Unenpöpperössä

Olin vuosituhannen vaihteessa kanalintujahdissa Metsähallituksen Oriveden pienriista-alueella. Syysaamu oli ollut sumuinen, mutta päivän edetessä sää kirkastui, ja aurinkokin alkoi jo hieman lämmittää.

Olin hiippailemassa kankaalla, joka kasvoi harvakseltaan reilun kymmenen metrin korkuisia mäntyjä ja kuusia. Kuten asiaan kuuluu, aistit terävinä ja valmiina heittämään haulikon poskelle edestä karkkoavan kanalinnun varalta.

Havupuusto harveni entisestään ja lähestyin aukean reunaa, kun etuvasemmalla olevasta kuusesta singahti liikkeelle lintu. Haulikon noustessa olalle varmistin napsahti pois, silmät hakivat tilanteen vaatimaa ennakkoa ja sormi koukistui liipaisimelle, mutta liike jäi kesken: Tajusin linnun olevan lähes puhtaan valkoinen. Samalla hetkellä lintu törmäsi keskelle viereisen kuusen runkoa. Muksahduksen jälkeen se pyöri kuusen oksia pitkin maahan saakka.

Toettuani äimistyksestä nousin välissämme olleelle matalalle kumpareelle nähdäkseni, mikä ihmeen lintu se oikein oli. Kului muutamia sekunteja ja ajattelin mennä vieläkin lähemmäs, kun valkoinen pää nousi ylös varvikon seasta. Pöllö!

Siitä näki, että se oli aivan sekaisin. Se ravisteli päätään ja näytti kuin se olisi vasta herännyt. Saattoihan se ollakin ja kun heti perään törmää pää edellä puuhun, niin kai siinä tilanteessa kuka tahansa olisi toistaitoinen.

Kauaa sillä ei kestänyt toipua, ja kohta se huomasi minut. Muutaman metrin päästä tuijottava metsästäjä oli pöllöstä ilmeisen epämiellyttävä näky ja se säpsäytti siivekkään lopullisesti hereille.

Pöllö ampaisi lentoon, nyt edessä olevan aukean läpi.