Riistakantojen kehitys ja riistan arvo Ruotsissa

Ruotsissa metsästysoikeus seuraa maanomistusoikeutta, sillä Kustaa III antoi tavallisille ihmisille metsästysoikeuden vuonna 1789. Näin kuningas onnistui saamaan tavalliset ihmiset muihin kiireisiin sen sijaan, että he olisivat aiheuttaneet vallankumouksen. Kansa lähti pyyntiin ja sorkkaeläinkannat pyydettiin nopeasti alas. Talonpojat eivät tehneet kapinaa kuningasta vastaan, mutta metsästyksen ja muita oikeuksia menettänyt aatelisto murhasi hänet muutamaa vuotta myöhemmin.

Sorkkaeläimet elivät hiipuvaa elämää aina 1900-luvun puoliväliin saakka, ja metsästys oli täysin pienriistan hallitsemaa. Sitten sorkkaeläinkannat lähtivät kasvuun, useiden tekijöiden vaikutuksesta. Vuonna 1938 Ruotsi sai uuden metsästyslain, jossa keskityttiin entistä enemmän kestävään käyttöön, riistanhoitoon ja metsästäjäkunnan koulutukseen. Samaan aikaan kotieläinten metsälaidunnus käytännössä loppui, ja näin avohakkuut voitiin aloittaa laajalla rintamalla.

1980-luku – Hirvikannan räjähdys

Yhtäkkiä sorkkaeläimille oli rajattomasti ruokaa ja lainsäädäntö sekä neuvonta korostivat vasojen verottamista ja aikuisten naaraiden säästämistä. Tämä johti erityisesti hirvikannan voimakkaaseen kasvuun. Samanlaista kehitystä nähtiin Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa. Ruotsissa tätä kutsutaan yhä ”hirvikannan räjähdykseksi”, jonka huippu oli 1980-luvun alussa.

Me, jotka metsästimme tuolloin, muistamme sen aikana, jolloin vaadittiin suurta tehokkuutta: Joillakin alueilla metsästysseurat jaettiin kiertäviin ryhmiin, joista yksi ampui hirvet, toinen nouti ne metsästä ja kolmas käsitteli. Hirvien kilpailu ravinnosta oli kovaa, ja näinä vuosina oli selviä merkkejä hirvien kärsimisestä.

1990-luku – Kauriskannan räjähdys

Tuskin hirvikannan räjähdys oli ohi, kun metsäkauriskanta alkoi kasvaa samaan tapaan ja saavutti huipun 1990-luvun alussa. Pääsyynä oli ketun syyhyn leviäminen pohjoisesta Etelä-Ruotsiin. Ruotsin kettukanta hävisi lähes kokonaan, mikä vähensi saalistuspainetta metsäkauriinvasoihin. Se yhdistettynä leutoihin talviin aiheutti nopean kauriskannan kasvun.

1990-luku oli siis metsäkauriiden vuosikymmen, ja kaurispukinmetsästys yhdessä ajavilla koirilla oli monien metsästäjien keskeinen pyyntimuoto Etelä- ja Keski-Ruotsissa, joissa kauriskannat olivat ja ovat yhä tiheimmät.

2000-luvun alku – Villisika

Villisikakanta aloitti kasvunsa luonnollisen leviämisen, aitauksista karkaamisen, laittomien vapautusten ja laajan ruokinnan siivittämänä. Villisikapopulaation kasvu pysähtyi 2010-luvulla metsästysponnistelujen ja laajan neuvontatyön ansiosta, ja nykyään villisiat elävät noin kolmanneksella Ruotsin pinta-alasta. Sen kannanhoidon muutokset ovat edelleen käynnissä.

2010-luku – Kuusipeura

Samaa aikaan, kun villisikakannan kasvua pysäytettiin, kuusipeurakannat kasvoivat voimakkaasti Kaakkois-Ruotsissa. Alueilla, joilla esiintyy vakiintuneita populaatioita, kuusipeurasta on tullut yhä tärkeämpi saaliiseläin. Toisaalta kuusipeurat aiheuttavat joissakin lääneissä maataloudelle suurempia ongelmia kuin villisiat.

Saksanhirvi – 2020-luvun sorkkaeläin?

Ruotsin viides sorkkaeläin on saksanhirvi. Se leviää, ja voi tulevaisuudessa tulla luokitelluiksi 2020-luvun sorkkaeläimeksi.

Laji sopeutuu paremmin pohjoiseen ilmastoon kuin kuusipeura, ja sen levinneisyysalue on huomattavasti suurempi, mutta se ei ole saavuttanut samanlaisia tiheyksiä. Saksanhirvi on arvostettu saalis, mutta sen esiintymisalueella sitä pidetään vakavampana metsien tuholaisena kuin hirveä.

Sorkkariistan merkitys Ruotsissa

Kaiken kaikkiaan sorkkaeläinkannat ovat kokeneet dramaattisen muutoksen. 1900-luvun puolivälin 50 000 sorkkaeläimestä niiden kokonaismäärä on kasvanut noin 1,5 miljoonaan, ja nykyään saadaan saaliiksi noin 400 000 sorkkaeläintä vuosittain.

Suurilla alueilla on entisaikojen kahden sorkkaeläimen tilalla 4–5 lajia. Se tarkoittaa lisääntyneitä mahdollisuuksia riistanlihaan ja metsästyselämyksiin. Tällä hetkellä Ruotsissa metsästetään esimerkiksi kolme kertaa enemmän villisikoja kuin hirviä. Villisikasaaliin teuraspainoksi arvioitiin metsästysvuonna 2024–2025 noin 8 000 000 kiloa ja hirven 7 000 000 kiloa.

Metsästäjien asenteista

Ruotsalaiset metsästäjät haluavat villisikoja. Kun metsästäjät uskovat villisikapopulaation vakiintuneen alueelle, he ajattelevat keskimäärin sen olevan hieman liian iso.

Ruotsin eri osien välillä on suuria asenne-eroja. Keskimääräiselle ruotsalaiselle metsästäjälle hirvi on 40 prosenttia metsästyksen merkityksestä, ja metsäkauris on selvä kakkonen 20 prosentilla.

Norrbottenissa, kaukana pohjoisessa, hirven merkitys on vieläkin suurempi, mutta etelän monipuolisempien sorkkaeläinkantojen Skånessa ja Södermanlandissa hirvi sijoittuu vasta neljänneksi. Etelässä villisika on huipulla, ja kuusipeurojen merkitys kasvaa voimakkaimmin.

Näillä alueilla näemme myös selkeitä merkkejä siitä, että hirvi ja metsäkauris ovat huonoja kilpailemaan tiheiden kuusipeura- ja saksanhirvikantojen kanssa. Tämän seurauksena vasapainot ovat pieniä. Lajien välinen kilpailu ravinnosta lisää lämpimämmän ja kuivemman ilmaston negatiivisia vaikutuksia.

Metsästyksestä ollaan valmiita maksamaan

Tutkimuksissa on havaittu, että metsästäjien halukkuus maksaa metsästyksestä on noin kaksinkertaistunut 20 vuoden aikana. Yhteensä ruotsalaiset metsästäjät ovat valmiita maksamaan vuosittain noin 600 miljoonaa euroa metsästyksestään. Heidän itse ilmoittamansa kulut, mukaan lukien matkat, ovat noin kaksi kolmasosaa tästä summasta.

Metsästyksen arvo ja kustannukset

Riistaeläimissä ja metsästyksessä on merkittäviä arvoja, mutta niitä on punnittava kustannusten, kuten viljelykasvien ja metsien vahingoittamisen, kanssa.

Ruotsissa ei makseta korvausta riistaeläinten aiheuttamista vahingoista viljelyksille tai metsille. Lain mukaan maanomistajan ja viljelijän odotetaan sietävän ”jonkin verran vahinkoa”, mutta muuten ongelmat on ratkaistava lisääntyneellä metsästyksellä ja ennaltaehkäisevillä toimilla.

Metsästysvuonna 2024–2025 metsästyksen jälkeinen hirvikanta Ruotsissa oli keskimäärin seitsemän hirveä 1 000 hehtaaria kohti. Vain muutama prosentti metsästäjistä haluaa vähemmän hirviä kuin nykyään. Kuitenkin metsävahinkotasot ovat keskimäärin noin kaksinkertaiset verrattuna siihen, mitä katsotaan hyväksyttäväksi. Ruotsin maataloustieteiden yliopiston tutkimukset osoittavat, että nykyiset vahinkotavoitteet ovat äärimmäisen kunnianhimoisia, eikä niitä todennäköisesti saavuteta monilla hirvitalousalueilla. Etenkään ampumalla enemmän hirviä.

Yksi asia on varma näin jälkikäteen ajateltuna: Tarvitsemme adaptiivista kannanhoitoa, joka huomioi muutoksia sekä riistakannoissa että metsästäjien asenteissa.

Kirjoittaja on yliopistolehtori Ruotsin maataloustieteiden yliopistossa (SLU) ja tekee tutkimusta sorkkaeläinten monilajihoidosta sekä luonnon- että yhteiskuntatieteellisistä näkökulmista. Hän johtaa myös ruotsalaisten hirvikantojen tiheyksien arviointityötä.