Karjalan eräperinne
osaksi Kanta-Suomen metsästyskulttuuria

Luovutetun Karjalan metsästysolot olivat 1900-luvun alkuvuosina varsin erilaistuneet. Karjalankannas oli suhteellisen tiheään asuttua viljelyseutua, jossa hirvet tai suurpedot olivat niin harvinaisia, että havainnoista uutisoitiin sanomalehdissä. Metsästys oli pienriistan pyyntiä ja muuttunut suurelta osin ”sunnuntaiharrastukseksi”.

Laatokan Karjala ja Raja-Karjala taas olivat metsäisempiä ja harvaan asuttuja, jopa erämaita. Suurpetoja esiintyi ja hirviäkin riitti, ainakin salapyynnin kohteeksi. Saaliilla oli suuri merkitys monien perhekuntien ruokapöydissä, ja turkiseläinten pyyntiin erikoistuneet tekivät nahoilla merkittävän ansion myydessään ne kiertäville turkisostajille. Orava-, kettu- ja näätäkannat olivatkin nykymittapuun mukaan erittäin harvat.

Suurpetojen vähentäminen katsottiin välttämättömäksi. Etevimmät pyytäjät olivat 1800-luvun lopulla kiertäneet neuvomassa sudenpyynnissä aina Turun seutua myöten. Karhusta sai parhaan hyödyn myymällä karhunkierroksen herrasmetsästäjille. Maksuvalmiita vieraita saapui kevättalviseen karhunkaatoon Helsinkiä ja ulkomaita myöten.

Oma erikoisuutensa Karjalan metsästyskulttuurissa olivat Suomenlahden ja Laatokan hylkeenpyynti. Hylje oli kalastajan kilpailija, mikä oli lisäsyy voimakkaaseen pyyntiin.

Metsästyksen järjestäytyminen alkaa

Idea riistan suojelusta ja järjestäytyneistä metsästysoloista sekä ensimmäiset metsästysseurat syntyivät 1800-luvulla. Kuitenkin vasta Suomen itsenäistyttyä alkoi metsästysseuroja syntyä, lähinnä kaupunkien ja kirkonkylien sivistyneistön keskuudessa.

Merkittävä kehityskulku käynnistyi Suomen Metsästäjäliiton perustamisesta vuonna 1921. Yhdestätoista perustajaseurasta kolme oli Viipurista. Liiton neuvontatyön ansiosta alkoi seuroja syntyä myös maaseutupitäjiin ja 1930-luvun lopulla luovutetussa Karjalassa toimi ainakin 56 metsästysseuraa.

Seuraava virstanpylväs oli itsenäisen Suomen oma vuoden 1934 metsästyslaki. Laissa säädettiin riistanhoitoyhdistysten perustamisesta ja toimeen ryhdyttiin myös Karjalassa. Yhdistysten toiminta oli talvisodan syttyessä kuitenkin vasta käynnistymisvaiheessa.

Kaiken kaikkiaan Karjalan metsästysolojen kehitys kulki samaa rataa muun eteläisen Suomen kanssa.

Sota keskeytti metsästysharrastuksen

Siirtolaisten metsästyslähtökohdat olivat heikot. Metsästysvälineistä ja -alueista oli pulaa, koska monet olivat luopuneet metsästysaseista jo ensimmäiselle evakkotielle lähtiessään, eikä pienten asutustilojen maat olleet riittävät.

Sodan myötä metsästysseurojen toiminta hiipui.Muutaman toiminta lopetettiin virallisesti kokouksissa sodan jälkeen, mutta ainakin kaksi Viipurissa perustettua metsästysseuraa toimii yhä. Niiden metsästysmaat sijaitsivat Luumäellä, nykyisen Suomen puolella, joten seurat saattoivat jatkaa toimintaansa evakkoseuroina omilla maillaan huolimatta kotikaupungin menetyksestä.

Karjalan erämiehet sulautuvat

Suuri osa rakensi harrastusmahdollisuutensa lähtemällä mukaan tai käynnistämään uusien kotiseutujensa metsästysseuratoimintaa. Tämä voi olla yksi lisäsyy siihen, miksi 1950-luvulla alkoi Suomessa voimakas, pari vuosikymmentä kestänyt järjestäytymisen kehityskulku. Nykymuotoiset riistanhoitoyhdistykset perustettiin pitäjätason yhteistoiminnan kehittäjiksi. Kyläkuntien metsästäjät synnyttivät valtavan määrän uusia metsästysseuroja.

Tavoite oli kehittää riistanhoitoa ja metsästystä sekä saada itsekeskeinen toiminta ja salametsästys loppumaan. Pyrittiin järkiperäiseen metsästykseen ja yhteistoiminnan tavoitteeksi nousi metsästysalueiden yhtenäisyys. Tavoitteissa onnistuttiin ja muun muassa hirvikannat lähtivät 1900-luvun loppupuoliskolla kasvuun, josta vuosisadan alussa ei osattu edes uneksia.

Mitä luovutetun Karjalan metsästyskulttuurista on jäljellä?

Yhtenäistynyt suomalainen metsästyskulttuuri on ollut sodan jälkeen niin voimakkaassa myönteisessä uudistuskehityksessä, että on mahdotonta sanoa, mistä sen piirteet ovat tulleet. Karjalaisten yhteisöllisyys, kovien kokemusten opettama suvaitsevaisuus ja huumori olivat kuitenkin piirteitä, jotka ovat auttaneet suuria intohimoja sisältäneiden metsästysasioiden kehittämisessä. Vastaavaa järjestäytyneisyyttä ei yksinkertaisesti aiemmin ollut. Suomalaiset metsästäjät ovat luoneet uuden kulttuurin yhdessä.