Digiaskel eteen vai taakse?

Eräkulttuuri muuttuu maailman mukana. Enää ei esimerkiksi koiraa tarvitse hakea lehti-ilmoituksen avulla, kun sen reitin seuraaminen tapahtuu helposti tutkan ja älypuhelimen avulla. Nykyaikana metsästäjällä on käytössään koko liuta älyhärpäkkeitä ja tekniikan ihmeitä, ja lisää kehitetään koko ajan. Onko perinteisesti luontoläheinen laji tullut liian riippuvaiseksi nykytekniikasta? Onko enää edes mahdollista metsästää ilman sitä?

On myönnettävä, että tekniikka helpottaa metsästystä monilta osin. Yhteydenpito metsästäjien kesken käy helposti, haavoittunut eläin havaitaan nopeammin pimeätähtäimen avulla ja kartta löytyy kätevästi taskusta. Osallistuminen hirvijahtiin ilman älypuhelinta ja tutkaohjelmalisenssiä on lähestulkoon mahdotonta. On kiistatta hyödyllistä, että jokainen jahtiin osallistuva näkee kartalta toisten ja koirien liikkeet ilman erillisiä toimenpiteitä. Yhdeksi edistysaskeleeksi, tai perinteen unohtamiseksi, metsästyksen historiassa voidaan kai luokitella jo keihäistä ruutiaseisiin siirtyminen, mutta samalla uudet tavat vievät sijaa perinteisiltä jahtimenetelmiltä.

Tekniikka voi tehdä metsästyksestä liiankin helppoa. Joidenkin apuvälineiden käyttöä on jouduttu jopa rajaamaan, esimerkiksi dronen käyttö metsästystarkoituksessa on kiellettyä. Jos kaikki menetelmät sallittaisiin, olisiko metsästys enää metsästystä vai vain tarkoin suunniteltua ja varmaa tappamista?

Itselleni mieleenpainuvimpia kokemuksia ovat olleet ne hetket, kun erän eteen on saanut oikeasti nähdä vaivaa kävelemällä kymmenisen kilometriä räntäsateessa ja odotellut eläimen siirtymistä ampumalinjalle puoli tuntia.

Kumpi metsästyksessä lopulta onkaan tärkeämpää, saaliin koko ja määrä vai itse jahti ja sen tuoma jännitys, kokemukset ja muistot?

Onneksi edelleen on olemassa jahtimuotoja, jotka eivät vaadi digiä!