Minkin vuosi – vieraspedon jäljillä

Veden äärellä liikkuva minkki on monelle metsästäjälle vieras pyyntikohde ja harva metsästäjä panostaa sen pyyntiin tosissaan. Panostukselle olisi kysyntää, sillä piilotteleva vieraslaji piinaa vesistöjemme linnustoa.

Tammikuussa minkkien elämää määrittää vahvasti se, ovatko vesistöt jäässä vai eivät. Talvella minkki käyttää ravintonaan erityisesti kalaa. Sen vuoksi veteen pääsyn sijainti sanelee sen, missä minkki liikkuu aktiivisesti. Merkkejä minkeistä kannattaakin etsiä vesistöjen sulapaikoista.

Minkin pyytäminen keskitalvella ei kuitenkaan ole helppoa. Talvikuukaudet ovat monissa minkinpyynnin ponnistuksissa osoittautuneet vähiten tuottaviksi. Kun minkit liikkuvat paljon jääkannen alla, on hankalaa saada loukut otollisille paikoille. Ylipäätään minkkien jälkiä voi olla vaikea havaita, jos kelit ovat vaihtelevia ja pysyvää lumipeitettä vähän.

Paritteluhurmos lisää liikkumista

Maalis-huhtikuussa, kiima-ajan ollessa kiivaimmillaan, urokset etsivät elinpiirillään eläviä naaraita. Tutkimuksissa on havaittu, että erityisesti nuorilla vasta aikuistuneilla uroksilla ei välttämättä ole maaliskuussa lainkaan omaa elinpiiriä. Ne etsivät naaraita hyvinkin laajoilta alueilta vältellen suuria valtauroksia. Urosten väliset tappelut eivät ole tähän aikaan vuodesta harvinaisia, varsinkin jos alueen minkkikanta on tiheä. Tappelut voivat johtaa jopa toisen minkin kuolemaan.

Lisääntynyt liikkuminen parantaa ajankohdan minkkisaalista, sillä hyvällä kulkuväylällä sijaitsevalle pyydykselle voi saapua minkkejä kaukaakin.

Aikuiset naaraat ovat minkkipopulaation paikallisimpia. Saaristomerellä tehdyissä seurannoissa todettiin niiden elävän verraten pienellä, jopa vain muutaman hehtaarin kokoisella alueella. Osa käytti vain yhtä saarta. Urosminkit hyödynsivät keskimäärin neljä kertaa suurempaa aluetta kuin naaraat ja paritteluajan koittaessa elinpiirien laajuuden erot vain korostuvat.

Rajua rakkautta

Kun minkit kevättalvella etsivät toisiaan, on hajuilla keskeinen merkitys. Minkki merkitsee elinpiirinsä raja-alueita hajumerkein, joita seuraten minkit etsiytyvät toistensa luo.

Nämä käyttäytymiskuviot pelaavat loukkupyytäjän pussiin. Runsas määrä hyvin hajustettuja loukkuja voi jallittaa useita kosiomatkalla olevia uroksia. Myös koirapyynnille ajankohta on otollinen: Hyvällä onnella voi löytää sekä uroksen että naaraan saman kiven alta kosiopuuhista.

Parittelun yhteydessä urosminkki usein puree naarasta niskaan. Pureminen voi johtaa haavoihin ja myöhemmin valkoisen karvan kasvuun naaraan niskan alueella. Valkoinen karva niskassa onkin yksi vanhemman naaraan hyvistä tuntomerkeistä.

Kokoaan suurempi saalistaja

Urosminkki on huomattavasti naarasta suurempi. Suuri uros voi olla jopa yli 1,5 kilon painoinen, naaras harvoin saavuttaa edes 800 gramman painoa. Suuren kokonsa vuoksi urosminkit pystyvät tappamaan suurempia saaliseläimiä. Tutkimuksissa urosminkkien on todettu pystyvän erikoistumaan esimerkiksi jäniseläinten tappamiseen.

Helmi-vieraspetohankkeessa minkkien on todettu hyödyntävän innokkaasti peltojen keskellä kulkevia veto-ojia, joita pitkin minkit kulkevat alueelta toiselle. Viime vuosina rusakkokannat ovat suorastaan räjähtäneet eteläisessä Suomessa ja tarjoavat monille peltoympäristössä eläville pedoille ravintoa. Niistä voivat hyötyä myös ojissa ja sen reunoilla saalistavat minkkiurokset.

Koska urosminkit eivät osallistu jälkeläisten hoitamiseen, ne voivat lintujen lisääntymisaikaan etsiytyä myös kaukaisille kohteille. Kilometrienkin etäisyydellä olevat ruokkilintu- tai tiiraluodot ovat urosminkkien mahdollisia saalistuskohteita. Jos minkkikanta saadaan alas, vierailujen todennäköisyys laskee ja kaukaisimmat pesimäluodot saavat olla suurella todennäköisyydellä rauhassa.

Naaran elinpiirillä linnusto näivettyy

Toisin kuin urokset, naarasminkit ovat sidottuja poikasten hoitoon. Ruotsissa minkillä on todettu olevan keskimäärin 3–4 poikasta. Samanlaisia havaintoja on tehty myös Saaristomeren minkkitutkimuksissa 2000-luvun alussa.

Poikaset syntyvät yleisimmin toukokuun alkupäivinä ja keskimäärin kuuden viikon pesäpoikasjakson ajan naaraat ovat pakotettuja hyödyntämään pesän lähistön ravintokohteita. Tällöin poikaset ovat täysin riippuvaisia emonsa hoivasta. Tämä on huomioitava pyynnissä, sillä on epäeettistä antaa saaliiksi jääneen emon poikasten nääntyä kuoliaiksi.

Touko-kesäkuussa minkin pesän lähialueiden linnusto kokee kovia naaraan hyödyntäessä parhaat lintuapajat. Pitkäaikainen minkkinaaraan elinpiiri myös karkottaa pesiviä lintuja muualle. Mikäli elinpiirin linnusto on ehtynyt, voi opportunismin erikoisosaaja saalistaa myyriä tai muita piennisäkkäitä.

Koska minkkinaaraan pesä sijaitsee aina lähellä vettä, on naaraalla lähes poikkeuksetta mahdollisuus turvautua myös kalaravintoon. Minkki ei ole kuitenkaan saukon veroinen uimari ja veden syvyys rajoittaa sen mahdollisuuksia saalistaa. Minkin on myös todettu kalastavan mieluusti tekniikalla, jossa se ensin tarkkailee saalistaan pinnalta. Sameissa vesissä tämä tekniikka toimii huonommin.

Rajoituksistaan huolimatta minkin monipuolinen ravintovalikoima mahdollistaa selviytymisen alueella, vaikka lintukannat heikkenisivät. Jos siis haluaa lintujen elpyvän, on hankkiuduttava elinpiirinaaraasta eroon.

Minkinpoikia kuin tyhjästä

Kesän lopulla elokuussa voi minkkipoikue ilmaantua omalle rantapaikalle kuin tyhjästä. Siinä missä aikuinen, poikasiaan vielä imettävä naaras on arka ja varsin huomaamaton, saattavat uteliaat nuoret minkit näyttäytyä ihmisille.

Poikasten kasvatusvaihe, jossa naaras ja poikaset kulkevat välillä porukassa, kestää heinäkuulta aina syyskuulle saakka. Esimerkiksi Helmi-vieraspetohankkeessa ja saariston vieraspetopyynneissä on tehty havaintoja, että alueelle ilmaantuu yllättäen naarasminkki poikasineen.

Jos halutaan vaikuttaa minkkikannan kehitykseen tehokkaasti, tämä ajanjakso on erityisen tärkeä. Yksinkertaisimmillaan se tapahtuu laittamalla loukkuja pyyntiin. Herkimmin niihin menevät nuoret poikaset, koska uteliaisuus vie voiton varovaisuudesta ja helppo ravinto voi houkuttaa. Poikasten pyytäminen estää minkkipopulaation levittäytymistä. Esimerkiksi Skotlannissa tehdyissä tutkimuksissa nuoret minkit levittäytyivät kauimmillaan jopa useiden kymmenien kilometrien päähän synnyinalueeltaan.

Tutkimukset kertovat kuolleisuuden olevan ensimmäisenä elinvuotena korkeaa, joten tärkeämpää olisi saada pyydykseen itse naaras. Aikuinen naaras on liikkuvimmillaan samoihin aikoihin elo-syyskuussa. Tällöin se myös eksyy helpommin kohteisiin, joissa loukkuja on vireessä. Elo-syyskuu sattuu myös samalle ajanjaksolle, kun tuhannet suomalaiset kesäasukkaat jättävät asumuksensa talviteloille. Tällöin viritetty pyydys voi hyvinkin poimia saaliikseen vaeltelevan naaraan tai levittäytymistaipaleella olevan nuoren minkin.

Elinympäristöissä on eroa

Talven koittaessa minkit yrittävät varmistaa selviytymisensä. Parhaat elinympäristöt ovat kokeneempien, vanhempien minkkien halussa. Veden läheisyyden lisäksi hyvä minkkielinpiiri kätkee sisäänsä minkille sopivat piilopaikat ja ravintoapajat. Nuorilla minkeillä ei usein ole asiaa parhaille alueille. Hyvän elinpiirin voi saada tassuihinsa lähinnä tappelun tai omistajan kuoleman kautta.

Suomessa minkin mahdollisuudet löytää hyviä elinpiirejä ovat valitettavan erinomaiset. Tuhansien järvien maassa vesistöjä riittää. Tämä on huomattu myös Helmi-vieraspetohankkeessa, jossa Järvi-Suomen kohteilta saadaan useimmiten suurimpia minkkisaaliita.

Mutta yhä useammin talvisilla sulapaikoilla päivystää minkkejä paremmin vesielämään sopeutunut saukko. On hyvin mahdollista, että lajien välinen kilpailuasetelma kiristyy talvella, varsinkin jos vesistöä on tarjolla rajallisesti tai alueella on vain vähän minkille sopivia piilopaikkoja.

Minkkikannan hallinnan kannalta olisi erityisen tärkeää pystyä erottamaan alueet, joilla minkkien lisääntymiselle on parhaat edellytykset. Vaikka minkin elinkaari luonnossa äärimmäisen harvoin yltää yli viiden vuoden, on kokeneilla yksilöillä keskeinen rooli paikallisten populaatioiden ylläpitäjinä. Onnistumalla näiden yksilöiden pyynnissä, voidaan luoda hengähdystaukoja taantuneille vesilinnuillemme.

Lukija, millaisista paikoista olet löytänyt minkin jälkiä? Kerro kommenteissa!