Enonkoskella nuoret kouluttivat nuoria

Enonkoskella nuoret pääsivät mukaan eräleirin järjestämiseen ja jälki oli vakuuttavaa.

Kuvat Petra Junnila
Julkaistu24.10.2023

Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna Enonkoskella järjestettiin perinteinen Eräleiri lapsille ja nuorille. Järjestyksessään 23. leiri täyttyi päivässä.

Ryhmä lapsia.

Ekstra puolijoukkueteltalle oli tarvetta, kun aikaisempina vuosina leiriläisinä olleita nuoria kysyi yksi toisensa jälkeen, voisivatko he toimia leirillä ohjaajina. 39 leiriläisen lisäksi mukaan ilmoittautui 10 ohjaajaa ikähaarukalla 14–17-vuotta.

– Meillä on positiivinen ongelma, totesi leirin vanhempi johto ja päätti antaa nuorille vastuuta leirin vetämisestä.

Saaliin käsittelyä otsalampun valossa.

Ratkaisu osoittautui erinomaiseksi valinnaksi.  Eräleiri-nuoriso WhatsUpp -ryhmässä jaettiin tehtävät, ennakkoon valmisteltavat ohjelmat sekä keittiö- ja yövahtivuorot. Nuoret ohjaajat hoitivat tehtävänsä esimerkillisesti.

Leiristä kehkeytyi koko kylän yhteinen juttu. Käytännössä melkein kaikki Enonkosken metsästysseurat osallistuvat leirin järjestelyihin. Pienriistajahdeissa ja ampumaradalla aikuiset vetäjät olivat pääroolissa.

Iso kiitos leirin onnistumisesta Eemeli, Oona, Satu, Riina, Ronja, Neea, Aino, Eelis, Aulis ja Noora.