Ahvenanmaalla haahkojen kuolinsyyksi on Ruokaviraston tutkimuksissa varmistunut korkeapatogeeninen H5N1-tyypin lintuinfluenssa. Virusta on todettu myös kalatiiroilla ja naurulokeilla.

Lintuinfluenssaa jälleen liikkeellä – muista hygienia metsästyksessä

Turkiseläimissä ja luonnonvaraisissa linnuissa on todettu Suomessa korkeapatogeenista lintuinfluenssaa kesällä 2023. Vaikka lintuinfluenssan riski tarttua ihmisiin on hyvin pieni, kannattaa varovaisuutta noudattaa.

Kuva: Harri Taavetti
Julkaistu19.7.2023

Lintuinfluenssa on Influenssa A-viruksen aiheuttama monimuotoinen, erityisesti vesilinnuille ominainen virustauti. Lintuinfluenssatartunnat ovat ihmisillä äärimmäisen harvinaisia, eikä tartuntoja ihmisestä toiseen tai nisäkkäästä ihmiseen ole toistaiseksi todettu.

Metsästyskauden aikana on erityisen tärkeää kiinnittää huomiota hyvään käsihygieniaan, kun käsittelee lintuja. Itsestään kuolleiden tai sairaiden lintujen ja niiden eritteiden koskettelemista on syytä välttää. Terveetkin linnut olisi hyvä puhdistaa kertakäyttökäsineet kädessä. Kädet on pestävä vedellä ja saippualla, tarvittaessa voi käyttää alkoholipitoista käsihuuhdetta. Lintuinfluenssavirusten leviämistä voi estää myös pitämällä huolen metsästysvarusteiden puhtaudesta ja välttämällä siipikarjatiloilla käyntejä metsästysretkien jälkeen. Itsestään kuolleita tai sairaita lintuja ei pidä koskaan syödä.

Lintuinfluenssavirukset tarttuvat huonosti ihmiseen, ja tartunta vaatii yleensä läheisen kontaktin sairastuneeseen luonnonvaraiseen lintuun, siipikarjaan tai niiden eritteisiin. Useimmiten oireina voivat olla hengitystieinfektion oireet (hengenahdistus, yskä) tai/ja silmän sidekalvontulehdus, mutta myös mahasuolikanavan oireet.

Metsästyskoirien tartuntariski

Lintuinfluenssa on erityisesti lintujen tauti ja virustartunnat koirilla ovat hyvin harvinaisia. Mahdollinen virustartunta on yleensä täysin oireeton tai aiheuttaa vain lieviä ohimeneviä hengitystietartunnan oireita. Tauti paranee yleensä itsestään muutamassa päivässä. Mikäli lemmikin yleisvointi kuitenkin heikkenee, on syytä hakeutua eläinlääkärin hoitoon.

Tartuntariski sairaista tai kuolleista linnuista on koiralle pieni, mutta metsästyskoirien kontaktia sairaisiin tai kuolleisiin lintuihin tulisi välttää. Pelkkä kuolleen tai sairaan linnun kantaminen ei yleensä aiheuta merkittävää tartuntariskiä.

Seuraa ajankohtaista tietoa ja ohjeistusta lintuinfluenssasta Ruokaviraston (ruokavirasto.fi) ja THL:n sivuilta (thl.fi).