Harjoittelukausi avataan ajoissa. Ensimmäisiin ilmakivääriharjoituksiin lähtee mukaan usein koko perhe. Kuvassa pikkuveljeni Santtu Niskala.
Nuorten toimitus

Metsästyskautta varten voi harjoitella monipuolisesti

Ennen uutta metsästyskautta valmistaudun ampumatilanteisiin harjoittelemalla monipuolisesti.

Teksti ja kuvat Siiri Niskala

Julkaistu30.6.2023

Metsästysseurani painottaa harjoittelun tärkeyttä. Hirvimetsälle osallistuvien on suositeltavaa käydä harjoittelemassa ampumista ja kohdistamassa kivääri ainakin kerran kesässä ennen metsästyksen alkamista. Seurani varaa muutaman yleisen harjoittelupäivän Peltojärven ampumaradalle, jonne jokainen seuran jäsen voi tulla vapaasti. Radalla voin harjoitella muun muassa liikkuvaan eläintauluun. 

Luodit talteen keräävästä taulu­laatikosta lyijyjätteet on helppo kierrättää ja näin säästää ympäristöä.
Ilmakivääri­harjoituksiin löytyy tauluja moneen lähtöön.

Ilmakiväärillä rutiinia

Ampumaradalla käymisen lisäksi harjoittelen mummolassa ilmakiväärillä ampumista. Kesän lempiaktiviteettejani on haastaa ukki leikkimieliseen tarkkuuskisaan.  

Kiväärin harjoituspatruunat ovat kalliita, joten ilmakiväärillä harjoittelu on myös nuorille metsästäjille edullinen tapa harjoitella tarkkuutta ja kehittää rutiinia ampumatilanteessa. 

Ilmakiväärin ostamiseen ei useimmissa tapauksissa tarvitse aselupaa, minkä takia sillä on helppo tutustua ampumiseen. Ilmakiväärillä metsästäminen on Suomessa kiellettyä.

Ilmakiväärillä yksityisellä alueella ammuttaessa on muistettava turvallisuus, eikä ampumisesta saa aiheutua häiriötä ympäristölle tai naapureille. Keräämme suurimman osan ammutuista lyijyluodeista talteen ja hävitämme ne kierrättämällä. 

Ilmakiväärissämme on puna-vihreä-valopistetähtäin, mutta vaihtoehtoja on monia.

Aseeseen tutustuminen ennen metsästystä

Haulikko on minulle uudempi tuttavuus kuin kivääri ja siksi harjoitteleminen turvallisessa ympäristössä isän neuvonnassa on tärkeää. Aloitin harjoittelun tutustumalla hauliparven tekemään kuvioon eri etäisyyksiltä, jonka jälkeen siirryin savikiekkojen ampumiseen. Vaikka haulit eivät oikein tahtoneet osua savikiekkoihin, en lannistunut: vain harjoittelu tekee mestarin. 

Ampumatilanteisiin hyvin valmistautunut metsästäjä on jo puolivälissä onnistunutta metsästyskokemusta. Harjoittelu ja tietämys omista taidoista kuuluu hyvän ja vastuullisen metsästäjän toimintaan. 

Lisää samasta aiheesta