Hirvien lentolaskennan tulokset kiinnostivat Rovaniemellä

Julkaistu14.2.2020

Luonnonvarakeskus (Luke) on suorittanut jo usean vuoden ajan alkuvuodesta lentolaskentoja Pohjois-Suomessa hirvikanta-arvion tueksi. Tänä vuonna Lapissa olivat vuorossa Rovaniemen ja Sodankylän hirvitalousalueet.

Rovaniemen rhy ja Luke järjestivät avoimen tilaisuuden tuloksista – osallistujia oli reilu sata, joten asia kiinnosti! Vastaava tilaisuus on suunnitteilla myös Sodankylään.

Tilaisuus pidettiin Rovaniemen ammattikorkeakoulun salissa, jossa Luken tutkija Antti Paasivaara esitteli lentolaskennan tulokset ja menetelmät. Havaintokartta herätti keskustelua ja havaintopisteitä tutkittiin tarkkaan. Hirviä oli havaittu ja oli aineistosta laskettujen tulosten perusteella enemmän kuin vuonna 2015.

Rovaniemen lentolaskennan havainnot ja laskentalinjat vuosilta 2015 ja 2020 (Kuva: Luonnonvarakeskus)

Lentolaskenta on vain yksi osa hirvien kannanarviomenetelmää

Kanta-arviotuloksiin vaikuttavat lentolaskennan lisäksi mm. metsästäjien tekemät havainnot, saalismäärä, suurpetojen määrä ja hirvikolarit. Luke julkaisee viralliset kanta-arviot maaliskuussa.

Kanta-arviot ovat nähtävillä riistahavainnot -nettisivulla.