Metsästysjousi vaatii harjoittelua

Useampi henkilö voi ampua yhdellä ja samalla jousella kokeilumielessä tuloksekkaasti, mutta mukava ja tarkka ampuminen vaatii jousen yksilöllisen säätämisen.

Metsästysjousessa on säätövaraa, mutta rajallisesti. Ennen jousen hankkimista on selvitettävä oma vetopituus, dominoiva silmä ja fysiikkaan sopiva viritysvastus. Tuumamittaisen vetopituutesi saat karkeasti arvioitua mittaamalla sylivälisi tuumina ja jakamalla sen 2,5:llä, mutta parhaiten vetopituutta ja soveltuvaa paunamäärää saa selviteltyä laajasäätöisen taljajousen ja osaavan harrastajan avulla.

Säätäminen vaatii osaamista

Jousia myydään usein valmiina RTS-paketteina (ready-to-shoot). Nimestään huolimatta paketti ei ole ampujalleen valmiiksi säädetty. Jokainen on mittasuhteiltaan uniikki hartioiden leveyden, kaulan pituuden ja kasvojen luuston osalta.

Säätäminen on siis tehtävä ampujan läsnä ollessa: jänteellä sijaitseva takatähtäin säädetään oikealle korkeudelle, laukaisulaitetta varten asennettu jännelooppi säädetään oikean pituiseksi ja laukaisulaitteen rannehihna kiristetään niin, että liipaisin saadaan oikeaan kohtaan sormissa. Sopivien säätöjen tekeminen onnistuu osaavalta ampujalta nopeasti ja uuden harrastajan auttaminen oikaisee monta mutkaa.

Virittäminen on tekniikkalaji

Kun jousi on hankittu ja säädetty, alkaa todellinen harjoittelu. Metsästyslaillisen jousen viritysvastuksen alaraja kulkee hieman yli 40 paunassa, mutta valtaosa miehistä ampuu jäykemmillä, noin 50–70-paunaisilla jousilla.

Tottumattomalle jousen virittäminen voi olla yllättävän haastavaa, sillä vastaava liikerata ja voima toistuu vain harvassa päivittäisessä askareessa. Oikea viritystekniikka onkin opeteltava tarpeeksi alhaisella viritysvastuksella, jotta lihaksisto ehtii mukautumaan rasitukseen.

Virityksessä avainasemassa ovat selän lihakset, ja liike olisi hyvä saada suoritettua niitä käyttäen. Sopivalle vetopituudelle säädetyn jousen vireessä pitäminen on helppoa, sillä vireessä pitäminen tapahtuu selkälihaksia käyttäen. Oikean tekniikan iskostuttua rutiiniksi on viritysvastuksen nostaminen tarvittaessa helpompaa.

Formi ennen kaikkea

Jousiampuja seisoo normaalitilanteessa rintamasuunta noin 90 asteen kulmassa kohteeseen nähden. Ampuessa seisotaan ryhdikkäästi, pää pystyssä, hartiat alhaalla, olkapäät tukevasti kuopissaan ja käytetään selkälihaksia. Jousta pitelevän käden kyynärpäässä on pieni kulma, ja kyynärpää osoittaa kellotaulua mukaillen noin kello seitsemään. Ampuja ei purista jousen kahvaa, vaan antaa kahvan levätä kämmentä vasten niin, että paine kohdistuu peukalon kämmenpahkan reunaan melko keskelle kämmenen alareunaa. Kahvakäden rystyset eivät ole pystysuorassa kahvan suuntaisesti vaan miltei 45 asteen kulmassa kahvasta sivuun.

Virityskäden kyynärpää osoittaa oikein mitoitetulla jousella ammuttaessa suoraan taakse, jousi pysyy vireessä selkälihasten avulla ja kyynärvarsi on liipaisinmallista laukaisulaitetta käytettäessä rentona. Virityskäsi on ankkuroitu kasvojen viereen kohtaan, jossa jokin käden osa, esimerkiksi rystynen, koskettaa kevyesti kasvojen luita tai asettuu vaikkapa leukaluun taakse. Tällöin jousikädelle löytyy vakiinnutettava ankkurointipaikka, johon se jokaisella ampumasuorituksella asetetaan. Hyvän ankkurointipaikan löytyminen mahdollistaa ampumisen, vaikkei jännetähtäintä huonon valaistuksen takia näkisikään.

Sopivalla vetopituudella ja ampuma-asennolla jänteen kulma ja nuolen nokkipää tulevat aivan leuan viereen, jänne kulkee suupielen ohi ja juuri nenän alta niin, että nenänpää voi kevyesti koskettaa jännettä. Jännetähtäin on oikealla korkeudella, kun ampuja näkee nyökkimättä tai kurkkimatta sen läpi ja saa sen keskitettyä etutähtäimeen.

Oikean ampuma-asennon löytymiseen kannattaa uhrata alkuun ajatusta ja pyytää avuksi osaavampi ampuja tarkistamaan ja ohjaamaan tekemistä. Oikea ampuma-asento on toistettavan, laadukkaan ampumisen peruskivi.

Nuolet nippuun

Saatuasi jousesi säätöihin ja ampuma-asentosi kuntoon, huomaat nuolten hakeutuvan pikkuhiljaa tiiviimpään nippuun. Suomesta löytyy useita riistaeläinten näköisillä 3D-maaleilla rakennettuja maastoratoja, mutta käytä alkuun valtaosa ajastasi perusammunnan rutiinin rakentamiseen.

Saatuasi nuolesi 20 metrin matkalta yhä useammin tennispallon kokoiseen alaan, lähde kasvattamaan hiljalleen ampumatkaa 30 ja 40 metriin. Riittävä osumatarkkuus metsästysammuntaan on karkeasti tennispallon kokoinen ala, mutta mitä paremman rutiinin saavutat ja mitä kauempaa osut haluamaasi kohteeseen, sitä paremman turvamarginaalin luot ampumataidollesi riistatilanteissa.

Riistaeläintä ammuttaessa laukauksen on tunnuttava varmalta ja tapahduttava “helpolle” etäisyydelle. Tositilanteessa epävarmuustekijät kasvavat ja riskinotto voi päätyä haavoittamiseen.

Harjoittelusta rutiini

Uuden jousiampujan on syytä panostaa ampumaharjoittelun laatuun määrän sijasta. Toispuoleisesti rasittava jousiammunta voi liikaa harjoitettuna aiheuttaa kiputiloja, ja laukausmäärää kannattaa lisätä maltillisesti. Tärkeintä on laatia harjoittelusta rutiini ja pyrkiä ampumaan mieluummin usein ja vähemmän laukauksia kuin harvoin ja enemmän.

Keskittyessäsi alusta lähtien ampumatekniikkaan ja ampuessasi usein, saat rakennettua itsellesi hyvän pohjan ja pääset tarvittavaan osumatarkkuuteen ja -varmuuteen. Yhden kesän harjoittelulla on mahdollista rakentaa riittävä osaaminen seuraavan syksyn jahteja varten, kunhan muistaa todellisissa riistatilanteissa toimia omien rajojensa puitteissa.

Lue lisää jousimetsästysammunnan harjoittelusta

Kaipaatko apua jousimetsästyksen aloitukseen? Millaista? Kerro kommenteissa!