Suden liitteen muutoksesta malli valkoposkihanhelle ja merimetsolle

Vuosi sitten kirjoitin historiallisesta suden suojeluaseman muutoksesta Bernin sopimuksessa. Sen jälkeen EU:n komissio yllätti monet nopeudellaan päätöksen viemisessä EU:n luontodirektiiviin. Päätöstä toki edelsi komission perusteellinen valmistelu ennen Bernin sopimuksen muuttamista, mitä Suomen hallitus tuki vahvasti.

Hallitusohjelmassa on tavoitteena, että elinvoimaisten lajien tarpeettomat rajoitukset poistetaan. Valkoposkihanhi on Bernin sopimuksessa tiukemmassa suojeluliitteessä II. Siis liitteessä, jossa susi oli ennen. 

Norja teki jo vuosina 2018 ja 2019 esitykset valkoposkihanhen siirtämisestä liitteeseen III – eli vähemmän tiukasti suojeltuihin lajeihin. Euroopan komissiokin olisi 2019 kannattanut valkoposkihanhen siirtoa, mutta jäsenmaat eivät pystyneet muodostamaan kantaa. EU pidättäytyi äänestyksestä, eikä esitys edennyt Bernin sopimuksessa.

Suden liitemuutoksesta tuli esimerkki, miten direktiivejä tulee päivittää. Tämä on tärkeää siksi, että valkoposkihanhi ja merimetso on lisättävä lintudirektiivissä liite II:een tai ainakin Suomen osalta II/B:hen, jotta lajeja voidaan alkaa metsästämään ja estää kasvavia vahinkoja kannansäätelyllä.

Siirtäminen liite II:een avaa mahdollisuuden asettaa kantatavoite, jonka alle kanta voidaan metsästyksellä rajoittaa. Näin tehdään jo lyhytnokkahanhella, vaikka niitä on paljon vähemmän kuin valkoposkihanhia.

Jos laji ei ole lintudirektiivin metsästettävien lajien liitteessä II, kannan säätely ei ole EU:ssa mahdollista. Komissio on pitänyt linjasta järkähtämättömästi kiinni, siksi Länsi-Euroopan runsaslukuisimman hanhikannan säätely edellyttää liitemuutosta.