Hirvien vaellukset

Vuosien saatossa GPS-pannan sai lähes 130 hirveä, joiden joukossa oli uroksia sekä naaraita, vasoilla ja ilman. Vasoja ei pannoitettu, mutta niiden emiä seurattiin GPS-pannan lisäksi maastotarkastuksin. Näin pystyttiin varmistamaan, oliko keväällä syntynyt vasa hengissä syksyllä tai seuraavana keväänä. Pannoitusalueet ulottuivat etelästä Lappiin kattaen myös länsirannikon ja itärajan.

Pannoitusalueiden maantieteellinen kattavuus takasi, että hirvien käyttäytymistä ja liikkumista voitiin tutkia erilaisissa ympäristöissä: peltojen tilkuttamassa ja topografialtaan matalassa lännessä, liikenteen ja ihmisasutusten pirstaloimassa etelässä, korpimaisemia ja suurpetoja sisältävässä idässä sekä poronhoitoalueella pohjoisessa.

Ensimmäiset kiinnostuksen kohteet liittyivät siihen, kuinka paljon ja kuinka suurella alueella hirvet eri puolilla Suomea liikkuvat, ja miten usein ne vaeltavat eri reviireille vuodenaikojen mukaan.

Vaelluksia vuodenaikojen välillä – tai muuten vain

Tutkimushirvillä havaittiin selkeää vaeltamista erillisten kesä- ja talvielinpiirien välillä. Tätä tapahtui jokaisella pannoitusalueella.

Kesä- ja talvielinpiirien väliset etäisyydet olivat keskimäärin 5–8 kilometriä. Lyhimmillään eroa oli vain muutama kilometri ja pisimmillään yli 30 kilometriä. Pisimmät vaellukset nähtiin pohjoisessa, lyhimmät etelässä ja länsirannikolla. Nämä olivat tapauksia, joissa pystyttiin havaitsemaan selvästi erilliset talvi- ja kesäelinpiirit. Aina vaelluskäyttäytymistä ei havaittu.

Vaelluksen ajoittumisen tiedetään hirvieläimillä yleisesti liittyvän lumen saapumiseen ja kertymiseen: talvialueille lähdetään, kun lumi peittää syksyn ravintokasvit, ja mielellään ennen kuin lunta on liikaa liikkumiseen. GPS-aineiston perusteella vaellus taitettiin keskimäärin 2–8 vuorokauden aikana. Osa hirvistä suorastaan juoksi uudelle elinalueelle, jolloin matka vei vain muutamia tunteja, kun osa vaelteli maisemassa viikon tai kaksikin ennen kuin asettui esimerkiksi uudelle kesälaitumelleen. Syksyllä vaellukset kestivät pidempään kuin kevään vastaavat. Yksilöiden välinen vaihtelu oli suurta, mutta silti suurin osa pannoitetuista hirvistä näytti harrastavan kesä-talvielinpiirien välillä vaeltamista. Paikallaan pysyminen vuoden ympäri oli selvästi harvinaisempaa.

Seurannassa nähtiin myös viitteitä hirvien liikkumispotentiaalista – silloin kun ne sille päälle sattuivat. Eräs Lapissa pannoitettu naaras kirjaimellisesti vaihtoi maisemaa. Se vaelsi kesän aikana yli 200 kilometriä etelämmäksi, jonne sittemmin asettui pysyvästi.

Reviirien koko vaihtelee

Keskimäärin pantadata vahvisti, mitä on tiedetty pitkään: hirvien talvielinpiirit olivat keskimäärin pienempiä kuin kesäelinpiirit. Tämä on luontaista, sillä talvella elinpiirin valinnassa korostuu eläimen halu välttää liikkumista syvässä lumessa. Tällöin alueeksi etsitään sellainen, mistä ravinto löytyy mahdollisimman vähäisellä liikkumisella. Kesällä ravintokasvien valikoima on laaja ja vaihtelee kevään ja kesän etenemisen mukaan, jolloin eläin voi liikkua – ja liikkuukin – vapaammin sopivan ravinnon perässä.

Pantadatan perusteella talvielinpiirien koko vaihteli yleisimmin noin 1 000–3 000 hehtaarin välillä, joskin pienimillään se oli vain muutamia satoja hehtaareita. Kesällä keskimääräinen elinpiirin koko oli 2 000–5 000 hehtaarin välillä, mutta suurimmillaan jopa 10 000 hehtaaria. Pienin havaittu kesäelinpiiri oli vain 100–200 hehtaarin kokoinen, mikä oli kuitenkin aineistossa poikkeuksellisen pieni. Hirviyksilöiden väliset erot olivat siis suuria, ja usein suurempia kuin alueiden tai esimerkiksi sukupuolten väliset erot.