Teerien kevätsoidin käynnissä – korpimetsot sekoittavat peliä

Teerisoitimilla on nyt vilkasta aikaa, kun teerikukot varmistelevat asemiaan. Koirasteeren ja naarasmetson risteymäjälkeläinen korpimetso on soitimen hämmentäjä.

Teksti ja video Matti Kervinen
Julkaistu20.4.2020

Huhtikuun alkupuolella pohjoissavolaisella teeren soitimella on aamuhämärässä vielä seesteinen tunnelma. Kurjet, laulujoutsenet ja töyhtöhyypät availevat ääntänsä ja kiurukin jo pian lyö leikkiä ilmassa. Teerikukot saapuvat soitimelle verkkaisesti vasta auringonnousun aikaan. Niitä ennen soidinareenalle on jo ehtinyt kaksi niitä suurempaa, hieman erikoisen, mutta tutunnäköistä lintua: korpimetsot.

Korpimetso painaa lähes tuplasti teerikukon verran eikä se kunnioita teerikukkojen jo syyssoitimella hahmottumaan alkaneiden reviirien rajoja. Aggressiiviset korpimetsot häätävät kevätaamussa teerikukon toisensa perään pois reviiriltään, eivätkä ne tunnu ymmärtävän pelin henkeä. Soitimella piipahtaneet teerikanat pitävät ajan hengen mukaisen turvavälin näihin häiriköihin.

Pääsiäisen aikaan soitimella oli vajaa 20 reviirillistä teerikukkoa, joten todennäköisesti kaksi korpimetsoa ei ennätä kaikkia paritteluja häiritsemään. Paritteluiden aika koittaa toukokuun alkupuolella riippuen siitä, kuinka kevät etenee. Tuolloin soitimella on jo aivan toisenlainen rytinä, ja teerikukot saapuvat puolustamaan reviiriään jo säkkipimeässä.

Seuraamalla kevätsoidinta voi arvioida kannan kokoa

Teerikanat suosivat soitimia, joilla on paljon reviirikukkoja. Lisäksi ne jäävät usein pesimään lähelle soidinta, jolla parittelivat. Soitimen koolla eli reviirikukkojen määrällä on siten paikallisesti suuri merkitys teerikannan kokoon. Tarkkailemalla kukkojen määrää oman alueensa kevätsoitimilla voi arvioida talven yli selviytyneen ja keväällä lisääntyvän teerikannan kokoa.

Kukot varailevat reviirejään soitimilta jo syksyllä metsästysaikaan. Kunnollisen kevätsoitimen turvaamiseksi syyssoitimet kannattaa rauhoittaa metsästykseltä.

Teeren soidin

  • Avoimella paikalla, esim. avosuolla, pellolla tai järven jäällä. Soidinpaikat ovat pysyviä, ellei ympäristössä tai paikallisen teerikannan koossa tapahdu merkittäviä muutoksia
  • Teerikukot puolustavat keväisin vuodesta toiseen samalla soitimella pientä reviiriä
  • Vain parhaat kukot pääsevät soitimen keskustaan, jossa parittelut tapahtuvat. Keskustareviirin saaminen ja puolustaminen vaatii aktiivista läsnäoloa ja tappelemista.
  • Teerikana parittelee vain tarkkaan valitsemansa kukon kanssa, ja useimmiten vain yhden kerran