Suomalaisessa järjestelmässä riistanhoitoyhdistysten aluekokous valitsee alueellisen riistaneuvoston, jonka eräs päätehtävistä on asettaa hirvikantatavoitteet. Hirvitalousalueen tavoite on tyypillisesti haarukka, esimerkiksi 2,5–3,0 hirveä / 1 000 hehtaaria. Suomen 15 alueellista riistaneuvostoa (ARN) asettaa tavoitteet yhteensä 59 hirvitalousalueelle.

Tavoitehaarukka on keskeinen tulevaisuuden hirvimäärien osalta. Luonnonvarakeskuksen tuotettua hirvikanta-arvion Suomen riistakeskus myöntää pyyntiluvat niin, että lupamäärällä päästäisiin ARN:n asettamaan tavoitteeseen.

– Tavoitehaarukkaa on tulkittu tähän saakka liian tiukasti. Jokaisen pitäjän ei tarvitse olla haarukassa, vaan alueen keskiarvo riittää. Valtakunnallinen riistaneuvosto on esittänyt ohjeistusta päivitettäväksi siten, että ohjeellisesta 0,5 hirven / 1 000 ha tavoitehaarukasta on mahdollista myös poiketa, mikäli se hirvitalousaluekohtaisessa tarkastelussa ja sidosryhmien kanssa käytävien neuvottelujen perusteella nähdään tarkoituksenmukaisena. Kantokykyisemmillä alueilla hirviä saa siis olla enemmänkin, koska hirvitalousalueen keskiarvo ratkaisee, Kukkonen valottaa nykytilannetta.

Maailma on muuttunut

Keskeistä kantatavoitteen asettamisessa on prosessi, jossa ARN kuulee sidosryhmiä. Heistä kenties merkittävin ovat maanomistajat. Prosessissa haetaan kannalle tasoa, jolla esimerkiksi metsävahingot olisivat siedettävät.

Tällä hetkellä alueiden väliset erot hirvikannassa ovat suuria. Kukkonen painottaa, että ensi kevään hirvikannan tavoitteen asettaminen on siksi korostuneen tärkeä. Kukkonen että Partanen ovat yhtä mieltä siitä, että runsas karhu- ja susikanta korostavat asian tärkeyttä entisestään.

Esimerkiksi he nostavat Varsinais-Suomen, jossa pedoille on ruokaa, eikä niistä siksi ole vastaavia ongelmia kuin vaikkapa harvan hirvikannan Pohjois-Karjalassa.

– Kun pedot syövät hirvikannan tuoton ja lupamäärät ovat matalia, menettää hirvenpyynti kiinnostavuutensa. Kun lisäksi suuret ikäluokat jäävät pois hirven metsästyksestä seuraavien 5–10 vuoden aikana, on suuri vaara, että menetetään valmius tarvittavaan pyyntimäärään hirvikannan lähtiessä jälleen nousuun. Historiaa katsoessa tuntuu varmalta, että jossain vaiheessa niin tulee tapahtumaan, Kukkonen toteaa.

– Metsästäjiltä häviää myös motiivi ottaa ja kasvattaa hirvikoiria, joko peto- tai hirvitilanteen vuoksi, mikä edelleen heikentää valmiutta. Paras lääke tähän olisi elinvoimainen ja vuodesta toiseen suhteellisen tasainen hirvikanta, Partanen lisää.

Metsästäjäkunta muuttuu

Suurten ikäpolvien poisjäänti lähivuosina siirtää hirvenmetsästyksen lopullisesti seuraavien sukupolvien elämäntavaksi. Kukkonen ja Partanen näkevät siinäkin haasteita, jotka on syytä huomioida nyt hirvikantatavoitteita asetettaessa.

– Verrattuna suuriin ikäluokkiin, nuoret ovat useammin muuttaneet kaupunkeihin. Nämä kaupunkilaiset metsästäjät tuskin lähtevät hirvijahtiin, jos lupia on vähän, Kukkonen toteaa.

– Valkohäntäpeura- ja kaurisalueilla hirvijahdin merkitys on pienentynyt, koska pienten sorkkaeläinten metsästys saalisvarmempana ja vähemmän sitovana koetaan mielekkäämmäksi. Mutta monella seudulla nimenomaan hirven metsästys saattaa olla kylän ainoa yhteen sitova asia, johon kokoontuvat kylän asukkaat ja kaupunkeihin muuttaneet nuoret. Sen arvo maaseudun hyvinvoinnille ja sosiaaliselle kanssakäymiselle on korvaamaton, Partanen pohtii.

Molemmat näkevät eräänä keskeisenä tulevaisuuden tavoitteena nuorten pääsemisen mukaan hirven pyyntiin ja heidän motivaationsa ylläpitämisen.

– Nuoret katsovat maailmaa eri tavalla ja seuralla on tulevaisuutta vain, jos se on kiinni ajassa. Nuoret eivät useinkaan voi sitoutua hirvijahtiin koko syksyksi, mikä vaatii joustoja käytäntöihin. Yhdeksikin viikonlopuksi mukaan ehtivän nuoren on koettava itsensä tervetulleeksi, Kukkonen sanoo.

Partanen kehottaa hirviseurueita katsomaan ikäpyramidia, mikä paljastaa seuran kohtalon 20 vuoden päästä, ellei uusia metsästäjiä saada joukkoon mukaan.

– Jo lapset voi tutustuttaa lajiin. Viekää nuoria metsästäjiä haukulle ja järjestäkää tilanteita, se sytyttää hirvenpyyntiin, Partanen kannustaa.

Myös Kukkonen kehottaa ottamaan nuoria toimintaan mukaan, ja hoitamaan hirvikantaa tulevaisuuden metsästäjien tarpeet huomioiden.

– Tarvittaessa madaltakaa kynnystä, vaikka poistamalla liittymismaksu nuorilta. Antakaa myös vastuuta ja hallituspaikkoja. Niitä kannattaa jopa tyrkyttää nuorille ja ylipäätään uusille metsästäjille, Kukkonen lisää.

Susitilanne vaatii muutoksen

Kukkonen ja Partanen haluavat nostaa esiin myös petojen vaikutuksen metsästyksen tulevaisuuteen. Pelko koiran menettämisestä susille on todellisuutta suuressa osassa maata, ja pedot tarvitsevat ravinnokseen suuren määrän hirvieläimiä.

– Susitilanne koettelee sosiaalisen kestävyyden rajoja ja siksi asiaan on saatava ratkaisu. Pidän ensiarvoisen tärkeänä, että susikannan hoitosuunnitelman päivitys saatetaan nopeasti valmiiksi. Se antaisi pohjaa kannanhoidolliselle metsästykselle, Kukkonen kiteyttää.

– Liian harvan hirvikannan alueilla hirviä ei riitä sekä pedoille että metsästäjille. Hirviä pitäisi olla nykyistä enemmän, jotta metsästyksen positiivisia vaikutuksia maaseudun yhteisöllisyyteen ja hyvinvointiin ei menetetä, liittää Partanen petoasian hirvitilanteeseen.

Kukkonen on samaa mieltä.

– Toisinkin päin, susikannan hoitosuunnitelman valmistumisella ja suden kannanhoidollisella metsästyksellä voitaisiin vaikuttaa myös hirvitilanteeseen siellä, missä sille on tarvetta. Meidän on mentävä kohti monilajista kannanhoitoa, koska luonnossa kaikki vaikuttaa kaikkeen, Kukkonen painottaa.

Ilmasto muuttuu

Huoli on myös ilmastonmuutoksesta, joka uhkaa vaikeuttaa kuusen kasvatusta.

– Esimerkiksi kirjanpainajatuhojen lisääntyminen ilmastonmuutoksen seurauksena tarkoittaa sitä, että männyn ja sekametsien kasvatusta pitää ryhtyä suosimaan enemmän metsätaloudessa, Partanen toteaa.

Kukkonen ja Partanen eivät voi tai halua ohjata alueellisia riistaneuvostoja niiden päätöksenteossa, mutta he kannustavat niitä nostamaan ensi kevään kuulemiset uudelle tasolle.

Molemmat ovat yhtä mieltä siitä, että hirvien määrä koskettaa koko yhteiskuntaa ja metsätalous pitää ottaa vakavasti. Partanen ja Kukkonen toteavat nyt olevan aika keskustella sidosryhmien kanssa avoimesti kaikista entisistä ja uusista haasteista hirvikannan sopivaan kokoon liittyen.