Riekkokannat ja niiden laskentamenetelmät Lapissa

Metsäalueilla riekkokannan runsautta arvioidaan riistakolmioiden avulla, mutta Suomen avoimissa ja puoliavoimissa tunturiympäristöissä vuodesta 2008 on käytetty kanakoiralaskentaa. Näissä molemmissa on kyse linjalaskennasta, mutta niissä on myös perustavanlaatuisia eroja sekä maastossa että analyysiperiaatteissa.

Riekon päälevinneisyysaluetta ovat erityisesti pohjoiset tunturimaastot, joissa kasvaa lähinnä varpuja ja lehtipuita, erityisesti koivua ja vain paikon harvaa mäntymetsää. Voisi siis sanoa, että on eri menetelmät erilaisille riekkokannoille.

Riistakolmiot riekkolaskennassa

Metsäalueilla riekkokantaa arvioidaan riistakolmiolaskennalla, jossa on kiinteä 60 metriä leveä laskentakaista. Laskenta suoritetaan haravoimalla vakioiduin menetelmin laskentakaista kolmen laskijan voimin. Tuloksiin vaikuttavat lentoon ajetut yksilöt suhteessa laskentakaistan pinta-alaan.

Riistakolmioiden tiheydet ovat siis lieviä aliarvioita, mutta pääasia on vertailtavuus vuosien ja alueiden välillä. Kanakoiraa ei saa riistakolmiolaskennassa käyttää, koska se muuttaa havaittavuutta ja heikentää tulosten yhtenäisyyttä sekä vertailtavuutta. Koiraa voi olla myös vaikea hallita kapealla laskentakaistalla, eikä kaista tule kunnolla haravoiduksi, jos itse laskijoita on vähemmän kuin kolme. Riistakolmiolaskennoista esitetään ne kolmiot ja tulokset, jotka sijaitsevat napapiiriä pohjoisempana.

Kanakoira-avusteinen riekkolaskenta

Etäisyyslaskenta kanakoiralla on kehitetty Norjan ja Ruotsin avoimien tundra- ja tunturielinympäristöjä varten. Menetelmä on yhtenäinen kattaen kolmen valtakunnan tunturit. Se kehitettiin havaittavuuden parantamiseksi. Koira havaitsee erityisesti riekot, jotka voivat juosta sivuun ihmisen vaikutuksesta.

Lisäksi keskeinen ero on laskentakaistan muodostuminen joustavasti kunkin laskentasuorituksen mukaan. Tällöin oletetaan, että kaikki linnut (parvet) tulevat ajetuksi lentoon laskentalinjan keskiviivalta tai sen läheisyydestä ja ilmiö heikentyy sitä mukaa kun etäisyys keskilinjaan kasvaa. Laskijoiden on siis kyettävä mittaamaan riekkoparven keskikohdan etäisyys kiinteään laskentalinjaan ja parvikoon tarkasti. Parvien etäisyyksien jakaumaa kutsutaan myös havaittavuudeksi, mutta verrattuna kiinteän kaistan laskentaan, etäisyysmenetelmän kaista määräytyy parvihavaintojen etäisyyksistä. Etäisyyksien jakaumasta johdetaan matemaattisesti tehokas laskentakaista, johon kaikki havainnot suhteutetaan.

Koirien lentoon ajamien lintujen määrään vaikuttaa kannan runsaus, parvikoko (myös poikuekoko), kuinka kaukana keskilinjasta riekkoparvet keskimäärin kunakin vuonna havaitaan. Parvihavaintojen etäisyys keskilinjasta eli havaittavuus ja laskentakaista vaihtelevat vuosien välillä useita kymmeniä metrejä johtuen esimerkiksi lintujen iästä, säätekijöistä, koiran liikkeistä ja maastosta.

Kanakoiramenetelmällä ja riistakolmiolaskennalla on selkeä työnjako, koska ne soveltuvat eri tavalla eri riekkokannan osiin ja elinympäristöihin. Tärkeää on huomata, että riistakolmioiden koko kaistassa ja kanakoiramenetelmässä keskilinjalla oletetaan parvien todennäköisyys tulla havaituksi vakioksi.

Riekkokannan muutokset

Riekkokannat ovat vaihdelleet tuntureilla reilusta kahdesta riekosta noin reiluun 20 riekkoon neliökilometriä kohti. Vaihtelu on siis ollut noin kymmenkertaista heikon ja runsaan kannan välillä.

Sen sijaan metsissä riekkokanta on ollut tasaisempi, mutta huomattavasti alhaisempi vaihdellen alle yhdestä riekosta yli kolmeen riekkoon neliökilometrillä.

Ero kuvastaa elinympäristöjen laatua riekon näkökulmasta, joten tunturi- ja tundraelinympäristöt ovat riekolle otollisempi elinalue kuin metsät, joissa riekko asuttaa pääasiassa avoimia suovaltaisia elinympäristöjä. Toisaalta logaritmimuunnos paljastaa, että kannanvaihtelut ovat melko yhdensuuntaisia kautta koko aineiston.