Lapin supikoira hakee heilaa Tyrnävältä

Tyypillisesti Pohjoismaisessa supikoirahankkeessa on totuttu siihen, että Lapissa pannoitetut supikoirat lähtevät pohjoiseen, itään tai länteen. Tällä kertaa pantasupikoiralla oli omat suunnitelmansa.

Julkaistu21.9.2021

Pantasupikoirakollin tarina alkoi Keminmaan perämetsässä viime talvena, kun ketunpesässä talvehtinut supipari päätyi Juha Mäkimartin käsiin. Naaras poistettiin luonnosta, jotta supikoirakanta pysyisi kurissa. Uros pääsi mukaan yhteispohjoismaiseen hankkeeseen, tehtävänään etsiä uusia naaraita luonnosta poistettavaksi.

GPS-pannan kaulaansa saanut uros vietti lopputalven tutuissa maisemissa. Kevään koittaessa supikoira lähti etsimään uutta kumppania. Ensin pieni koukkaus pohjoisen suuntaan, jonka jälkeen kuono suuntasi kohti kaakkoa.

Uros siirtyi melko nopeasti Pudasjärven lounaisosiin laajalle suoalueelle, johon se asettui kesän ajaksi. Keskikesällä supikoira otettiin kiinni. Uros ei ollut löytänyt uutta kumppania. Sille vaihdettiin uusi panta ja päästettiin jatkamaan töitä.

Vauhdilla syksyksi uusiin maisemiin

Koko kesän suoalueella viettänyt supikoira otti jalat alleen sorsajahdin aloituspäivänä 20.8. Kymmenessä päivässä uros siirtyi Tyrnävän peltoaukeiden laidalle. Tyrnävän maisemissa uros on asustellut pienellä alueella jo pari viikkoa, mikä viittaisi naaraan löytymiseen.

Supikoirauros matkasi Keminmaalta Pudasjärven kautta Tyrnävälle. Lähde: GPS-kuvat jäljitysohjelma FOLLOWIT / Google Maps

GPS-paikannusten perusteella supikoira kulki Keminmaalta Tyrnävälle 650 km matkan. Hankkeessa odotetaan mielenkiinnolla, milloin tyrnäväläiset metsästäjät huomaavat alueellaan liikkuvan vieraspedon. Lapissa ne ovat yleensä päätyneet paikallisten metsästäjien käsiin alle kolmessa viikossa.

Pantasupikoiran pyydystämisestä saa 50 euron lahjakortin retkitukkuun ottamalla yhteyttä Juha Mäkimarttiin.