Harmaasorsa tuli jäädäkseen
Menestyjä sorsien joukossa

Viimeisin Suomeen luontaisesti levinnyt uusi sorsa on harmaasorsa. Se on peräisin Keski- ja Itä-Aasiasta, josta se on levinnyt kohti länttä ja valloittanut Euroopan aina Portugalia ja Islantia myöten. Suomessa ensimmäisiä pesijöitä alkoi ilmaantua 1970-luvulla, mutta kanta oli vain muutamia kymmeniä pareja vielä 1990-luvun alussa. Silloin harmaasorsa oli jo yleinen Suomenlahden eteläpuolella Virossa.

Harmaasorsa alkoi runsastua Suomen rannikon rehevillä merenlahdilla 1990-luvulla. Vieraspedot eivät olleet silloin vielä riesa, joten siitä alkoi Suomen harmaasorsakannan ripeä kasvu. Ensin Helsingin, Turun ja Oulun seudun reheville vesille muodostui useiden parien keskittymiä, joista harmaasorsat levisivät 2010-luvulle mennessä harvakseltaan rannikolle Virolahdelta Tornioon. Myös monille reheville sisämaan lintujärville ja jätevesien puhdistamoiden lampareille ilmestyi pareja.

2020-luvulla harmaasorsan leviämisvauhti on kiihtynyt. Rannikolla niitä on jo saaristossa ja sisämaassa harva levinneisyys ulottuu metsä-Lappiin asti. Pohjoisimmat parihavainnot ovat Inarista. Voimakas runsastuminen voi osin perustua neljännen lintuatlaksen tehokkaampaan havainnointiin, mutta edellisiin atlaksiin verrattuna harmaasorsa on runsastunut joka tapauksessa hämmästyttävän paljon. Suomen pesivä harmaasorsakanta lienee jo yli 1 500 paria.

Poikkeuksellinen menestyjä sorsien joukossa?

Etelä-Suomen rannikolla harmaasorsapoikueet ovat yhä yleisempi näky. Poikueet ovat usein isoja ja ne tuntuvat varttuvan hyvin lentokykyiseksi. Poikastuotto tuntuu olevan hyvä. Petoja harmaasorsat välttävät suosimalla saaria pesäpaikkoinaan. Siellä ei juuri supikoiria tai kettuja ole. Saariston lokki- ja tiirayhdyskunnista löytyy suojaa muitakin pesärosvoja, kuten varislintuja, vastaan.

Saarilta emot johdattavat poikueitaan rannikon reheville kosteikoille, kuten Espoon Suomenojalle. Sinne kertyy parhaimmillaan lähes 20 poikuetta. Pääkaupunkiseutu onkin ollut ja on edelleen tärkeässä roolissa harmaasorsan runsastumisessa. Hyvien poikueympäristöjen lisäksi alueella on mainioita ruokailuympäristöjä syksyllä. Espoon Matalajärvellä on Suomen suurin harmaasorsan syyskeskittymä. Siellä on viime vuosina syksyisin ollut yli 500 harmaasorsaa haapanoiden seurana ruokailemassa usein lokakuun lopulle saakka. Muita hyviä syksyisiä levähdys- ja ruokailupaikkoja tunnetaan varsinkin Lounais-Suomesta.

Mitä sorsasaalis kertoo harmaasorsasta?

Harmaasorsa on Suomessa luonnonsuojelulailla rauhoitettu vesilintu. Muualla Euroopassa harmaasorsaa saa pääosin metsästää. Se on vaikea tunnistettava syksyn niukassa valossa iltalennoista puhumattakaan. Niinpä rauhoitettu laji metsästettävien sorsien joukossa on hankala yhdistelmä sekä metsästyksen että suojelun näkökulmasta.

Kuopion seudun pitkäaikaisista vesilintujen siipikeräyksistä harmaasorsia löytyy saaliista harvakseltaan vain joinakin sellaisina vuosina, kun niitä on tutkimusjärvillä pesinyt. Käytännössä harmaasorsa löytyy sorsasaaliissa jotakuinkin siinä suhteessa, mitä niiden osuus sorsissa on. Myös valtakunnallisissa siipikeräyksissä on harmaasorsista jokunen näyte. Viimeisimmästä keräyksestä on kuitenkin jo vajaa kymmenen vuotta ja harmaasorsan kiihtyvä runsastuminen on tapahtunut vasta sen jälkeen. Myös Etelä-Suomen kosteikoilla on aika ajoin kerätty sorsien siipiä, ja niissä keräyksissä harmaasorsa näyttäisi yleistyneen näytteissä kannan kasvun myötä.

Siipikeräykset tuntuvat kertovan paitsi harmaasorsan runsastumisesta, mutta myös sen vaikeasta tunnistettavuudesta. Harvalukuisen lajin luotettava esiintyminen saaliissa vaatii pitkäaikaisia laajoja aikasarjoja sekä saaliista että pesivistä linnuista. Sellaisia aineistoja Suomessa ei ole.

Mitä tulevaisuudessa?

Suomessa harmaasorsa on sopeutunut hyvin elämään taajamien kosteikoilla, jätevesialtaissa, saaristossa ja lintuvesillä. Rannikon taajamat antavat sille laajalti suojaa metsästykseltä ja petopoistot tukevat sen pesintämenestystä lintuvesillä. Tahattomasta metsästyksestä huolimatta harmaasorsa näyttää runsastuvan.

Harmaasorsan tilanne on siis Suomessa suotuisa. Olisiko syytä pohtia sen siirtämistä metsästettävien lajien joukkoon? Se tuskin lisäisi sen metsästyskuolleisuutta, sillä sitä ei ole tunnistettu ja eikä tulla tunnistamaan jatkossakaan metsästystilanteissa. Näin voitaisiin välttää tahattomat lainrikkomukset. Suomesta löytyy lajeja, kuten lapasorsa ja punasotka, jotka ovat nykyisin harmaasorsaa harvinaisempia tai ovat taantuneet jo lähelle sen nykyistä runsautta. Ehkä olisi järkevää vapauttaa harmaasorsa metsästykselle ja rauhoittaa harvinaisempia vesilintuja nokikanan ja punasotkan tavoin?