Luonnonpopulaatioissa saaliseläinten määrä säätelee petojen määrää. Ihmisellä on Suomessa merkittävä rooli hirvieläinkantojen säätelijänä ja vuosittaisesta kuolleisuudesta 70–80 prosenttia on metsästyksen aiheuttamaa.

Kaikki suurpetolajimme käyttävät ravinnokseen jotakin hirvieläinlajia, mutta hyödyntämisen määrä vaihtelee. Kaikkiruokaisen karhun ravinnosta lihaa on noin 15 prosenttia, kun susi syö lähes pelkästään lihaa. Ahma on karhun tapaan monipuolinen ravinnon käyttäjä ja ilves keskittyy suden tavoin liharavintoon.

Verotussuunnittelu

Hirven ja valkohäntäpeuran kanta-arvioissa suurpetojen aiheuttama poistuma otetaan huomioon. Tällä hetkellä hirven kanta-arviossa huomioidaan susi ja karhu, valkohäntäpeuralla vain ilves.

Kanta-arviossa mallinnetun kuolleisuuden lisäksi on syytä käyttää metsästäjien ja riistakeskuksen asiantuntemusta verotussuunnittelu- ja lupaharkintavaiheessa, jotta suurpetojen vaikutus hirvieläinkantoihin tulee huomioiduksi riittävästi. Esimerkiksi susi on valkohäntäpeuran saalistajana todennäköisesti erittäin merkittävä.

Uhkana petokuoppa

Susikannan kasvu maamme länsi- ja lounaisosissa on ollut merkittävää. Samanaikaisesti paine valkohäntäpeurakannan vähentämiseen metsästämällä on ollut kova.

Aiemmat runsaat saaliseläinkannat ovat mahdollistaneet erityisesti susi- ja ilveskantojen nousun. Jos metsästyspaine jatkuu liian voimakkaana ja vähentää saaliseläinkantaa merkittävästi, pedot voivat luontaisen ravinnon vähentyessä siirtyä vaihtoehtoisiin ravinnonlähteisiin. Niitä voivat olla kotieläimet, koirat ja kaikki asutuksen läheltä saatava ravinto. Tästä on jo viitteitä.

Samalla petojen suhteellinen saalistuspaine niiden luontaiseen ravintoon kasvaa ja pian saatetaan olla tilanteessa, jossa hirvieläinkanta putoaa liian alas.

Predatory-pit-termillä (”petokuoppa”) tarkoitetaan tilannetta, jossa peto säätelee normaalia harvempaa saaliseläinkantaa. Saaliseläinkannan vahvistaminen on haasteellista, varsinkin jos ihminen jatkaa metsästystä. Tällainen tilanne on ollut jo pitkään paikoin Itä-Suomessa: edes kokonaan metsästyksestä pidättäytyminen ei ole saanut hirvikantaa nousemaan petokuopasta.

Kannanhoidon perusteesejä

Vahvan karhu- ja susikannan alueella tulee kiinnittää erityistä huomiota hirvien lehmä-sonnisuhteeseen.

Jos vasoja on alueella vähän, saattaa vasojen lupien muuttaminen aikuisiksi houkutella. Näin ei missään nimessä tule tehdä. Jos vasatuotto on jostain syystä häiriintynyt, tulee metsästäjien pysähtyä miettimään kokonaisverotusta.

Vahvalla suurpetoalueella myös hirvikannan tavoitetiheyden tulee olla nykyistä korkeampi, jotta jaettavaa jää niin ihmisille kuin suurpedoille.

Miten paljon eri suurpedot syövät hirvieläimiä?

Suomessa susi syö arviolta 14–18 hirveä vuodessa, jos alueella ei ole muita sorkkaeläimiä. Lounais-Suomen valkohäntäpeura-alueilla hirveen kohdistuva saalistuspaine on pienempi, sillä valkohäntäpeura muodostaa merkittävän osan suden ravinnosta.

Ilves ei saalista hirviä, se keskittyy metsäkauriiseen ja valkohäntäpeuraan. Ruotsalaisten tutkimusten mukaan ilves voi vuodessa tappaa noin 30–50 metsäkaurista. Meillä ilvesten vaikutusta valkohäntäpeurakantaan ei ole tutkittu, mutta maastohavaintojen perusteella peurat voivat muodostaa tärkeän osan ilveksen ravinnosta.

Ahman ei ole todettu saalistavan hirviä kuin satunnaisesti. Poikkeuksellisissa hankiolosuhteissa ahma voi saada saaliikseen jopa aikuisen hirven, mutta se on erittäin harvinaista. Mutta metsäkauriin saalistajana ahma on jo osoittanut kykynsä, ja se saattaa aiheuttaa merkittävää kuolleisuutta erityisesti metsäkauriin levinneisyyden laita-alueilla.

Karhun saalistus keskittyy hirven osalta pääosin vasoihin. Erityisesti keväällä ne etsivät nuoria, vastikään syntyneitä vasoja. Ruotsalaisten tutkimusten mukaan karhut voivat saalistaa 20–30 prosenttia alueen hirvenvasoista.

Konkreettinen esimerkki

Kuvitteellisella 200 000 hehtaarin lounaissuomalaisella hirvitalousalueella valkohäntäpeurakanta on tavoitetiheydessä 20 yksilöä / 1000 ha ja se tuottaa vuodessa 2 400 vasaa (60 % vasatuotto).  

Alueella on 40 ilvestä ja 15 sutta. Vuodessa yksi ilves syö 10 valkohäntäpeuraa ja yksi susi 18 peuraa, joten petopoistuma on 670 peuraa. Suurpedot vievät siis vasatuotosta yli neljäsosan.

Kun petopoistumaan lisätään kolareissa kuolleet ja muu luonnollinen kuolleisuus, jää kestäväksi metsästettäväksi saalismääräksi noin puolet vasatuotosta eli 1 200 peuraa.

Jos petojen vaikutusta ei huomioitaisi kaatomäärissä, kanta romahtaisi kahdessa vuodessa!

Mitä jatkossa?

Suurpetojen vaikutukset hirvieläinlajeihin on huomioitava tulevaisuudessa entistä tarkemmin, jotta vältytään liian suuren kuolleisuuden aiheuttamalta kannan romahdukselta. Tarvitaan myös lisää tutkimusta suurpetolajien vaikutuksista eri hirvieläinlajien kantoihin, jotta varmistetaan kestävä, monilajinen kannanhoito.