Ennallista ojitettu suo
Ennallistamalla soita palautetaan elinympäristöjä riistalle ja vaikutetaan vesien tilaan.
Yksityisiä maanomistajia kannustetaan mukaan talkoisiin siellä, missä ojituksella ei ole saatu toivottua tulosta.
Suomessa oli alun perin noin miljoona neliökilometriä suota, josta yli puolet on historian saatossa ojitettu metsätalouden, maatalouden ja turvetuotannon tarpeisiin. Metsäojituksista on arvioiden mukaan 0,5–1 miljoonaa hehtaaria jäänyt heikkotuottoisiksi. Näistä valtaosa on karujen rämeiden ja avoimien nevojen ojitusaloja.
Nämä suotyypit soveltuvat ojittamattomina tai ennallistettuna monen riistalajin elinympäristöiksi. Monille eliölajeille tärkeät kausitulvikot ovat myös monin paikoin kadonneet ojitusten vuoksi.
Vesitalouden palauttamista
Yksikertaisimmillaan ennallistamisessa suon vesitalous palautetaan ojitusta edeltävään tilaan. Suo-ojat tukitaan ja suon ympäri kulkevat ojat ohjataan tarvittavin osin takaisin suolle.
Yleinen käytäntö on ollut tukkia ojat kokonaisuudessaan, jottei tulva-aikanakaan synny riskiä rakenteen murtumiselle. Alun perin puuttomilta soilta poistetaan myös puut, jotka voivat kasvaa vain ojien kaivumaista syntyneissä penkereissä.
Ennallistuminen alkaa välittömästi
Ojien tukkimisen jälkeen suo muuttuu pikkuhiljaa kohti alkuperäistä, muttei välttämättä koskaan saavuta täysin samanlaista tilaa.
Siitä huolimatta ennallistetut vähäpuustoiset tai avoimet suot ovat metsäkanalintujen ja erityisesti voimakkaasti taantuneen riekon valtakuntaa. Niillä soilla, joissa rimpien ja jänteiden vaihtelu saadaan palautettua, löytyy pesimä- ja poikueympäristö myös metsähanhelle ja muille karumpien paikkojen pesijöille, kuten jouhisorsalle. Sen eurooppalaisesta populaatiosta yli 70 prosenttia pesii Suomessa.
Muitakin vaikutuksia
Ojitetulta alueelta kevään sulamisvedet poistuvat nopeasti, mikä näkyy alapuoleisessa vesistössä voimakkaana tulvimisena. Ennallistettu suo varastoi runsaasti vettä ja puskuroi tulvan vaikutuksia.
Ilmastonmuutoksen seurauksena talvitulvat ja kesän kuivuusjaksot ovat lisääntyneet. Suomessakin on koettu kuivuusjaksoja, jotka ovat vaikeuttaneet pellonviljelyä. Myös metsien kasvu on paikoin hidastunut liian tehokkaan kuivatuksen seurauksena. Metsätaloudessa tähän on reagoitu vähentämällä kunnostusojitusten syvyyttä. Heikkotuottoisen suon ennallistaminen voikin lisätä veden varastoitumista ja vähentää kuivuusriskiä suon alapuolisilla metsäalueilla.
Vaikuttaa myös mökkirantojen viihtyisyyteen
Ojitetuilta alueilta veteen irtoaa kiintoainetta, mutta erityisesti turvemailta myös orgaanista hiiltä. Kiintoaines samentaa ja hiili tummentaa vettä.
Kiintoaineksen määrää voidaan vähentää viivyttämällä vettä. Siihen parhaita rakenteita ovat kosteikot, kaksitasouomat, tulvaniityt ja laskeutusaltaat, joihin kiintoaines ehtii laskeutua ennen vesistöön pääsemistä. Rakenteet toimivat samalla vesilintujen elinympäristöinä.
Valitettavasti liuennutta hiiltä ei saa pois vedestä yksinkertaisilla keinoilla. Vesien tummumisen hillitsemiseen tehokkain keino onkin poistaa päästölähde, eli ennallistaa ojitettu turvemaa-alue.
Neuvontasivusto maanomistajille julkaistu
Ennallista.fi tarjoaa tietoa metsien, soiden, kosteikkojen ja perinneympäristöjen kunnostamisesta. Sivustolta löydät käytännön neuvot, joiden avulla voit edistää myös riistan hyvinvointia maillasi. → www.ennallista.fi
Ennallistamalla suon palautat sen hiilinieluksi
Ojittamattoman suon hapettomissa oloissa kasvit eivät lahoa ja vapauta hiilidioksidia, vaan sitoutuvat suohon turpeeksi. Mitä karumpi ja vähäpuustoisempi suo, sitä nopeammin turvetta muodostuu.
Ennallistamisen jälkeisissä hapettomissa olosuhteissa metaanin muodostus kasvaa, mutta sen ilmastoa lämmittävä vaikutus on kuitenkin merkittävästi hiilidioksidia lyhytkestoisempi. Jo muutamien kymmenien vuosien tarkastelujaksolla ojittamaton suo on hiilinegatiivinen ympäristö.
Ennallistamisasetus
Euroopan unionin laki, jonka tavoitteena on pysäyttää luontokato ja elvyttää heikentyneitä ekosysteemejä. Se astui voimaan elokuussa 2024.
EU-maiden on yhdessä tehtävä ennallistamistoimia vähintään 20 prosentilla unionin maa- ja merialueista vuoteen 2030 mennessä, ja kaikissa ennallistamisen tarpeessa olevissa ekosysteemeissä vuoteen 2050 mennessä.
Jokaisen EU-maan täytyy laatia kansallinen ennallistamissuunnitelma, jossa määritellään tarkasti, mitä alueita kunnostetaan ja miten rahoitus järjestetään.