Metsästysaseen kohdistaminen
Kuinka monta laukausta tarvitaan?
Toisten mielestä yksi laukaus riittää, jotkut vannovat kolmen nimeen ja osa ampuu kymmeniä kohdistuslaukauksia. Mutta mistä voi tietää, mikä on riittävä määrä?
Lyhyt vastaus kysymykseen on, että kymmenkunta kohdistuslaukausta riittää useimpiin tilanteisiin. Vastaus kuitenkin riippuu omista tavoitteista.
Kohdistamiseen voi suhtautua kahdella tavalla. Ensimmäinen tapa on ajatella suhteellista kohdistamista, jossa pyritään vähentämään kohdistamisesta johtuvaa epävarmuutta niin, että sen osuus on pieni verrattuna patruunan käyntiin. Toinen tapa on ajatella absoluuttista kohdistamista, jossa kohdistaminen pyritään tekemään niin tarkasti kuin se tähtäimen naksuvälin mukaan on mahdollista.
Ennustettu osuma-alue ja patruunan osuma-alue
Kokonaistarkkuutta voidaan kuvata ”ennustetun 90 % osuma-alueen” avulla. Se on tähtäyspisteen ympärille piirretty ympyrä, jonka sisään laukaus osuus 90 % todennäköisyydellä.
Jos ase on kohdistettu täydellisesti, ympyrän koko määräytyy patruunan käynnin perusteella. Mutta pienellä kohdistuslaukausmäärällä osunnan ennustaminen on epävarmempaa, koska ei tarkalleen tiedetä, kuinka kauas tähtäyspisteestä ase on todellisuudessa kohdistettu.
Käsite ”ennustettu osuma-alue” sisältää siten sekä patruunan käynnistä että kohdistuksen epätarkkuudesta aiheutuvan epävarmuuden. ”Patruunan osuma-alue” puolestaan kuvaa pelkästään patruunan käynnin hajontaa.
Suhteellinen kohdistaminen
Suhteellinen kohdistaminen sopinee useimpiin käyttötarkoituksiin. Se vaatii yleensä vähemmän kohdistuslaukauksia ja selvitettäviä asioita verrattuna absoluuttiseen kohdistamiseen. Suhteellisessa kohdistamisessa metsästäjä päättää, kuinka paljon patruunan osuma-aluetta suurempi ennustettu osuma-alue saa olla.
Tilastomatematiikan avulla on mahdollista laskea, kuinka paljon suurempi ennustettu osuma-alue on verrattuna patruunan osuma-alueeseen, kun ase on kohdistettu tietyllä laukausmäärällä. Hyvä puoli on, että tätä varten ei patruunan käyntiä tarvitse tuntea.
Yhdellä laukauksella kohdistettuna 90 % ennustetun osuma-alueen halkaisija on 41 % suurempi kuin täydellisesti kohdistetulla aseella. Kolmella laukauksella ero on 15 %, kymmenellä laukauksella 5 % ja 30 laukauksella 1,6 %.
Pinta-alana ilmaistuna yhden laukauksen kohdistus tuottaa kaksi kertaa patruunan käyntiä suuremman ennustetun osuma-alueen, kolmella laukauksella pinta-ala on 33 % suurempi, kymmenellä laukauksella 10 % suurempi ja 30 laukauksella 5 % suurempi kuin täydellisesti kohdistetulla aseella.
Nyrkkisäännöksi voi ajatella, että noin kymmenellä laukauksella saa jo melko hyvän kohdistuksen. Suuremmilla laukausmäärillä lisälaukausta kohti saatu hyöty pienenee nopeasti. Käytännössä kannattaa ampua pariton määrä kohdistuslaukauksia, esimerkiksi 11, sillä se helpottaa mediaaniosuman eli keskimmäisen osuman tunnistamista osumakuviosta.
Ennustetun osuma-alueen selvittäminen
Suhteellisen kohdistamisen jälkeen metsästäjä tietää, kuinka suuri osa osumiseen liittyvästä epävarmuudesta johtuu kohdistamisesta ja kuinka suuri osa patruunan käynnistä. Kuitenkaan 90 % ennustetun osuma-alueen koko ei ole selvillä. Tiedetään, vain missä suhteessa se koostuu eri epävarmuuslähteistä.
Ennustetun osuma-alueen koon selvittäminen on kuitenkin yleensä sekä mielenkiintoista että merkityksellistä, kun vertaillaan vaikkapa ampumamatkoja ja kohderiistaeläimen vitaalialueen kokoa. Suhteellisen kohdistamisen perusteella tiedetään, kuinka paljon suurempi ennustettu osuma-alue on suhteessa patruunan osuma-alueeseen. On siis selvitettävä patruunan 90 % osuma-alueen koko.
On yleistä tarkastella patruunan käyntiä ampumalla esimerkiksi kolmen, viiden tai kymmenen laukauksen osumakuvioita. Joka tällaista on harrastanut, tietää, että kymmenen laukauksen kasat ovat keskimäärin selvästi suurempia kuin vähemmillä laukauksilla ammutut.
Tietokonesimulaation avulla eri tavoin mitatut käynnit saadaan vertailukelpoisiksi. Siinä selvitetään, millaista 90 % osuma-aluetta erilaisilla laukausmäärillä ammutut kasat vastaavat.
Kolmen laukauksen osumakuvio on kooltaan keskimäärin hieman yli puolet (56 %) patruunan 90 % osuma-alueesta. Vastaavasti viiden laukauksen kasa on siitä kaksi kolmasosaa (70 %) ja kymmenen laukauksen jo lähes samankokoinen (90 %). Vasta 17 laukauksella hajonta vastaa keskimäärin patruunan 90 % osuma-aluetta (100 %). Näillä tiedoilla voidaan erilaisilla laukausmäärillä ammutut kasat muuntaa arvioiksi 90 % osuma-alueen koosta. Erityisesti pieniä kasoja ammuttaessa on niitä syytä ampua useita, sillä pienten kasojen koko vaihtelee sattumalta enemmän kuin suurempien kasojen koko. Jonkinlaisena minimimäärän nyrkkisääntönä voi sanoa, että laukausten kokonaismäärä on hyvä olla vähintään 30, jotta osuma-alueen koosta saadaan tilastollisesti luotettavaa tietoa. Samat laukaukset voi hyvin käyttää samalla myös kohdistamiseen, jolloin myös kohdistuksen tarkkuus paranee.
Jos ase on täydellisesti kohdistettu ja ammutaan kolmella laukauksella keskimäärin 25 mm osumakuvioita tuottavaa patruunaa, osutaan 90 % todennäköisyydellä 45 mm ympyrään. Viiden laukauksen kasat ovat keskimäärin 32 mm, ja kymmenen laukauksen kasan kooksi voi odottaa 40 mm.
Jos esimerkin ase on kohdistettu yhdellä laukauksella, ennustettu 90 % osuma-alue on 63 mm. Kolmella laukauksella 52 mm ja kymmenellä laukauksella kohdistettuna ampuja osuu 90 % todennäköisyydellä 47 mm ympyrään.
Absoluuttinen kohdistaminen
Kohdistus on absoluuttinen, kun osumakeskipiste on enintään puolen säätönaksun päässä tähtäyspisteestä. Tällaisessa tilanteessa tähtäimen siirtäminen veisi tähtäyspistettä vain kauemmas osumakeskipisteestä.
Tarvittavien laukausten määrä riippuu kolmesta tekijästä.
Henkilökohtainen vaatimustaso: Kuinka varma haluat olla siitä, että ase on kohdistettu niin hyvin kuin mahdollista? Mitä korkeampi vaatimustaso, sitä enemmän laukauksia tarvitaan.
Tähtäimen säätönaksujen mitta: Mitä vähemmän yksi naksu siirtää tähtäyspistettä, sitä tarkempi kohdistaminen on mahdollista ja sitä enemmän kohdistuslaukauksia tarvitaan.
Patruunan käynti aseessa: Mitä suurempaa hajontaa patruuna tekee, sitä enemmän kohdistuslaukauksia tarvitaan.
Esimerkkinä tyypillinen metsästyskivääri
Kun henkilökohtainen vaatimustaso, tähtäimen naksut ja patruunan käynti ovat selvillä, voidaan tilastomatematiikan avulla selvittää, kuinka monta laukausta kohdistamiseen tarvitaan. Jätämme matematiikan yksityiskohdat väliin ja keskitymme vain sen antamiin tuloksiin.
Käytetään esimerkkinä .308 Win -kaliiperin kivääriä, joka kohdistetaan 100 metrin etäisyydelle. Aseen tähtäimen naksut siirtävät osumapistettä 100 metrin päässä 1 cm kerrallaan.
Aiemmin on ammuttu kymmenen kolmen laukauksen osumakuviota, joiden keskimääräiseksi kooksi mitattiin 25 mm ja on päätetty, että kohdistuksen halutaan olevan 90 prosentin varmuudella niin hyvä kuin mahdollista.
Tähän tavoitteeseen tarvitaan 9 laukauksen kasa, joka ammutaan huolellisesti.
Kahdella kohdistuslaukauksella olisi jäänyt 50 prosentin mahdollisuus, ettei kohdistus ole niin tarkka kuin mahdollista. Viidellä laukauksella varmuus kasvaa 75 prosenttiin. Toisaalta 95 prosentin varmuuden saavuttamiseen tarvittaisiin 12 laukausta.
Jos taas kolmen laukauksen osumakuvioiden keskiarvo olisi ollutkin 30 mm, eikä 25 mm, olisi 90 prosentin kohdistukseen tarvittu 15 laukausta.
Jos taas aseessa olisi kulmaminuuttipohjainen tähtäin 0,25 MOA (noin 7,3 mm) naksuilla, tarvittaisiin 90 prosentin varmuuden saavuttamiseen 16 kohdistuslaukausta.
Kirjoittaja on tilastotieteilijä, joka harrastaa metsästystä ja tarkka-ammuntaa.
Kohdistamisesta johtuva epävarmuus
B. Ennustettu 90% osuma-alue pienenee, kun kohdistuksesta johtuva epävarmuus pienenee. Epävarmuutta pienennetään ampumalla useampia kohdistuslaukauksia. Samalla pienenee kohdistuksesta johtuvan epävarmuuden suhteellinen osuus.
Aseen kohdistaminen
- Raakakohdista ensin siten, että osut tauluun
- Tue ase siten, että taulu näkyy rihlojen läpi, säädä tähtäin samaan pisteeseen liikuttamatta asetta
- Käytä suurta taulua tai ammu läheltä, jotta saat ensimmäisen laukauksen tauluun
- Mittaa ensimmäisen laukauksen etäisyys tähtäyspisteestä pysty- ja vaakasuunnassa
- Tee tarvittava korjaus, huomioi etäisyys. Esim. 10 metrin päästä ampuessa yksi 0,1 MRAD naksu siirtää osumaa yhden millimetrin, 20 metrin päässä kaksi millimetriä
- Vaihtoehto: Jos ase oli laukauksessa tiukasti penkissä, ja pysyy siinä, siirrä tähtäintä niin, että se osoittaa samaan kohtaan osuman kanssa.
- Kun osuma on taulussa, ammu riittävä, mielellään pariton määrä kohdistuslaukauksia rauhalliseen tahtiin. Ota ampuma-asento uudestaan laukausten välillä, jotta siinä oleva vaihtelu tulee huomioitua kohdistamisessa. Tähtää jokainen laukaus samaan pisteeseen, älä säädä tähtäintä välillä. Paras tulos riistalaukausta ajatellen saadaan, kun piipun annetaan kunnolla jäähtyä laukausten välissä.
- Etsi syntyneestä osumakuviosta keskimmäinen osuma sivusuunnassa. Jos ammuit esimerkiksi 11 laukausta, keskimmäinen on kuudes vasemmalta (ja oikealta). Mittaa keskimmäisen osuman sivusuuntainen etäisyys tähtäyspisteestä millimetreinä ja muuta etäisyys naksuiksi. Jos keskimmäinen osuma oli tähtäyspisteen oikealla puolella, naksuttele tähtäintä vasemmalle.
- Etsi syntyneestä osumakuviosta keskimmäinen osuma korkeussuunnassa. Jos ammuit esimerkiksi 11 laukausta, keskimmäinen on kuudes ylhäältä (ja alhaalta). Mittaa keskimmäisen osuman korkeussuuntainen etäisyys tähtäyspisteestä millimetreinä ja muuta etäisyys naksuiksi. Jos keskimmäinen osuma oli tähtäyspisteen alapuolella, naksuttele tähtäintä ylöspäin.
- Ase on nyt kohdistettu, eikä muita säätöjä tarvita. Jos kuitenkin epäilet kääntäneesi tähtäintä väärään suuntaan, voit tarkistaa ampumalla yhden tai kaksi laukausta. Jos ne varmistavat säädön menneen oikeaan suuntaan, ei tarvita muita toimenpiteitä. Jos säädöt menivät väärään suuntaan tai epäilet säätäneesi väärän määrän naksuja, kannattaa ampua kokonaan uusi kohdistussarja.
Vinkki: Jos ammut pientä kasaa, osumia voi olla vaikea erottaa toisistaan. Ongelma ratkeaa jakamalla kohdistuslaukaukset useampaan eri tauluun, jotka yhdistetään lopuksi kynällä piirtämällä samaan puhtaaseen tauluun. Tämä on helppoa, jos taulupaperit ovat saman kokoisia ja tähtäyspiste on joka taulussa samassa kohdassa. Esimerkiksi pahviset ilmakiiväritaulut tai A4 arkit toimivat hyvin. Kukin ammuttu taulu asetetaan vuorollaan puhtaan taulun päälle, ja osumat merkataan luodinreikien läpi kynällä.