Hirven haavakkojahtikäräjät – syytteet hylättiin

Metsästäjä-lehti julkaisee ja käsittelee ”Rikos ja rangaistus” -palstalla ajankohtaisia, riistaan, metsästykseen, yhdistystoimintaan sekä aseisiin liittyviä oikeustapauksia. Tapaukset on koonnut asianajaja Panu Hiidenmies Applex asianajotoimistosta.

Kahta hirvenmetsästäjää vastaan nostettiin syytteet metsästysrikoksesta. Syytteen mukaan metsästäjät olisivat törkeästä huolimattomuudesta käyttäneet hyödyksi moottoriajoneuvoa ja aiheuttaneet vaaraa ihmisille ja omaisuudelle. Lisäksi väitettiin, että he olisivat rikkoneet yleisen turvallisuuden vuoksi annettua kieltoa ja rajoitusta. 

Metsästyksenjohtajaa syytettiin metsästysrikoksesta, koska hän syytteen mukaan oli laiminlyönyt suunnitella, organisoida ja ohjeistaa metsästyksen metsästyslain mukaisesti.

Toinen metsästäjä aiheutti syytteen mukaan vaaraa ihmisille ja toisten omaisuudelle ampumalla hirven, joka oli ampumahetkellä arviolta noin 10–20 metrin etäisyydellä junaradasta. Ampumatilanteessa koiran ajama hirvi liikkui junaradan huoltoon liittyvällä radanvarsitiellä. Metsästäjä oli seurannut koiraa paikannuslaitteella ja hakeutunut oletetulle reitille. 

Metsästäjät kiistivät syytteet ja vaativat valtiota korvaamaan oikeudenkäyntikulunsa.

Paljon riidatonta

Asiassa oli useita riidattomia seikkoja. Metsästys oli tapahtunut luvallisena aikana ja seuralla oli hirven pyyntilupia. Koiralla suoritetun metsästyksen yhteydessä oli tapahtunut tilanne, jonka seurauksena seura on jatkanut metsästystä alueensa ulkopuolella. Toinen metsästäjä oli jättänyt autonsa huoltotien varteen ja kävellyt passiin muutaman sadan metrin päähän kohtaan, josta on olettanut hirven tulevan. Tässä päättelyssä hän on käyttänyt GPS-järjestelmään perustuvaa koiratutkaa. Samainen metsästäjä kaatoi hirven muutamien kilometrien päässä seuran omilta metsästysmailta Valtion Rautateiden maa-alueella lähellä junarataa. 

Oliko kyseessä haavakkojahti?

Käräjäoikeuden mukaan oli keskeisesti kysymys siitä, oliko hirvi ollut haavoittunut. Jahdin johtajana toimineen ensimmäisen ampujan mukaan hänen ampumansa osuma oli ollut etuosalla hirveä. Tämän hän oli päätellyt laukauksesta sekä myöhemmin siitä, ettei hirven ruho-osassa ollut kuin toisen metsästäjän myöhemmin ampuma kuolettava laukaus. Ensimmäisen ampujan mukaan kohdassa, jossa hirvi laukauksen hetkellä oli ollut, maassa oli nähtävissä lyhyttä karvaa sekä veriroiskeita. Hirvi oli jatkanut matkaa, mutta koira oli ottanut sen uudelleen haukkuun. Hän oli ilmoittanut haavakosta jahdissa olleelle todistajalle: hirveä on ammuttu, verijälkiä on ja että hirvi tulee ”ampua pois”. 

Todistaja oli välittänyt metsästyksenjohtajan antaman käskyn ”ammutaan se pois”, jonka jälkeen hirvi oli kaadettu. 

Ensimmäisen laukauksen mahdollisesta puuttumisesta ei ollut syytettä tukevaa selvitystä. Todistajan ensimmäisestä laukauksesta kertomat tiedot eivät perustuneet omiin kuulo- tai näköhavaintoihin. Myöskään ei ollut selvitystä siitä, osuiko ensimmäinen laukaus hirveen. Ottaen huomioon todistajien kertomukset tilanteesta käräjäoikeus piti selvitettynä, että ensimmäinen metsästäjä oli ampunut hirveä, kuten on kertonut. 

Käräjäoikeuden huomio kiinnittyi siihen seikkaan, että mikäli kyseessä ei olisi ollut haavakkohirven lopettaminen, kyse olisi ollut suoranaisesta tahallisesta metsästysrikoksesta. Tätä ei tukenut seuran jäsenten avoin toiminta kaadolla tai viranomaisen kanssa. Hirviseurue ei pyrkinyt salaamaan menettelyään, hirvi oli suolistettu ratahallinnon alueella, näkyvällä paikalla. Eikä sitä myöskään tukenut poliisipartion kanssa käyty keskustelu. Käräjäoikeus totesikin kyseessä olleen haavakkojahti. 

Ajoneuvon käyttö metsästyksessä

Hirven kaatajaa syytettiin myös ajoneuvon käytöstä metsästyksessä. Koska kysymyksessä ei ollut enää tavanomainen metsästykseen liittyvä tilanne, tämäkin syyte hylättiin. Kyseisellä alueella ei seuran tietämyksen mukaan ollut toista hirviseuruetta, johon tilanteessa olisi voitu ottaa yhteyttä. Lisäksi metsästäjä oli jättänyt autonsa 200–300 metriä ennen ampumapaikkaa. 

Vaaran aiheuttaminen

Haavakkohirven ampuja kertoi pyrkineensä pienentämään riskiä suunnittelemalla tilannetta etukäteen. Hän oli kertomansa mukaan ehtinyt seurata tilannetta ”hyvän aikaa”. Laukauksen suunnasta ei ollut muuta selvitystä kuin ampujan kertomus metsään päin kohdistetusta laukauksesta. Selvityksen perusteella laukaus ei ollut suunnattu penkkatien tai radan suuntaisesti. Hirven etäisyys ampujaan oli ollut 50–100 metriä ja ampuja oli sijainnut itse korkeammalla suhteessa hirveen, minkä on katsottava vähentävän vahingon mahdollisuutta. Ampuja kertoi lisäksi varmistuneensa, ettei hirven taustalla ole ihmisiä tai omaisuutta. Käräjäoikeus totesi, ettei vaaraa aiheutettu. 

Kyse ei siis ollut seurueen metsästysmaista, jollaisilla tavanomaisesti on turvallisuutta lisääviä tekijöitä, kuten ennalta suunniteltuja ja merkittyjä passipaikkoja tai hirvilavoja. Tiettyjen turvallisuutta lisäävien tekijöiden, kuten esimerkiksi ampumasektoreiden etukäteinen suunnittelu todettiin mahdottomaksi alueella, johon seurueella ei ole metsästysoikeutta. Tästä syystä tilanne ei ollut käräjäoikeuden käsityksen mukaan täysin rinnastettavissa sellaiseen suunnitteluun, jota hirviseurat ja niiden metsästyksenjohtajat metsästyslain ja -asetuksen mukaisesti tekevät etukäteen.

Niinpä kaikki syytteet hylättiin ja valtio määrättiin maksamaan metsästäjien oikeudenkäyntikulut.