Metsästäjän etiketti Metsästyskorttiin

Metsästyskortti kulkee kukkarossani ympäri vuoden. Riistakeskus on tehnyt siitä tosi kätevän: ohut lipuke toimitetaan Metsästäjä-lehden mukana ilman raskasta byrokratiaa. Kännykkäänkin metsästyskortin voi ladata.

Metsästyskortin etusivulla on se pakollinen osuus: henkilötiedot, metsästäjänumero ja maininta riistanhoitomaksun suorittamisesta.

Entä takasivu? Voisiko takasivulla olla Metsästäjän etiketti? Kertaus metsästyksen pelisäännöistä, eräänlainen Metsästäjän Kymmenen käskyä?

Aika ajoin käydään tunteikasta keskustelua metsästyksen etiikasta. Joidenkin mielestä metsästys uhkaa luonnon monimuotoisuutta, aiheuttaa tarpeetonta kärsimystä, heijastaa sadistista tappamishalua tai on muuten moraalitonta.

Arvelen, että useimmiten metsästyskritiikin taustalla on ihmislajin alkuasetuksiin liittyvä hoiva-arvo. Moraalipsykologi Jonathan Haidtin mukaan tunnemme intuitiivisesti tarvetta suojella pientä lasta ja kaikkea avutonta. Inhoamme sen vastakohtaa, siis vahingoittamista ja julmuutta. Maaseutuympäristössä kasvavalle eläinten hyödyntäminen ja hoivaaminen kuuluvat yhteen, mutta kaupunkiympäristössä kasvavalle ne irtaantuvat helpommin toisistaan. Silloin metsästyskin voi alkaa näyttämään alhaiselta julmuudelta.

En ole tästä kritiikistä huolissani. Metsästyksellä on kestävät eettiset perusteet. Suomalainen metsästyskulttuuri on korkeatasoista, metsästys on säänneltyä ja lainsäädäntö poikkeuksellisen yksityiskohtaista. Metsästyskortti on siitä hyvä esimerkki.

Metsästäjätutkinto takaa järjestelmän, jossa kukaan ei voi lähteä jahtiin hetken mielijohteesta. Ensin pitää suorittaa tutkinto, johon kuuluu lajintunnistusta, riistanhoitoa, ballistiikkaa ja metsästyslainsäädännön opettelua. Jokaista asetta varten vaaditaan aselupa, ja suurimpia riistaeläimiä varten säännöllisesti uusittava ampumakoe. Metsästystä myös valvotaan.

Kaikki tämä pitää yllä korkeatasoista metsästyskulttuuria. Ja se taas ylläpitää metsästyksen hyväksyttävyyttä yhteiskunnassa. Samalla on hyvä kuunnella ja ymmärtää kriitikkoja. Mitä vastuullisemmin me metsästäjät käyttäydymme, sitä vähemmän kritiikki herättää vastakaikua (pääosin kaupunkilaisissa) kansalaisissa.

Minulle asia on henkilökohtaisesti helppo. Kaiken takana on velvollisuus kunnioittaa luontoa ja oikeus hyödyntää sitä. Nämä kuuluvat yhteen. Iso Kirjakin kertoo, että ihmisen tehtävä on ”viljellä ja varjella”. ”Viljellä” oikeuttaa luonnon hyödyntämiseen, ”varjella” velvoittaa pitämään huolta luomakunnasta lempeän puutarhurin tavoin.

Ihmisellä on sekasyöjän hampaat ja ruoansulatus. Jos hyväksymme lihansyönnin, tulemme hyväksyneeksi myös metsästyksen. Eihän eläimiä voi elävänä syödä. Kasvisten rinnalla lihaa on pidetty sekä kulttuurisesti että biologisesti tärkeänä osana ihmisen ravintoa. Vapaan riistan liha on liharuoista ”luomuinta” ja vieraslajien hillitseminen turvaa luonnon monimuotoisuutta.

Kaikki perustuu luonnon kunnioitukseen. Ken kunnioittaa luontoa, hän tahtoo hoitaa riistakantoja kestävästi ja luonnon monimuotoisuutta varjellen. Hän turvaa pesimärauhan eikä vie poikasilta ruokkivaa emoa. Hän lopettaa eläimen ilman tarpeetonta kärsimystä. Tämä kaikki on kirjoitettu metsästyslainsäädäntöön.

Jos metsästyskortin takakanteen kirjattaisiin metsästyksen etiikan tärkeimmät periaatteet, voisiko se olla pieneltä osaltaan pitämässä yllä hyvää suomalaista metsästyskulttuuria?