Hirvieläinluvat haetaan huhtikuussa

Hirvieläinten pyyntilupien haku aukeaa 1. huhtikuuta 2024. Lupahakemusten tulee olla jätettynä viimeistään 30. huhtikuuta 2024, kello 16.15. Luvat haetaan ensisijaisesti Oma riista -palvelussa.

Kuva Asko Hämäläinen

Julkaistu8.3.2024

Ohjeet on luettava tarkasti ennen hakemuksen laatimista. Ylimääräisen työn välttämiseksi hakemus ja kartta tulee laatia huolellisesti. Erityinen huomio tulee kiinnittää metsästysoikeuksien voimassa oloon sekä lupahakemuskarttojen päivitykseen, jotta edelliskerroilla lupaharkinnassa havaittuja sirpaleita tai päällekkäisyyksiä ei jouduta selvittämään uudelleen.

Muista ennen pyyntilupahakemuksen jättämistä

Pyyntilupia voi hakea tarpeelliseksi katsomansa määrän. Lupia ei voida myöntää hakijalle enempää kuin mitä hakija on hakenut.

Myönnettäviin pyyntilupamääriin vaikuttavat hirvitalousalueille määritetyt kannanhoidon tavoitteet, hirvieläinlajin kantatiedot sekä viranomaisten toteamien hirvieläinten aiheuttamien vahinkojen määrä.

Hakijan onkin hyvä ennen pyyntilupamäärän päättämistä tutustua hakemusalueensa verotussuunnittelun kannalta keskeisiin asiakohtiin. Oheisista osoitteista löytyvät riistanhoitoyhdistysten laatimat riistanhoitoyhdistys- ja hirvitalousaluekohtaiset (HTA) verotussuunnitelmat, viranomaisten toteamat hirvieläinten aiheuttamat vahingot ja niiden viimeaikainen kehitys. Lisäksi on katsottavissa Luonnonvarakeskuksen kanta-arviot sekä mahdollisten verotusteholohkojen sijoittuminen niissä yhdistyksissä, joihin verotussuunnitelmassa lohkoja on perustettu.

Hakemuksen perustelut -kohdassa hakijan tulee esittää selvitys viime vuosina hakemusalueella tapahtuneista ja todetuista kyseisen hirvieläinlajin aiheuttamista liikenne-, metsä- ja maatalousvahingoista, mikäli vahinkoja on todettu viranomaisten toimesta ja niitä halutaan käyttää perusteena haetulle pyyntilupamäärälle. Myös muut mahdolliset perusteet haetulle pyyntilupamäärälle tulee esittää hakemuksen perusteluissa.

PYYNTILUVAT

Oma riista -neuvonta palvelee (arkisin klo 12–16):

sähköposti: oma@riista.fi

puhelin: 029 431 2111

VEROTUSSUUNNITELMAT

LIIKENNE-, METSÄ- JA MAATALOUSVAHINGOT

LUONNONVARAKESKUKSEN KANTA-ARVIOT