Rakennettujen kosteikoiden ötökät houkuttelevat sorsia
Suomessa on herätty vesilintujen ahdinkoon. Sorsien poikastuoton parantamiseksi sekä metsästysmahdollisuuksien lisäämiseksi on satoja kosteikoita rakennettu eri puolelle maata. Ne ovat oivallisia ympäristöjä vesilinnuille.
Tutkimme kosteikkoja, jotka oli rakennettu Metsähallituksen ”Riistan elinympäristöjen aktiivinen hoito”-hankkeen (REAH) yhteydessä. Kosteikoiden tavoitteena oli parantaa vesilintujen olosuhteita ja lisätä muutenkin kosteikkoluonnon monimuotoisuutta. Kaloja kosteikoille ei kuitenkaan haluttu, sillä niiden tiedetään kilpailevan sorsien kanssa ravinnosta.
Tutkimuksessa oli mukana 13 metsäkosteikkoa eri puolilta Suomea. Ne oli padottu 2008–2009, ja niitä seurattiin 3–4 vuotta. Koska halusimme nimenomaan tietää, mitkä tekijät lintujen viihtyvyyteen kosteikoilla vaikuttavat, selvitimme lintumäärien ohella selkärangattomien ja kasvillisuuden kehitystä. Selkärangattomia pyydettiin lasipurkein, joihin oli asennettu suulle suppilo ja kasvillisuutta tarkasteltiin rannalta vesialueen keskustaan kulkevilta linjoilta.
Sorsat
Kosteikolla esiintyi yhteensä seitsemän sorsalajia. Taveja, sinisorsia ja telkkiä esiintyi kosteikoilla ympäri Suomen, ja myös kaikkien niiden poikueita havaittiin. Uhanalaisia tukkasotkia ja jouhisorsia sekä harvinaisia uiveloita ja vähentyneitä haapanoita oli jokunen pohjoisimmilla kosteikoilla. Evon Saarikolla oli suurimmat sorsatiheydet: pareja oli yli kymmenen ja poikueita yli seitsemän rantaviivakilometriä kohden.
Tavit ilmestyvät nopeasti erilaisille tulvikoille, kuten majava-altaille; tavipoikueita olikin myös kaikissa rakennetuissa kosteikoissa, ja parejakin lähes kaikissa. Myös elokuiset tavinuorten joukot olivat joillain paikoilla, kuten Yli-Iin Orastinsuolla ja Ikaalisten Kirstinkorvessa, melkoiset. Tällaisilla paikoilla metsästysmahdollisuudet ovat hyvät. Myös telkkäpareja ja -poikueita oli lähes kaikilla kosteikoilla.
Sinisorsaparit olivat yleisiä, mutta poikueita oli vähemmän. Eteläisemmillä rakennetuilla kosteikoilla sinisorsien kuitenkin tiedetään olevan rakennettujen kosteikoiden yleisin sorsa.
Kahlaajat
Rakennetut kosteikot ovat myös kahlaajien suosiossa. Lajeja havaittiin kymmenen ja erityisesti pohjoisessa lajeja oli melko paljon. Selvästi yleisin oli metsäviklo, joka esiintyi kaikilla paitsi yhdellä kosteikolla; pohjoisen Rypyharjulla se korvautui lirolla. Muita yleisiä kahlaajia olivat rantasipi, valkoviklo ja taivaanvuohi.
Pohjoisen laaja Läntinen Orastinsuo oli kahlaajakeidas: lajeja oli siellä peräti yhdeksän. Orastinsuolla oli myös toiseksi eniten selkärangattomia, ja kosteikolla havaittiin myös eniten sorsalajeja.
Mukavasti murkinaa
Lintujen kannalta avainasemassa olivat kosteikoiden ruhtinaalliset ravintovarat – selkärangattomat. Pikkuotusten runsaus oli rakennetuilla kosteikoilla viisinkertainen, paikoin jopa kymmenkertainen, verrattuna keskimääräisiin boreaalisiin lampiin. Tässä suhteessa ne muistuttivat majavien tulvikoita.
Selkärangattomien määrä vaikutti erityisesti kosteikoiden poikuetiheyteen. Samoin kuin siihen, miten paljon paikalla oli elokuussa lentokykyisiä lintuja, varsinkin taveja. Tavipareja oli keväisin kosteikoilla erityisen paljon. Muiden lajien parit eivät olleet pakkautuneet niille yhtä tiheästi. Eteläisimmän Suomen rakennetuilla kosteikoilla selkärangattomat luultavasti kasvattavat myös sinisorsien paritiheyden suureksi.
Vedennosto riistanhoitona
Rakennettujen kosteikkojen sorsasuosio tekee niistä oivallisen riistanhoitotoimen. Patoamisen avulla voidaan luoda ympäristöjä, joissa sorsat ja monet kahlaajat viihtyvät. Selkärangattomien runsaus on näiden kosteikoiden avainpiirre. Erityisesti rakennettujen kosteikoiden ensimmäiset tulvavuodet ovat tässä suhteessa erinomaisia, sillä kosteikkokehityksen alkuvaiheessa selkärangattomille on tarjolla runsaasti hajoavaa orgaanista ainesta.
Tämän vuoksi kannattaa rakentaa matalia kosteikoita, jotka voidaan aika ajoin kuivattaa. Kuivassa vaiheessa niihin tulee kasvillisuutta, joka muodostaa hajottajaravintoketjun pohjan. On hyvä, jos alueelle voidaan rakentaa monta pientä kosteikkoa yhden ison sijaan. Tällöin ne voidaan yhdeksi kaudeksi kuivattaa yksi kerrallaan, kun tuotanto 5–7 vuoden kuluessa alkaa kullakin kosteikolla ehtyä.
Ilmaversoiskasvillisuus ei näillä kosteikoilla ollut tärkeässä roolissa, mutta sitäkin kannattaa suosia: kasvit tarjoavat suojaa niin selkärangattomille kuin sorsanpojille. Optimaalisella kosteikolla on sekä monirakenteista rantakasvillisuutta puolissukeltajasorsille että avointa vettä sukeltajille. Myös kalattomuus on keskeinen piirre sorsakosteikolle.
Rakennettujen kosteikoiden avulla on mahdollista osin kompensoida hyvien sorsaympäristöjen vähenemistä. Kosteikon rakentaminen on myös yksi harvoja riistanhoitotoimia, jolla yksi maanomistaja tai metsästysseura voi parantaa riistamaidensa ekologista kantokykyä.
