DNA-näytekeräyksessä löydettiin kolme uutta koirasutta – kaikilla on yhteys Ylämaan laumaan

Luonnonvarakeskuksen susikannan seurantaa varten talvella 2022–2023 kerätyistä DNA-näytteistä on tunnistettu yhteensä kahdeksan eri koirasutta, joista kolme on aiemmin tunnistamattomia yksilöitä. 

Kuva: Jaakko Alalantela
Julkaistu7.6.2023

Aiemmin tunnistamattomista koirasusista kaksi kuuluu Kaakkois-Suomessa tavattuun Ylämaan koirasusilaumaan. Kolmannen uuden koirasusiyksilön näyte kerättiin tammikuussa 2023 länsirannikolta Närpiöstä. Sukulaisuusanalyysit osoittavat sen olevan peräisin Ylämaan laumasta.

Koirasusi on vieraslajilaissa määritetty haitalliseksi vieraslajiksi.

Viidestä jo aiemmin tunnistetusta koirasusiyksilöstä neljä kuuluu Ylämaan laumaan. Viides näyte oli Pohjois-Karjalan Tuupovaarassa joulukuussa 2022 eläinlääkärin päätöksellä lopetetun koirasusiyksilön uloste.

– Jo vuoden 2022 susikanta-arviossa kerrotaan Ylämaalla liikkuvasta koirasusilaumasta. Tuolloin DNA-näytteissä tunnistettiin kaksi sutta ja kaksi koirasutta. Kyseisiä koirasusia ei löytynyt DNA-näytteistä viime talvena, kertoo erikoistutkija Mia Valtonen Lukesta.

Suomen riistakeskuksen Ylämaalle helmikuussa 2023 myöntämästä koirasusilaumaan kohdistuvasta luvasta valitettiin Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeus määräsi päätöksen täytäntöönpanokieltoon.

– Itä-Suomen hallinto-oikeuden ratkaisu tarkoitti käytännössä, että koirasusien poisto Suomen luonnosta estyi. Oikeuden lopullisen ratkaisun odottaminen hidastaa susikannan geenipuhtauden suojelemista, julkisten hallintotehtävien päällikkö Sauli Härkönen Suomen riistakeskuksesta sanoo.

Luonnonvarakeskuksen tiedote.