Eksotiikkaa kotimaassa
Nauvon muflonit ja kuusipeurat
Lounais-Suomen saaristo sijoittuu tammimetsäalueen pohjoisrajalle ja Itämeren läheisyys leudontaa sen talvia. Elinolosuhteet sopivat Suomessa harvinaisille kuusipeuroille ja mufloneille.
Mufloni ja kuusipeura eivät ole Suomen alkuperäistä riistalajistoa, vaan alkujaan Keski-Euroopan tuontitavaraa.
Mufloni, eli villilammas, kuuluu samaan sukuun pohjoisamerikkalaisten serkkujensa paksusarvi- ja ohutsarvilampaan kanssa ja edustaa joidenkin lähteiden mukaan eurooppalaisten kotieläimiksi kesytettyjen lampaiden alkumuotoa.
Mufloni on äärimmäisen mielenkiintoinen riistalaji. Sen näköaistin tarkkuus erottuu edukseen muihin sorkkaeläimiimme verrattuna ja laumakäyttäytyminen tekee lähestymisestä haastavaa. Kun laumassa on vaikkapa kaksikymmentä silmäparia, joku mufloneista on koko ajan pää pystyssä ja tarkkaavaisena. Metsästäjän on oltava liikkuessaan hyvin varovainen.
Mufloni viihtyy saaristossa laajoilla kallioisilla alueilla ja avoimilla niityillä. Niityillä ruokaillessaan muflonit usein hakeutuvat avoimen alueen keskelle. Uhkia havaitessaan ne hakeutuvat tiiviiksi ryhmäksi, jolloin sopivan yksilön valitseminen on vaikeaa. Muflonit vaikuttavat lisäksi olevan jatkuvasti liikkeessä ja vaihtelevat kulkureittejään ja ruokailualueitaan, mikä tekee metsästyksen ennakoimisesta haastavaa.
Kuusipeuran alkujuuret sijoittuvat Lähi-Itään, josta ne ovat viimeisen parin vuosituhannen aikana levinneet erityisesti ihmisen myötävaikutuksesta Eurooppaan ja muualle maailmaan. Kuusipeura on edustavan näköisenä, paikallisena ja laumautuvana lajina ollut suosiossa sekä koriste-eläimenä että riistalajina. Suomeen kuusipeuraa on tuotu ensimmäisen kerran 1800-luvun lopulla, mutta varhaisimmat pysyvät kantamme ovat syntyneet 1900-luvun puolivälissä Inkooseen, Kytäjälle ja Nauvon saaristoon.
Kuusipeuran elinalueet poikkeavat selkeästi esimerkiksi muflonista ja kauriista. Kuusipeurat viihtyvät valtaosan ajasta syvissä tiheiköissä suojassa säältä ja saalistajilta. Hämärän laskeutuessa ne siirtyvät avoimille alueille laiduntamaan, mutta palaavat valon lisääntyessä takaisin suojaan.
Riistalajit näkyvät ja kuuluvat
Nauvon saaristossa kumpikin riistalaji esiintyy paikoitellen elinvoimaisena ja runsaana. Alueella runsas riistakanta näkyy sekä ympäristössä vahvoina polkuina ja reviirimerkkeinä että laidunnusjälkenä.
Ensimmäiset muflonilaumat havaitessaan joutuu hieraisemaan silmiään kahteen kertaan. Lauma syvän pähkinänruskeita jykevärakenteisia hahmoja poikkeaa selvästi kauriista ja peuroista. Myös niiden kulkutapa poikkeaa hyppelehtivistä, hoikkajalkaisista pienemmistä hirvieläimistämme.
Muhkeilla, kiertyvillä sarvilla varustettu muflonipässi näyttää etupainotteisuudessaan suorastaan mahtipontiselta. Alkuun näky pysäyttää kerta toisensa jälkeen. Myöhemmin silmä tottuu ja oppii erottelemaan yksilöitä toisistaan. Nuorilla pässeillä sarvet ovat lyhyemmät kuin aikuisilla, joilla ne ovat ikävuosien myötä yhä pidempiä kiertäen muflonin korvan takaa ja nousten takaisin kallon sivuille kohti silmien tasoa.
Joskus muflonilauman läheisyydessä viihtyvät myös kuusipeurat. Kuusipeuran erottaa valkohäntäpeurasta helposti peräpeilistä, mutta myös vartalon mittasuhteet ja liikkumistapa auttavat erottamaan lajit toisistaan jo kaukaa. Kuusipeura on rungoltaan valkohäntäpeuraa lyhyempi, ja myös kaula ja pää tuovat erot esiin.
Aikuisen kuusipeurapukin sarvet ovat massiiviset ja vaikuttavat. Sarvien lapiomalli, etummaiset suuret otsapiikit ja niiden massiivinen koko tekevät siitä yhden tunnistettavimmista hirvieläimistä.
Sokerina pohjalla kuusipeuran väritys vaihtelee luontaisesti yksilöstä toiseen. Osa on kermanvalkeita, osa täplikkäitä ja osa liki mustia. Kiima-aikaan kuusipeurapukki pitää mieleenpainuvaa röyhtäilevää mylvintää, joka hämärän laskeutuessa saa kulkijan vaistomaisesti kurkkimaan olkansa yli vaikka tunnistaisikin ääntelijän.
Kumpaakin riistaeläintä voi metsästää vahtimalla esimerkiksi niityn reunalla, kuten muitakin kotoisia sorkkaeläinlajejamme. Erityisen mielenkiintoista on metsästys hiipimällä niiden päivämakuualueilla ja kulkureiteillä. Saariston vaihteleva, mosaiikkimainen luonto kallioineen ja tiheikköineen tekee riistan paikallistamisesta ja lähestymisestä kiehtovaa ja vaatii useimmiten metsästäjältä todella hidasta etenemistä, tuulen jatkuvaa huomiointia ja maiseman aktiivista haravointia katselukiikareilla.
Vaikka mufloni ja kuusipeura eivät kuulu luontaiseen riistalajistoomme, ne eivät suoranaisesti valloita kotimaisten riistaeläintemme ekolokeroa ja sopivat omille alueilleen kuin nenä päähän. Metsästyksellisesti mufloni ja kuusipeura tarjoavat mieleenpainuvia ja hienoja luontoelämyksiä.
Monimuotoinen metsästyspäivä
Matka Nauvon saaristoon alkoi jahtipäivää edeltävänä iltana nopealla metsästysalueen kiertävällä tarkastelukierroksella. Ajoimme muutaman aukean sivuitse ja kiikaroimme kiinnostuneina mufloni- ja kuusipeuralaumojen olinpaikkoja. Illan hämärtyessä niityille ilmaantui metsäsaarekkeista enemmän ja enemmän laiduntajia näkyville, ja huomasimme jälleen kerran riistakannan olevan hyvin vahva.
Iltatoimien jälkeen pohdimme suunnitelmaa pitkään ja hartaasti. Menisimmekö passitorniin pimeässä odottamaan aamun valkenemista, vai nukkuisimmeko pidempään ja käyttäisimme päivän eläinten makuualueilla ja metsäsaarekkeissa hiipimiseen? Päädyimme jälkimmäiseen. Päätimme, että mikäli päivän hiipiminen ei onnistaisi, siirtyisimme illalla aukean reunaan kyttäämään ja odottamaan laiduntamaan saapuvia kuusipeuroja ja mufloneita.
Sivu- tai vastatuuleen edeten kuljimme äärimmäisen hitaasti ja jatkuvasti kiikaroiden muflonien päivämakuualueita reunustavia tiheiköitä pitkin avokallioita tarkkaillen. Välillä laskeuduimme synkempiin notkoihin kuusipeuroja etsimään. Silloin tällöin havaitsimme riistaeläimiä. Useimmiten juuri hetken liian myöhään, jolloin olimme itse tarkkailijan roolin sijaan tarkkailtavina ja pääsimme ihailemaan lähinnä pakenevia peräpeilejä. Sekä muflonilla että kuusipeuralla on vaalea peräpeili ja keskellä tumma häntä. M-kirjainta muistuttava kuvio tulikin reissun aikana tutuksi.
Kulkeminen saariston riistarikkaassa ympäristössä on erityisen antoisaa. Muflonien ja kuusipeurojen lisäksi vastaan tulee säännöllisesti kauriita ja valkohäntäpeuroja, joten riistalajien tunnistamisesta saa hyvää harjoitusta. Kaiken kukkuraksi kuusipeuralla on eri värimuotoja, jolloin eri lajien tunnistamisessa oppi pian tarkkailemaan vartalon rakennetta, pään muotoa ja kulkutapaa värin ja koon lisäksi.
Päivän mittaisen hiipimisen jälkeen otimme hieman apetta ja siirryimme hiljalleen niitynreunapasseihin. Illan hämärtyminen toi riistaa helpostikin sopivalle etäisyydelle, mutta valikoiva metsästys lisäsi mielenkiintoa ja haastetta. Sopivan yksilön löytämiseen menee helposti jokunen ilta, oli aseena sitten jousi tai kivääri.
Päivät kuluivat kokien lukuisia kutkuttavia tilanteita ilman riistalaukauksia, ja päädyimme lopulta kaksissa miehin harjoittamaan passittelun ja hiipimisen yhdistelmäjahtia. Toinen meistä passitti kulkureitillä, toinen kiersi muutaman sadan metrin päästä koettaen karkottaa mahdollisesti väliin jäävästä tiheiköstä riistaa passittajan ulottuville.
Viimeisen metsästyspäivän aamuna meitä onnisti. Kaverini yhytti sopivan nuoren muflonipässin avokalliolta hiipiessään kallion alareunaa pitkin ja pääsi konttaamaan sopivasti hollille riistalaukausta varten. Vain hetkeä myöhemmin, pohtiessamme sopivaa etenemissuuntaa, kuulimme yhtäkkiä ylätuulesta muflonien ääntelevän. Pikainen, mutta varovainen hiipiminen nostatti muflonit makuulta jaloilleen, ja tilannearvion jälkeen pääsin kaatamaan toisen nuoren muflonipässin.
Hieman harvinaisemmat saaliit päätyivät täysin hyötykäyttöön. Sisäelinten lisäksi jopa kivekset päätyivät ruoanlaiton raaka-aineeksi – tälle vankka suositus, ovat oikein laitettuna hyvinkin herkulliset!
Aktiivinen metsästys mieleenpainuvassa ympäristössä tuotti ikimuistoisia kokemuksia, ja varmisti jälleen kerran seuraavan syksyn reissun kalenterissa.
