Hyljejahdissa
Vierasjahti asiantuntijoiden opastamana tarjosi ensikertalaisille mahdollisuuden nauttia harmaahylkeen metsästyksestä. Valmistautuminen alkoi jo hyvissä ajoin, eikä kokemus päättynyt jahtipäivään.
ˮKaikki järjestyyˮ, oli jahtipäällikkömme Pontus Enestamin rauhoittava lause ensi kertaa hyljejahtiin osallistuneille seitsemälle, metsässä viihtyvälle VarsiNaiset EräLadyt ry. -metsästysseuran jäsenelle.
Niinhän kaikki järjestyikin.
Hyvin suunniteltu, puoliksi tehty
Kolme metsästysseuran jäsenistä kävi jahdin alkukartoituksessa keväällä Kemiönsaareen kuuluvassa Kasnäsissä. Enestam kertoi tuolloin yleisesti hyljejahdin periaatteita ja käytänteitä. Jatkoa seurasi Kaarinan Riistatalolla kesäkuussa, jolloin esitettiin paljon kysymyksiä hylkeiden pyynnistä, kiintiöistä, aseista ja patruunoista. Myös hyljejahdin tunnelmat herättivät uteliaisuutta pienen jännityksen seuratessa matkassa.
Kesällä harjoiteltiin ampumaradalla ja lopulta aseet kohdistettiin ”hyljepatruunalle”. Bipodin eli ampumatuen hankinta tuntui myös järkevältä.
Jahtia edellisenä iltana saavuimme Kasnäsiin upeassa loppukesän säässä. Seurue kokoontui hotelliin hyvän ruuan pariin ja tapasi jahdin järjestäjät jahtipäällikkö Pontus Enestamin, metsästys- ja rantautumisveneen kuljettajan Dan Mickelssonin, kuljetusveneen kuljettajan Juha Saukkoriipin ja harppuunoinnista vastanneen Niklas Turun.
Koska selkeät säännöt ja rajat luovat turvallisuutta, ampujajärjestys arvottiin valmiiksi.
Metsästyspäivä koittaa
Puoli yhdeksältä siirryimme veneisiin. Arpaonniset Nora Niemi ja Katriina Murto matkasivat lähestymisveneellä ja loppuseurue kuljetusveneellä. Mukaan otimme päivärepussa varavaatteet, kiikarit, puukkoja, pusseja ynnä muuta tarpeellista sekä aseet pusseissaan ja patruunat.
Matkasimme noin puoli tuntia Vänön edustalle, jossa Enestam alkoi viittoa pientä luotoa kohti. Luodolla näkyi hylkeitä ja siitä noin sadan metrin päässä oli toinen luoto, johon isäntä ja ensimmäinen ampuja siirtyivät. Muut seurasivat veneistä tapahtumaa.
Ensimmäiset hylkeet
Niemi sai aseensa kohdilleen. Enestam seurasi vierellä ja antoi ohjeita. Varma rauhallinen laukaus ja ensimmäinen hylje saatiin saaliiksi 125 metrin etäisyydeltä. Murton vuorolla sama toistui. Mickelsson ja Turku hakivat hylkeet. Aito ilo onnistuneista riistalaukauksista ja saaliista valtasi koko seurueen.
Vesi oli alhaalla ja rantautuminen toi välillä haasteita. Hylkeitä etsiessä syntyi kuitenkin tunne, että jahti-isäntämme tuntevat joka luodon ja poukaman Saaristomerellä. Arvontajärjestyksessä seuraavat ampujat siirtyivät vuoroon, jolloin kokenut metsästäjä Sirke Lehtilä ja seurueen nuorin Beda Öhman saivat näyttää ampujantaitojaan hyvällä menestyksellä.
Hyljepata
Rantauduimme lounastamaan saareen Römskäriin, mutta ensin jo saadut hylkeet nyljettiin Enestamin opastamana. Hän näytti oikeaoppisen nylkemisen: miten nahka saadaan mahdollisimman hyvin talteen, miten pään voi jättää siihen, eturäpylöiden reiät ja rasvanpoiston sekä tietysti miten saada lihat talteen.
Hylkeen veri teki kalliot hyvin liukkaiksi, mutta onnettomuuksilta vältyttiin. Asialliset vaatteet ja suojat ovat tärkeitä esimerkiksi hyljekäden, vakavan bakteeri-infektion välttämiseksi.
Tuntien aherruksen jälkeen koitti eväshetki aurinkoisen luodon poukamassa. Isännät olivat hoitaneet eväät kahveineen päivineen. Lounaan kruunasi isännän aiemmin kokkaama hyljepata ulkofileestä. Pienen epäluulon saattelemana maistelimme sitä, mutta pata oli todella hyvää. On jännittävää maistaa jotain uutta, kun ei ole etukäteen mitään tuntumaa, miltä liha tuntuu ja maistuu. Peuran ja sorsalinnun sekoitus sekä pehmeä ja hyvä suuntuntuma oli ensimaistajana toimineen artikkelin kirjoittajan mielipide. Tähän yhtyi koko seurue.
Lisää onnistumisia
Hyljepadan maistelemisen jälkeen Kaisa Railomäki ja kirjoittaja siirtyivät lähestymisveneeseen ja matka jatkui. Hylkeitä sai etsiä nyt kauemmin. Lopulta löytyi luoto, jossa makoili paljon halleja paistattelemassa päivää. Poistin yhden sairaan yksilön ja Kaisa sai kotiin vietäväksi päivän komeimman, eli 100 kiloa painaneen naarashylkeen. Aamupäivän neljä yksilöä olivat kaikki nuoria uroksia.
Takaisin Kasnäsiin saavuimme illalla kahdeksalta. Ison mammahylkeen käsittelyyn jäi vielä muutama seuran jäsen. Vieläkin Enestam jaksoi ystävällisesti neuvoa meitä. Iltayhdeltätoista me loputkin lähdimme ajamaan kohti kotejamme onnellisina, mutta väsyneinä.
Varsinainen työ alkaa
Aherrus ei jäänyt jahtipäivään, päinvastoin. Seuraavan viikon aikana hyljejahtiseurueen viestittelyryhmä kävi kuumana. Emme osanneet varautua, että saamme saalista niin hyvin. On liotettu lihoja, vaihdettu reseptejä ja pohdittu hylkeenlihan saloja ja säilyvyyttä.
Näistä vielä selviää, mutta nahankäsittely on suuritöistä – varsinkin vasta-alkajalle. Pitää oppia ja hankkia uusia työkaluja, nätkin ja ulu esimerkiksi. Niemen kotiväki kaatoi puun ja veisteli pukin nahankäsittelyä varten, kun taas Sirke Lehtilän isä valmisti päivässä metallisen ulun.
Pakastin, Fairy-liemi ja suolaus ovat tulleet tutuksi. Usein kuulee hylkeennahan menneen piloille tai keltaiseksi. Rasvanpoisto ja bakteerikasvun välttäminen ovat kaiken a ja o. Parkitseminen vaatii omat niksinsä. Osa seurueesta lähetti nahkansa kaupalliselle nahanmuokkaajalle, jonkun padassa porisi hylkeen kallo. Pikkuiset siitinluut saavat uuden elämän muistona tästä upeasta harmaahyljejahdista.
Jahdin järjestelyistä vastasi Rosala Skärgårdsservice Ay.
Miten hyljejahtiin pääsee?
Harmaahylkeen ja itämerennorpan pyytäminen ei vaadi pyyntilupaa, kumpikin hyljelaji on kiintiöillä rajoitetun pyynnin piirissä. Kummankin lajin pyyntikiintiötä metsästäjä voi seurata riista.fi -sivujen etusivulta.
Metsästäjällä on oltava metsästysoikeus vesialueilla, joilla hylkeitä pyytää, joko oman seuransa kautta tai ollessaan vieraana. Merellä yleisillä vesialueilla sekä niillä sijaitsevilla valtion omistamilla saarilla ja luodoilla hylkeitä voivat pyytää kaikki Suomessa pysyvästi asuvat henkilöt ilman erillistä lupaa.
– Hylkeenpyyntiin pääseminen ei ole lupateknisesti vaativaa, mutta käytännön metsästykseen kiinni pääseminen vaatii runsaasti varustautumista ja osaamista, Rannikko-Pohjanmaan riistapäällikkö Stefan Pellas sanoo.
Hylkeenpyynti vaatii lähtökohtaisesti veneen, paikallistuntemusta, jäätilanteen lukutaitoa ja merillä kulkemisen osaamista. Lisäksi hylkeenpyynnissä on aina oltava useampi henkilö mukana, jotta pyytäjän lähestyessä hyljettä joku on vahtimassa venettä ja kykenee reagoimaan, mikäli jäätilanne sitä vaatii. Helpointa ja turvallisinta ensikertalaiselle on lähteä kokeneemman hylkeenpyytäjän mukaan, esimerkiksi vaihtojahdin merkeissä.
Paikoitellen myös kaupalliset palveluntarjoavat järjestävät hylkeenpyyntiä, jolloin metsästäjä saa osana palvelua avukseen ammattitaitoisen oppaan veneineen ja majoituksineen.
Hylkeenpyytäjille on Pellaksen mukaan tarve, sillä hyljekanta kasvaa koko ajan, eikä kiintiöitä ole pyydetty aikoihin täyteen. Erityistä tarvetta olisi kalastajien rysien ympäristössä liikkuvien ja rysiä vahingoittavien hylkeiden vähentämisessä.
– Rannikko-Pohjanmaalla hylkeiden kalataloudelle aiheuttamat vahingot ovat euromääräisesti selkeästi suurempia kuin hirvien aiheuttamat maatalous- ja taimikkovahingot, mutta silti vahinkokeskustelu pyörii enemmän hirvieläinten ympärillä, Pellas kertoo ja lisää ettei aktiivisia hylkeenpyytäjiä ole enää paljoa.
Antti Saarenmaa
