjattuja periaatteita: on tiedettävä mitä ampuu ja vältettävä eläimen kärsimystä. Laajana yhteiskunnallisena kysymyksenä metsästyksen etiikka on kuitenkin liikkuva maali, johon tähdätessä on tarkennettava jatkuvasti. Tähtäillessään metsästäjät eivät voi välttää monimutkaisia kysymyksiä ihmisten, muiden eläinten ja muun luonnon muuttuvista suhteista.

Lisää samasta aiheesta

Metsästystä seitsemällä vuosikymmenellä

Pesäpallo ja metsästys, 60-luvun huvit

18.3.2021
Miksi pyydän vieraspetoja?

Kaikki lintujen puolesta

17.3.2021
Koiran kanssa

Karkottajat tulevat!

16.3.2021