Seuranta on päätöksenteon perusta myös sääntelyn muuttuessa

Ytimessä-palstalla Luonnonvarakeskuksen (Luke) asiantuntijat käsittelevät ajankohtaisia riista-aiheita tutkimuksen näkökulmasta.

Metsästäjien ilmoittamat havainnot ja saaliit muodostavat keskeisen aineistopohjan, jonka varaan riistakantojen hoitoa, hyödyntämistä ja suojelua Suomessa rakennetaan.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) tehtävänä on tuottaa päätöksenteon tueksi aineistoista pitkäjänteisesti ja vertailukelpoisesti tilannekuvaa. Sen onnistumisessa metsästäjien, riistahallinnon ja tutkimuksen yhteistyö on ratkaisevaa.

Viime vuosina useiden lajien oikeudellista asemaa ja metsästysmahdollisuuksia määrittävät säännökset ovat muuttuneet. Samalla on ollut tarpeen pohtia, miten muutokset heijastuvat seurannan järjestelyihin, millaista tietoa uudenlaisessa tilanteessa tarvitaan ja kuka sen tuottaa.

Miksi seuranta on tärkeää?

EU:ssa suden suojelustatusta muutettiin vuonna 2025, ja laji siirrettiin luontodirektiivin liitteestä IV liitteeseen V. Susi säilyi edelleen suojeltuna lajina, mutta jäsenmaille avautui aiempaa joustavampia mahdollisuuksia säädellä lajin hyödyntämistä riistaeläimenä, kunhan suotuisan suojelutason säilyminen todennetusti turvataan.

Samana vuonna myös vieraslajisääntely laajentui, kun minkki lisättiin EU:n haitallisten vieraslajien luetteloon. Muutoksen seurauksena se siirrettiin Suomessa metsästyslain piiristä vieraslajilainsäädännön alaisuuteen. Tämä vahvisti lajiin liittyviä torjunta- ja myös seurantavelvoitteita.

Haitallisten vieraspetojen torjunnassa pyynti, havainnot ja saaliiden ilmoittaminen muodostavat tärkeän osan. Tilannekuva päivittyy kotimaassa vuosittain, ja kuuden vuoden välein Suomi raportoi EU:lle toteuttamiaan torjuntatoimia, lajien kehityssuuntaa ja toimenpiteiden vaikuttavuutta.

Mitä säännösmuutokset tarkoittavat seurannalle?

Sääntelyn muuttuessa voivat muuttua paitsi lajin oikeudellinen asema ja hyödyntämisen edellytykset, myös seurannan vastuut. Samalla esimerkiksi valkoposkihanhen ja merimetson seurantojen suunniteltu siirtyminen Suomen ympäristökeskukselta Lukelle edellyttää, että pitkät aikasarjat, aineistot ja käytössä olevat menetelmät säilyvät vertailukelpoisina.

Tietotarpeet eivät katoa, vaikka sääntely muuttuu

Päätöksenteossa ja seurantavelvoitteiden raportoinnissa tarvitaan edelleen tietoa kantojen koosta, kehityksestä, levinneisyydestä, lisääntymisestä ja alueellisista eroista. Lisäksi tarvitaan arvioita tietoon liittyvistä epävarmuuksista.

Suden kohdalla seurataan esimerkiksi perhelaumojen ja parien määrää, yksilömäärää, reviirien sijoittumista, geneettistä tilaa sekä tuotetaan ennusteita tulevasta kannan kehityksestä. Vieraslajeilla, kuten supikoiralla ja minkillä, seurantaa ei tarvita suotuisan suojelun tason toteutumisen osoittamiseen, vaan hävittämisen tai leviämisen torjunnan todentamiseen.

Tietotarpeiden tapaan myös riistahallinnon työnjako säilyy pääpiirteissään ennallaan. Suomen riistakeskus vastaa metsästyksen käytännöistä, lupahallinnosta ja vapaaehtoisverkostojen organisoinnista. Luke tuottaa riippumatonta tutkimus- ja seurantatietoa kannanhoidon ja päätöksenteon tueksi. Maa- ja metsätalousministeriö puolestaan vastaa säädösvalmistelusta ja kokonaisuuden ohjauksesta.

Käytännössä lainsäädäntömuutokset ja kannanhoitosuunnitelmien päivitykset voivat siis ohjauksellaan heilauttaa hallinnollisia käytäntöjä enemmän kuin itse seurantatyön ydintä. Jos laji siirtyy toisen lain piiriin, muuttuvat raportointivelvoitteet, käsitteet, aikataulut ja yhteistyörakenteet. Jos hoitosuunnitelmien päivityksen myötä kannanhoitoalueiden määrää kasvatetaan, korostuu alueellisesti tuotetun aineiston tarve.

Pitkät aikasarjat kestävät muutokset

Luken näkökulmasta keskeinen haaste on yhdistää kaksi aikajännettä. Säännökset voivat muuttua nopeasti, mutta kannanseuranta rakentuu vuosien ja vuosikymmenten mittaisille aikasarjoille. Lajin oikeudellista asemaa muutettaessa voi vaihtua seurantatiedon käyttötarkoitus, mutta tämä ei poista tarvetta seurata samoja ilmiöitä pitkäjänteisesti.

Pitkäjänteisyyttä edistää se, että sama seurantatieto palvelee useita rinnakkaisia tarkoituksia: suojelua, metsästyksen mitoittamista, vahinkojen hallintaa, vieraslajien torjuntaa ja yhteiskunnallista keskustelua.

Kun lajin status muuttuu, julkisessa keskustelussa voi syntyä vaikutelma lajin tilan tai seurannan tarpeen samanaikaisesta muuttumisesta. Usein näin ei kuitenkaan ole. Suojelustatuksen keveneminen ei poista suotuisan suojelutason vaatimusta, eikä riistalajiksi määrittely automaattisesti tarkoita kevyesti säänneltyä metsästystä. Se voi tarkoittaa tarkasti rajattua suojametsästystä, saalisilmoitusvelvoitteita ja edelleen jatkuvaa seurannan tarvetta.

Riistakantojen seuranta toimii vakaana perustana muuttuvan sääntelyn keskellä. Lainsäädäntö määrittää hallinnolle ja metsästäjille pelisäännöt, mutta pätevästi toteutettu riistanseuranta luo alueittaisen tilannekuvan lajien tilasta päätöksenteolle. Kun lajien oikeudellinen asema muuttuu, pitkäjänteisen, avoimen ja tieteellisesti kestävän tietopohjan merkitys korostuu entisestään.