Vääriä mielikuvia

Nuorten toimitus
Johan Salminen
Julkaistu16.7.2020

Saan kuulla ikäisiltäni nuorilta paljon kommentteja siitä, että olen metsästäjä. Mainitessani harrastuksestani on kuuntelijan reaktio usein yllättynyt. Kiinnostavin kommentti on ollut ”miten joku jaksaa kuluttaa arvokasta aikaansa vanhoille isomahaisille miehille tarkoitettuun, julmasti viattomien eläimien tappamiseen perustuvaan harrastukseen”.

Metsästys on vieroksuttu asia nuorten keskuudessa, joten ennakkoluulot ja väärät mielikuvat sitä kohtaan ovat vahvat. Näihin mielikuviin on saatava muutos.

Ikävien kommenttien takana on paljon tietämättömyyttä. Uusia ja vieraita asioita pelätään. Aina tilanteen tullen pyrin oikaisemaan epätodellisia mielikuvia asiallisella ja mahdollisimman ymmärrettävällä tavalla. Kommentteihin kannattaa vastata totuudenmukaisesti.

Metsästys jakaa mielipiteitä ikäisissäni, koska kyseessä on melko harvinainen harrastus nykynuorten keskuudessa. Nuoret eivät ensinnäkään käsitä sen tarkoitusta ja toiseksi sen aloittamiseen on suuri kynnys. Harrastusta kohtaan löytyy kuitenkin jonkinlaista mielenkiintoa, koska moni on maininnut isovanhempiensa metsästävän.

Samoilla vanhoilla porukoilla on kiva metsästää, mutta tulevaisuuden kannalta uudet jäsenet ja nuoret tulisi ottaa huomioon. Uusilta jäseniltä vaaditaan kaikkien toimintatapojen osaamista ja maata pitää monesti omistaa, jotta seuraan voi päästä. Tämänkaltaiset kriteerit vaikeuttavat metsästyksen aloittamista.

Uusia metsästäjiä ei tule ja harrastuksen olemassaolosta ei kohta tiedä kukaan, ellei oteta uusia ja jaksavia nuoria piireihin mukaan. Aavistuksen nuoremmat kasvot tuovat vaihtelua nuotiorinkeihin, joissa pyörivät aina samat parrat.