Lopen epidemia 2022 – vaarantaako torajyvämyrkytys hirvieläinten hyvinvointia?

Myrkytysvaurioita on Lopella todettu sekä hirvillä että valkohäntäpeuroilla, yhtä paljon kummallakin. Lopetetuilla tai riistakameroihin kuvautuneilla eläimillä on ollut vakavuudeltaan eriasteisia vammoja vaihdellen tynkäkorvista eriasteisiin kuolioihin raajoissa ja sorkissa aina niiden irtoamiseen asti. Pahimmin vammautuneet eläimet ovat eläneet viimeiset aikansa pelkkien sääriluiden päiden varassa, kun kaikki sorkan pikkuluut ovat pudonneet kuolioon menneestä jalkaterästä. Inhimillistettynä kivun ja kärsimyksen määrä olisi ääretön.

Myrkytysdiagnoosi on tehty tyypillisten vammojen perusteella. Laboratorioissa torajyvämyrkkyä ei ole Suomessa vielä näyte-eläimistä osoitettu. Myrkky poistuu eläimestä myrkytysaltistuksen päätyttyä.

Vasojen teuraspainot pudonneet viidenneksellä

Lopella on metsästäjien keskuudessa ihmetelty sekä hirven- että peuranvasojen teuraspainojen putoamista viime vuosina. Ilmiö näkyy myös saalisilmoituksiin ja vuodesta 2017 Oma riistaan syötettyjen teuraspainojen perusteella.

Koko maan tasolla teuraspainojen muutos on ollut -2 prosenttia. Lopen riistanhoitoyhdistyksen alueella hirven vasojen teuraspaino on ollut kahtena viimeisenä vuotena 20 prosenttia pienempi kuin kymmenen vuotta aikaisemmin. Vastaava 20 prosentin teuraspainojen lasku on tapahtunut peuralla kuuden viime vuoden aikana. Peuran osalta laskelma on tehty alueelta, jossa valtaosa tämän selvityksen myrkytystapauksista on dokumentoitu.

Kysymyksiä ilmassa

Torajyväepidemia huolestuttaa suunnattomasti paikallisia metsästäjiä. Vakavien vaurioiden perusteella altistus myrkylle on ollut pitkäaikainen, voimakas ja torajyvää on ollut ravinnossa laajalla alueella. Altistuksen on täytynyt tapahtua heinäkuun ja syyskuun välisenä aikana, koska ensimmäiset vammautuneet eläimet on lopetettu lokakuun alussa.

Tartunnan lähde on toistaiseksi tuntematon. Tiedossa on, että epäpuhdas ruokintavilja tai lajittelujäte on todettu syypääksi myrkytyksiin naudoilla. Epäpuhtaaseen ruokintaviljaan tulee suhtautua kuten ongelmajätteeseen. Alueella ruokintaan käytetään kauppaviljan laatuista kauraa, jossa torajyvää ei pitäisi olla. Ruokintateorian sulkee pois myös ruokinnan aloittaminen vasta marraskuulla.

Torajyvämyrkkyjä muodostuu viljakasveihin jo viikon kuluttua tartunnasta. On kuitenkin epätodennäköistä hirvieläinten laiduntaneen niin paljon viljelyksillä, että voimakas myrkytys olisi mahdollinen. Nykyaikaiset hoitokäytännöt vähentävät torajyvätartuntoja viljakasveissa, vaikka tartuntapaine luonnon heinistä peltojen reuna-alueella on voimakas. Viljelyksiltä hirvet syövät kaikkien viljakasvien oraita, mutta tuleentumisvaiheen jälkeen käytännön kokemusten perusteella hirville tiedetään kelpaavan lähes yksinomaan kaura.

Myrkyt luonnonheinistä?

Todennäköisin vaihtoehto on, että hirvieläimet saavat myrkyn luonnonvaraisten heinäkasvien kukinnoista ja siemenistä käyttäessään niitä runsaasti ravinnokseen kesäaikana. Peltojen pientareilla viihtyvät viljely- ja luonnonheinät, esimerkiksi raiheinät ja nadat, ovat otollisia torajyvän myrkyntuotannolle etenkin yhdistettynä pitkittyneisiin koleisiin ja sateisiin säihin kukinta-aikana.

Syy siihen, miksi sairastuneet yksilöt ovat olleet vasoja tai ylivuotisia voi liittyä niiden ravintokäyttäytymiseen ja myrkkyjen neutraloimiskyvyn vajavaisuuteen. Vanhemmille eläimille kehittyy vuosien altistuksen seurauksena homemyrkkyjen sietokyky.

Ehkäisy vaikeaa – tietoa tarvitaan

Torajyvämyrkytystä on vaikea ehkäistä luonnon eläimissä. Vammautuneet eläimet ovat vain jäävuoren huippu, lievemmät tapaukset jäävät piiloon. Torajyvä aiheuttaa nuorten eläinten kasvun hidastumista. On arvailujen varassa, onko piilevillä myrkytyksillä osuutta alentuneisiin vasojen teuraspainoihin.

Onko Lopen tautiesiintymä ainutlaatuinen vai esiintykö ongelmaa laajemmin? Asia vaikuttaa niin voimakkaasti hirvieläintemme hyvinvointiin, että se ansaitsee monitieteellisen jatkoselvityksen.

Mikä on torajyvä?

Torajyvät ovat vilja- ja heinäkasveissa loisivia sieniä, jonka näkyvin muoto on kukintoon muodostuva tumma pahka, niin sanottu torajyvä.

Syksyllä maahan pudonneissa torajyvissä kehittyy itiöitä, jotka kulkeutuvat tuulen tai sateen mukana kasvien kukintoihin. Tartunta näkyy kukinnassa aluksi siirappimaisena, hyönteisiä houkuttavana eritteenä, niin sanottuna mesikasteena. Mesikaste sisältää suuren määrän itiöitä, jotka kulkeutuvat hyönteisten mukana laajalti uusiin kukintoihin. Mitä pidempään kukinta- ja pölytysaika kestävät, sen alttiimpia kasvit ovat tartunnalle. Tällaisia pitkittäviä tekijöitä ovat viileät ja sateiset säät.

Mesikastetta erittyy noin viikon ajan, jonka jälkeen torajyvän kehittyminen ja myrkkyjen tuottaminen alkavat. Viiden viikon kuluessa jyvän paikalle on kehittynyt torajyvä. Viljoissa torajyvät ovat pituudeltaan 0,5–4 cm, mutta heinissä ne ovat hyvin pieniä ja vaikeasti havaittavia.

Vakavia terveysongelmia sekä ihmisille että eläimille

Myrkkyjen tuotanto riippuu useista tekijöistä, kuten torajyväkannasta, torajyvän kypsyysasteesta, isäntäkasvista ja ympäristötekijöistä. Mesikastevaiheessa myrkkypitoisuudet ovat pieniä ja kasvavat kohti torajyvävaihetta edetessä.

Torajyvämyrkyt aiheuttavat valtimoiden supistumisen, jolloin kehon ääriosien verenkierto ja hapensaanti heikkenee. Muita oireita ovat kasvun hidastuminen, kuume ja kouristelut. Myrkyt aiheuttavat myös abortteja ja alentavat hedelmällisyyttä. Krooninen myrkytys johtaa kehon ääriosien, korvien ja raajojen kuolioon ja lopulta raajan amputoitumiseen ja tuskalliseen pitkittyneeseen kuolemaan.

Raportit torajyvämyrkytyksen esiintymisestä hirvieläimissä ovat vähäisiä. Vuosina 1996–2004 Luoteis-Norjassa raportoitiin kuolioon johtaneita tapauksia 10 nuoressa hirvessä ja yhdessä metsäkauriissa. Suomessa tulee vuosittain ilmi muutamia tapauksia nuorilla hirvillä ja valkohäntäpeuroilla. Suomen torajyväkantojen myrkkyjen tuottokyvyistä ei ole ajantasaista tietoa.