Ensimmäinen villisika sai pannan

Luonnonvarakeskus on pannoittanut villisian Virolahdella. Pantaseurannalla selvitetään villisikojen elinympäristön käyttöä ja liikkuvuutta.

Kuva Asmo Raimoaho
Julkaistu8.6.2020

Ensimmäinen Suomessa pannoitettu villisika sai kaulaansa seurantalaitteen, joka mahdollistaa lähes reaaliaikaisen seurannan. Villisikojen liikkeitä voidaan seurata myös Venäjän puolella ja pannoitettu eläin siirtyikin välittömästi vapautuksen jälkeen itärajan yli.

Tämän vuoden aikana tavoitteena on pannoittaa yhteensä 20 villisikaa Kaakkois-Suomessa. Tieto villisian käyttäytymisestä parantaa kanta-arvion luotettavuutta ja auttaa villisian aiheuttamien vahinkojen seurannassa ja kannan hallinnassa.

Villisikojen elävänä pyydystäminen on haasteellista, sillä ne ovat arkoja ja yöaktiivisia. Villisika on älykäs eläin, joka suhtautuu varauksella kaikkeen poikkeavaan.

Tutkijat toivovat, että pannoitettuja yksilöitä ei metsästettäisi. Mahdollisten nukutusainejäämien takia lihankäytölle ihmisravinnoksi on kuuden kuukauden varoaika. Mikäli merkitty yksilö ammutaan, panta tulee palauttaa Luonnonvarakeskukselle. Panta on väriltään keltainen ja lisäksi pantasioilla on korvissaan keltaiset korvamerkit.

Lue lisää Luonnonvarakeskuksen uutisesta.