Susikannan suotuisan suojelutason viitearvon määrittely
Syyskuun alussa julkaistiin väliraportti suden suotuisan suojelutason viitearvon määrittämisestä. Tavoitteena on saada työ valmiiksi syksyllä 2022.
Luonnonvarakeskus (Luke) on saanut maa- ja metsätalousministeriöltä tehtäväksi tuottaa Suomen susikannalle suotuisan suojelutason viitearvon kansainvälisenä tutkimusyhteistyönä vuosina 2021–2022 (kuva 1). Suotuisan suojelutason viitearvo kuvaa kannan kokoa, jolla lajin suojelutaso pysyy suotuisana, jos myös muut, esimerkiksi elinympäristöjen tilaa koskevat kriteerit täyttyvät.
Suotuisan suojelutason viitearvon asettaminen ei ole yksinkertaista, sillä viitearvolle ei ole annettu tarkkaa määritelmää. Tulkintaohjeen mukaan viitearvon tulee olla suurempi kuin niin kutsuttu pienin elinvoimainen populaatio. Tämä on pienin kanta, jonka voidaan olettaa säilyvän tietyllä todennäköisyydellä tietyn ajanjakson ajan. Pienin elinvoimainen populaatio määritetään usein asettamalla populaation hyväksytty häviämisriski 10 prosentiksi 100 vuoden aikana, mutta kirjallisuudesta löytyy myös muita perusteltuja vaihtoehtoja laskentakriteereiksi.
Kannan elinvoimaisuus ja selviäminen tulevaisuudessa riippuvat populaation demografisista ja perinnöllisistä ominaisuuksista. Demografiset tekijät, kuten syntyvyys, kuolevuus ja muuttoliike, vaikuttavat kannan kehitykseen ja sen muihin ominaisuuksiin kuten ikärakenteeseen. Perinnölliset eli geneettiset tekijät vaikuttavat yksilöiden selviytymiseen: esimerkiksi sukusiitoksen yleisyys voi heikentää pentujen selviytymistä. Geneettinen monimuotoisuus on edellytys myös sille, että laji säilyttää kykynsä sopeutua ympäristön muutoksiin pitkällä aikavälillä.
Väliraportissa tarkastellaan viitearvon määrittämistä sekä susikannan demografian ja elinympäristöjen että genetiikan perusteella. Kokonaisuudet esitellään raportissa erikseen. Tulokset ovat alustavia.
Susikannan perinnöllinen muuntelu laskenut
Genetiikkaan perustuva viitearvon määrittelytyö aloitettiin tarkastelemalla Suomen susikannan geneettistä tilaa. Nykyisen susikannan geneettinen monimuotoisuus on hyvällä tasolla, ja kanta on yhteydessä Venäjän Karjalan susikantaan. Tästä huolimatta perinnöllisen muuntelun määrä on laskenut 1990-luvulta lähtien. Viimeisin notkahdus havaittiin niinkin äskettäin kuin vuosina 2016–2017 (kuva 2). Samaan aikaan susikanta pieneni voimakkaan metsästyspaineen seurauksena.
Geneettisen muuntelun taso jäi notkahduksen jälkeen aiempaa alemmalle tasolle, mikä osoittaa, ettei susien tulomuutto Venäjältä riitä kumoamaan pienessä populaatiossa tapahtuvaa perinnöllisen muuntelun menetystä. Alustavat tulokset viittaavatkin siihen, että nykyinen susikanta on liian pieni säilyäkseen geneettisesti elinvoimaisena edes melko lyhyellä (17 v.) aikavälillä.
Työkaluna uusi populaatiomalli
Kannan demografisiin ominaisuuksiin ja elinympäristöihin perustuvan viitearvon määrittelyn avuksi kehitettiin populaatiomalli, joka kuvaa Suomen poronhoitoalueen ulkopuolella elävää susikantaa (pois lukien rajalaumat). Mallin avulla voidaan laskea pienin elinvoimainen populaatiokoko, kun päätöksentekijä on ensin valinnut hyväksyttävän häviämisriskin ja tarkastelujakson.
Mallin avulla voidaan arvioida myös kannan ekologinen kantokyky eli se teoreettinen taso, jolle kannan voisi ajatella asettuvan, mikäli sen annettaisiin kasvaa rajoituksetta ilman mitään ihmisen aiheuttamaa kuolleisuutta. Kantokykylaskennan lähtökohtana oli elinympäristömallinnus, jonka avulla arvioitiin susireviirien maksimimäärää Suomessa. Arviointi perustui susireviirien havaittuihin pinta-aloihin ja tärkeimpien saalislajien kannantiheyteen. Populaatiomalli mahdollistaa siis suotuisan suojelutason viitearvojen asettamisen sekä pienimmän elinvoimaisen populaation että kantokyvyn perusteella.
Tieto susikannasta lisääntyy
Viitearvojen määrittelytyötä tukevien analyysien ja työkalujen kehittäminen jatkuu vielä noin vuoden verran. Syksyllä 2022 julkaistavassa loppuraportissa pyritään yhdistämään geneettinen tieto osaksi nykyistä demografiaan ja elinympäristöihin perustuvaa mallinnuskokonaisuutta.
Hankkeessa on suotuisan suojelutason viitearvoon liittyvän työn myötä kertynyt – ja kertyy edelleen – myös merkittävästi uutta tietoa Suomen susikannasta.
Suden asemaa sääntelee EU:n luontodirektiivi
Suotuisa suojelutaso on keskeinen käsite Euroopan unionin luonto- ja lintudirektiiveissä, joiden tehtävä on suojella Euroopan unionin tärkeinä pitämiä lajeja ja luontotyyppejä. Suomessa susi kuuluu poronhoitoalueen ulkopuolella luontodirektiivin liitteen IV tiukkaa suojelua edellyttäviin lajeihin.
Direktiivin mukaan lajin suojelun taso on suotuisa, kun laji pitkällä aikavälillä säilyy luontaisessa ympäristössään eikä sen luontainen levinneisyysalue supistu. Lajin elinympäristöjä pitää myös olla riittävästi turvaamaan kannan säilyminen pitkällä aikavälillä.
Direktiivi velvoittaa arvioimaan lajin suotuisaa suojelutasoa kuuden vuoden välein. Suomessa arviointia johtaa ympäristöministeriö.
