Nuorten toimitus

Ampumapäivä hirviradalla

Ampumaharjoittelu on tärkeää ja hauskaa toimintaa, jolla vältetään turhia ohilaukauksia.

Teksti ja kuvat Mika Linna

Julkaistu9.11.2023

Metsästysseurassani järjestettiin ampumapäivä Sievin uudella hirviradalla. Mukaan kannustettiin erityisesti nuoria. Lähdin mukaan, vaikka en vielä hirviporukkaan kuulu.

Saavuttueamme radalle veimme aseet telineeseen ja kävimme katsomassa, miten rataa käytetään. Sitten aloitimme harjoittelun. Tulos ilmoitettiin ampumakoppiin radiopuhelimen välityksellä. Ammuimme neljän laukauksen sarjoja, joissa taulu liikkui kaksi kertaa kumpaankin suuntaan.

Jännitin ampumista aika paljon, koska olin käynyt vain kerran ampumassa hirvikiväärillä. Ammuin isän .30-06 -kaliiperisella muovitukkisella kiväärillä. Kevyt ase ja voimakas kaliiperi tarkoittavat melko suurta rekyyliä yhdistettynä 48-kiloiseen ampujaan. Ihan ei tarvinnut taka-askeleita ottaa, mutta melkein. 

Aloitetaan kympeistä

Ammuin ensin kaksi laukausta paikallaan olevaan maaliin, jotta hiukan saisin jännitystä purettua. Sitten ammuin normaalin neljän laukauksen sarjan ja menin syömään makkaraa. Ammuin kaikkiaan kolme neljän laukauksen sarjaa, joista kaksi ensimmäistä oli tulokseltaan kohtalaisia. Kaikki laukaukset olivat suunnilleen taulussa. 

Viimeisessä sarjassa koitin ampua hieman taemmas. Siitä tulikin porukan paras tulos sinä päivänä. Olin hiukan yllättynyt, kun radiopuhelimesta kuului “Aloitetaanko kympeistä”. Tulos sisälsi kaksi kymppiä ja siitä tuli oikein ampumajaoston vetäjän kehut.

Vuoroaan odottavat ampujat maalasivat sadan metrin ampuma­kopin seinät.

Talkootyötä ammunnan ohessa

Tapahtuma hyödynnettiin myös niin, että vuoroaan odottavat ampujat maalasivat sadan metrin ampumakopin rapistuneet seinät uuteen uskoon. Jos olisin ehtinyt ottaa ennen- ja jälkeen-kuvat, ne luultavasti olisivat jossain sisustuslehdessä.

Metsästysseura tarjosi makkarat, joita syödessä riitti juttua sekä sen kertaisista ammunnoista että vanhoista tarinoista. Tämä oli mielestäni yksi tapahtuman kohokohdista. Juuri niin kuin hirvijahdissakin. Vakituista makkaranpaistopaikkaa hiukan kaipailtiin ja suunniteltiin uudelle ampumaradalle, mutta hyvin nuo paistuivat parkkipaikan laidassakin. 

Kaikki radalle

Hirviradalla käyminen on erittäin tarpeellista ja sillä ehkäistään paljon turhia hutilaukauksia ja haavakoita. Lisäksi ampuminen on mukavaa toimintaa etenkin porukassa. Uskoisin, että tällainen päivä innosti monia käymään useamminkin radalla.

Tapahtuman pääjärjestäjä, ampumajaoston vetäjä Markku Nikkilä kertoi, että kaikki järjestelyt sujuivat hienosti. Lisäksi hän kehui uutta rataa erittäin toimivaksi. Hiukan hän harmitteli, että olisi saanut olla enemmän porukkaa. Radalle kannattaa myös houkutella nuoria, jotka tuovat tasapainoa paikoin ikääntyvään hirviporukkaan. 

– Nuorissa se tulevaisuus on, Nikkilä totesi. 

Lisää samasta aiheesta