SRVA

Metsästäjät poliisin apuna

Suurriistavirka-apu (SRVA) on riistanhoitoyhdistysten ylläpitämä organisaatio, joka välittää poliisille metsästäjien virka-apua suurriista­konflikteissa. Tavallisimpia SRVA-tehtäviä ovat kolareissa loukkaantuneiden hirvieläinten, suurpetojen ja villisikojen jäljestäminen sekä suurpetojen karkotukset taajamista.

TekstiOlli KangasKuvat Olli Kangas
Julkaistu20.1.2020

SRVA-tehtävä alkaa poliisin antamalla määräyksellä. Tehtävä välittyy valtakunnallisen hälytyspuhelinjärjestelmän kautta riistanhoitoyhdistyksen SRVA-yhteyshenkilölle. Usein eläimeen törmännyt kuljettaja on niin säikähtänyt, että antaa virheellisiä sijaintitietoja.

–Ihmisten arviot ymmärrettävästi heittävät aika lailla. Esimerkiksi suunta, johon eläin poistuu saattaa olla päinvastainen kuin todellisuudessa, toteaa Tapani Tapper, aktiivinen metsästäjä ja SRVA-talkoolainen Nurmijärveltä.

Tapper on harrastanut SRVA:ta vuosikausien ajan. Tälle keikalle hän sai mukaansa koiranohjaaja Petri Tuulensuun kokeneen jäljittäjä-mäyräkoiransa kanssa.

Tapani Tapper on suunnitellut ja rakentanut näppärän peuratelineen, jonka voi nopeasti kiinnittää vetokoukkuun.

Paikalle ajelee myös peuraan autollaan osunut Ilkka Kauppinen Nurmijärveltä.

–Peura oli yhtäkkiä edessäni viiden metrin päässä, mitään ei ehtinyt tehdä, toteaa perusteellisesti säikähtänyt Kauppinen, joka oli onnettomuuden sattuessa matkalla hakemaan tyttöystäväänsä.

Oli onnekasta, että kolarikuski saapui paikalle. Näin saatiin varmuus paikasta ja koira sai metsän reunassa selvän jäljen.

Saab sai huomattavan kalliita vaurioita, vaikka peura jatkoi matkaansa. Kauppinen kertoi nähneensä peuran “raahautuvan” tieltä metsään. SRVA-tiimin tarkasta etsinnästä huolimatta tien penkalta ei löytynyt minkäänlaisia verijälkiä, ei edes karvoja. Koirakin sai hyvän hajun vasta metsän puolella.

Metsästäjät tekevät SRVA:n kautta todella arvokasta talkootyötä yhteisen hyvän puolesta. Kaikkien kolarien perkaaminen virkamiestyönä öisin ja pyhisin maksaisi uskomattoman pitkän pennin.

Kolarieläimen etsiminen ja lopettaminen ei ole metsästämistä, vaan virka-apua. Usein silti metsästystaitoja tarvitaan. Näin voidaan myös varmistaa, että eläin on jatkanut hyväkuntoisena matkaansa toipumaan haavoistaan. Kuten kävi tällä kertaa.

Keikka oli onnistunut. Eläimen voitiin varmuudella todeta jatkaneen matkaansa niin hyväkuntoisena, että etsintä voidaan lopettaa.

Videolla näkyy selkeästi, ettei pimeällä valtatiellä toimiminen ole vaaratonta. Ohiajavien liiallinen uteliaisuus tuo myös oman haasteensa. SRVA-väki on onneksi hyvin koulutettu ja varustettu, jotta toiminta olisi turvallista.