Talviriekot

Erämaan valkoiset

Talvivaellus riekkoja metsästäen tarjoaa upottavia hankia sekä ankaraa pakkasta ja viimaa, mutta myös ikimuistoisia hetkiä ystävien kanssa saaliista ja revontulista nauttien.

TekstiJoel AholaKuvat Joel Ahola

Lähes kolmemetrinen metsäsuksi vajoaa syvään nietokseen tunturikoivikon reunassa. Hanki olisi kantavampaa aukealla, parikymmentä metriä sivummalla, jossa on kovaa tuulen ja pakkasen pakkaamaa lunta.

Pysähdyn huohottamaan sauvoihin tukeutuen ja nostan pipoa ylemmäs hikiseltä otsalta. Vilkaisen taakse huomatakseni ahkion kyntävän syvää uraa pehmeään lumeen. Kuorma on raskas, sillä pulkkaan on pakattu viikon varusteet lumilapiosta bensakeittimeen ja makuupussista telttaan. Yöt on kyllä tarkoitus viettää autiotuvilla, mutta täällä Käsivarren erämaassa on pakko varautua telttailuun tai jopa lumiluolan kaivamiseen.

Hiihtovaeltajat suuntaavat erämaahan yleensä vasta huhtikuussa, kun kevätaurinko ja yöpakkaset taikovat hanget kantaviksi. Seurueemme on joutanut matkaan jo kuukautta aiemmin, sillä riekkojen metsästysaika päättyy maaliskuun lopussa.

Etenemisen suhteen purovarren koivikko ei ole paras reittivalinta, mutta ryven täällä aivan tarkoituksella. Samassa näen riekkojen jälkijonojen piirtyvän mutkikkaina polkuina puskien juurilla. Siinä on tämänpäiväiset ruokailun jäljet.

Riekon jälkijono päättyy siiveniskuihin hangella eli lintu on jo vaihtanut ruokailupaikkaa.

Otan haulikon selästä, avaan piiput ja tungen patruunat sisään. Pidän vasemmalla kädellä etutukista ja asetan aseen perän vatsalle, vetovaljaiden lantiovyön kannattelemaksi. Tartun oikealla kädellä molempiin sauvoihin, mutten pujota käsiä lenkkeihin.

Hiihto on entistä hankalampaa, mutta vähitellen rämmin eteenpäin. Tähystän tarkasti koivikon laitaa, sillä valkeat riekot piiloutuvat täydellisesti lumeen. Samassa riekko hyppää kymmenen metrin päässä siivilleen kopeekoita laskevan naurunsa saattelemana.

Sauvat putoavat kädestä ja haulikko nousee poskelle. Laukauksen jyly rikkoo erämaan rauhan, ja eräksi jäävä riekko kiepsahtaa lennosta hankeen. Katselen vielä yksinäisen höyhenen leijailua alas lumelle ja hymyilen.

Illallistarpeet on hankittu, joten hymy on herkässä.

Sään armoilla

Pakkanen puree armotta poskipäitäni. Nostan kaulusta ylemmäs ja vedän hupun alla piilottelevaa pipoa paremmin korville.

Olemme hiihtäneet jo neljä päivää Utsjoella, Paistunturin erämaassa. Keli on nyt parempi kuin alkumatkalla, sillä ensimmäisenä yönä oli pakkasta 37 astetta. Sen jälkeen sää lauhtui tavallisen pakastimen lukemiin, mutta kylmyyden rinnalle nousi lähes myrskyinen tuuli. Siitä on muistona pieni paleltuma appiukon poskipäässä.

Kuivin kämpälle tuuli oli kasannut niin paljon lunta, että pystyin hiihtämään autiotuvan katolle. Nyt olemme majoittuneet Njavgoaivin tuvalle, jonne kaverini jäivät laittamaan aamupuuroa ja laiskottelemaan. En malttanut olla lähtemättä pienelle aamulenkille läheisiä puronvarsia koluamaan, vaikka pakkanen on jälleen ankara.

Koen olevani enemmän vaeltaja kuin metsästäjä, vaikka olen suorittanut metsästyskortin jo 11‑vuotiaana. Monella mittapuulla olen kehno metsästäjä, sillä joidenkin mielestä kanalintujahtiin ei saisi lähteä lainkaan ilman koiraa. Moitteista huolimatta arvostan saamiani erämaan riekkoja suuresti. Kukin nauttikoon lajista omalla tavallaan. Se on eränkäynnin rikkautta.

Metsästysvaellukset aloitin syksyisiltä jotoksilta. Syyskuun ruskassa eteneminen ja eläminen ovat helppoa, mutta pidän enemmän lokakuusta. Silloin tunturikoivikot ovat lehdettömiä, ja liki valkoiset riekot erottuvat hyvin tummasta maastosta, jollei ensilumi jo peitä tienoota.

Syysjahti on upeaa, mutta talvivaellus riekkojen perässä on vielä jotain suurempaa. Molemmissa jahdeissa ammun suurimman osan riekoista maahan. Yleensä paukkuja tarvitaan sama määrä kuin päiväkiintiössä on lintuja.

Säpsähdän ajatuksistani hereille, kun kaksi riekkoa aloittaa hankijuoksun muutaman metrin päästä suksieni kärjistä. Ensimmäisen kiri loppuu lyhyeen, mutta toinen ehtii juosta kymmenen metriä pidemmälle. Siihen se jää ihmettelemään tilannetta.

Sitä minäkin ihmettelen. Miksi toinen piippu ei toimi? Ilmeisesti pakkanen on jäädyttänyt iskurin. Äkkiä haulikko auki, hylsy pois toimivasta piipusta ja patruuna alemmasta putkesta ylempään.

Toinenkin riekko jää saaliiksi, mutta ei kai tilannetta voi tuplaksi sanoa, kun jouduin ampumaan molemmat linnut samalla piipulla.

Autiotuvat tarjoavat metsästäjälle lämpimän yö- ja taukosuojan – kodin erämaassa.

Kaukana kaikesta

Tienvarsi on tienvartta. Erämaa alkaa vasta sieltä, missä päiväretkiä tekevät metsästäjät käyvät kääntymässä.

Kun auratulle tielle on matkaa kymmenen kilometriä, alkaa vapaus. Seudun metsästyspaine on mitätön, ja riekot käyttäytyvät toisin. Ne eivät ole ehkä koskaan tavanneet ihmistä, koiraa tai moottorikelkkaa. Usein linnut eivät säiky hitaasti etenevää hiihtäjää, vaikka lumipuvun tilalla olisi räikeä retkiasu.

Pisin talvinen riekkovaellukseni on ollut lähes 200 kilometriä. Tällöin reitti ajoittui peräti kolmelle eri lupa-alueelle. Pienriista-alueiden rajaseudulle pitää ostaa usein tuplaluvat, jotta metsästystä saa harrastaa aamusta iltaan.

Sääolot tai rikkoutuneen varusteen korjaaminen ovat joskus viivästyttäneet suunniteltua aikataulua tai laittaneet reittisuunnitelman täysin uusiksi. Tällöin metsästykseen on tullut välipäivä, kun luvat on hankittuna väärälle seudulle. Puuttuvan luvan voi periaatteessa ostaa myös puhelimella, mutta monella erämaa-alueella matkapuhelin löytää verkkoa vain tuntureiden laelta.

Joka tapauksessa vaelluksella ei voi metsästää koko ajan. Kun aamulenkillä ampuu päivän saaliskiintiön täyteen, loppupäivän voi nauttia hiihdosta ja vaelluksesta. Sen vastapainoksi on monta päivää, jolloin ei näe merkkiäkään linnuista.

Jäljet kertovat

Koivikon laidassa on runsaasti riekkojen jättämiä jälkiä. Ruokailupaikalla hankeen on piirtynyt laskeutumisjälki, kävelyjonot puskasta toiselle ja sen perään muutama siiveniskun jättämä painauma, kun riekko on nousut jälleen lentoon. Kieppien pohjilla olevat ulostekeot osoittavat yöpymispaikat.

Jälkien runsaudesta huolimatta olen hiihtänyt jo pari tuntia tapaamatta linnun lintua. Syykin on melko selvä, sillä Norjan puolelta tullut ahma on kulkenut hetki sitten edelläni. Seuraan ahman jälkiä, sillä olisihan se hienoa nähdä peto tunturissa.

Lopulta on pakko jättää ahmanjäljet ja kaartaa takaisin kohti tupaa, jotta ehdin perille ennen pimeää. Seuraavassa notkelmassa kohtaan monta laskeutumisjälkeä, jotka loppuvat lumeen. Riekot ovat kiepeissä aivan edessäni!

Sydän pamppaillen otan haulikon valmiiksi ja hivuttaudun suksilla hiljaa eteenpäin. Samassa kuusi riekkoa pölähtää lumen alta lentoon. Haulikko poimii jyvälle pari reunimmaista.

Dublee vaatii yhden paikon, kun päiväkiintiön toinen puolikas yrittää hankea pitkin juosten pakosalle. Nämä me syödään kohta illalliseksi kerman, muusin ja jälkiruokalettujen kera.

Kynttilän valossa nautittu riekkoateria maistuu herkulliselta rankan hiihtopäivän päätteeksi. Tuvan lämpö tuntuu autuaalta, mutta välillä on pakko painua ulos pakkaseen. Revontulet leiskuvat taivaalla vihreän, valkoisen ja punaisen sävyissä. Tähdet tuikkivat pisteinä erämaan yllä linnunradan erottuessa vaaleana nauhana.

Erämaa antaa ja ottaa, mutta tänään metsästäjä kokee olevansa saamapuolella. Elämä ja onni ovat vahvasti mukana tässä hetkessä, erämaassa yhdessä ystävien kanssa.

Yhteinen riekkoillallinen autiotuvalla kruunaa illan revontulien leiskuessa erämaan yllä.

10 vinkkiä riekkovaellukselle

luvat

Vaelluksen suunnittelu alkaa kanalintulupien hankinnalla, sillä lupien saatavuus ja myönnettävät alueet vaihtelevat vuosittain lintukannan mukaan.

reittisuunnitelma

Vaelluksen reitti kannattaa suunnitella autiotupien kautta ja hankaliin keleihin pitää olla matkaa lyhentävä varasuunnitelma.

varautuminen

Erämaassa kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan, joten tupien varaan suunnitellulle retkelle pitää ottaa mukaan teltta, keitin, lapio ja muut maastoyöpymiseen vaadittavat varusteet.

turvallisuus

Selässä kuljetettava ase ladataan vasta esille otettaessa ja leirissä haulikkoa pidetään piiput avattuna, jotta kanssavaeltajien turvallisuus on taattu.

ahkio

Vaelluksen varusteet kulkevat ahkiossa rinkkaa kevyemmin ja samalla selkä vapautuu aserepun tai hihnallisen aseen kantamiseen.

suojalasit

Aurinkolasit ovat välttämättömät lumilakeudella ja laskettelulasit tarjoavat hupun kanssa suojan kovassa tuulessa ja tuiskussa.

pilli

Ongelmatilanteessa pillillä on hyvä kutsua kavereita apuun. Ihminen jaksaa puhaltaa pilliin useita tunteja, mutta huutaa vain pari minuuttia.

kylmälaukku

Ahkioon sopiva kylmälaukku pitää eväät hiihtäessä sulana ja tuvalla riittävän viileänä.

kuivasäkit

Elintärkeät vaihtovaatteet ja makuupussi pysyvät varmasti kuivina vain vedenpitäviin kanoottisäkkeihin pakattuina.

pilkkikaira

Kairalla puhkaisee nopeasti jopa metrisen jään, jolloin juomavettä ei tarvitse sulattaa lumesta.

Lisää samasta aiheesta

Hirven metsästysmuodot, Osa 3

Hirvi hiihtämällä

18.3.2020
Vieraspedoille kyytiä

Supikoiran luolapyynti

18.3.2020
Koiran kanssa

Osaatko antaa ensiapua koirallesi?

18.3.2020
Nuorten toimitus

Drone eränkäynnin kuvaamisessa

18.3.2020