Ja saalistakin tuli, repussa oli usein kanalintuja kotiin viemisiksi.

Sami aloitti metsästämisen tietysti jo ennen lukioikää, kun aseenkantoluvan sai mopoiässä 15-vuotiaana. Silloin ajopelinä oli hyvin pienikokoinen mopo Honda Monkey. Sen kyytiin ei tv-laatikko mahtunut, joten koira jolkotteli matalan mopon vierellä. Oli varmasti aika lupsakka näky, kun pieni poika haulikkopussin kanssa ohjasti “Mankia” ja mopon kokoinen Pruukin Blanca, lyhytkarvainen saksanseisoja, hölkkäsi vierellä, kun parivaljakko suunnisti kohti lintumaita. Jotka eivät tietenkään olleet kaukana, Nurmossa kun oltiin.

Nykyään Nurmo kuuluu Seinäjokeen. Avaruuden pääkaupungissa, kuten kaupunki itseään markkinoi, on kanalinnuille edelleen kosolti elintilaa, nevaa ja metsää.

Yksi asia oli 80-luvulla paljon paremmin kuin nykypäivänä.

– Silloin ei ollut ollenkaan hirvikärpäsiä, nyt on välillä aivan mahdotonta kulkea metsässä, Sami toteaa. Hän tekeekin useimmat lintureissut nykyään pohjoiseen. Tunturimaisemissa ei kärpästen ruokana tarvitse olla.

Lintukannan puolesta voi lakeuksillakin metsästellä, jos ei kärpäsiä kavahda.

– Nyt on taas teeriä hyvin. Välillä oli monia huonoja vuosia jolloin ei täällä juurikaan linnustettu. Linturetkiä tehtiin silloin pohjoiseen sen takia, että lintuja ei kotilakeuksilla ollut.

Vaikka kärpäsiä ei ollutkaan, aloitti Sami jo 80-luvulla jokasyksyisen pohjoiseen suuntautuvan linturetkitradition. Siellä vietetään viikkoja, ei päiviä.

– Asuin maastossa, ja seurueessa oli yleensä vain minä ja koira, Sami muistelee 80-luvun retkiä. Hän järjesti työ- ja perhe-elämänsä niin, että metsästysretket onnistuivat.

Nykyään on sosiaalisempi meno, mukana on kavereita ja usein myös Akseli, Samin kuudesta lapsesta innokkain metsästäjä.

Aloitusaseet yhä käytössä

Samin ensimmäinen haulikko oli Valmet 212. Ase ei enää ole se ykköstyöväline, mutta se on juuri kunnostettu ja on edelleen toimiva peli ja käytössä.

Ensimmäinen kivääri sen sijaan on edelleen se käyttökivääri. Tikka M-55 .308 on kestänyt vuodet hyvin ja pysäyttää hirvet edelleen tehokkaasti.

– Oli meillä tietysti pienoiskiväärikin, mutta sillä ei mettästetty, ammuttiin vaan variksia, muistaa Sami 80-luvun alun meininkiä.

Samin juuri remontoidun komean keittiön seinällä komeilevat uljaat sarvet. Niitä kantoi hirvi, joka sai olla 17-vuotiaan Samin ensimmäinen kaato. Se oli ensimmäinen syksy kun hän pääsi pyssymieheksi seuran jahtiin.

– Oli komento, että etupäässä vasoja ammuttaisiin, mutta ei ollut ehdotonta kieltoa kaataa myös sarvipää, jos kohdalle tulee. Viereinen passimies huitoi sitten minulle kiivaasti merkkiä, ja sieltähän se hölkkäsi hirmuisen kokoinen sonni eteeni. Oli aika jännä laukaus, mutta hyvinhän siinä kävi, Sami muistelee ensimmäistä hirveään.

Sellainen sonni ei satu monen kohdalle edes vuosikymmenien harrastuksen aikana, joten Sami on syystäkin edelleen onnellinen kaadosta.

Vain muutama Samin koulukavereista harrasti metsästystä, joten useimmiten hän teki lintureissunsa kahdestaan koiran kanssa. Toki hän osallistui myös hirvijahteihin, ja toisinaan oli sorsastuksissa isompi seurue mukana.

Kun vuosikymmen vaihtui ysäriin, Sami opiskeli Virossa eläinlääkäriksi. Sen myötä hänelle luonnollisesti tuli monia hyviä metsästyskavereita lahden takaa. Kuuluupa hän edelleen yhteen virolaiseen metsästysseuraankin, joten siellä tulee käytyä paljon. Siis silloin kun tautitilanteet sallivat. Monien vuosien ajan Samin joulukinkku oli villisikaa. Afrikkalaisen sikaruton takia tuo Viron villipossuperinne on nyt katkolla. Ja lisäksi koronapandemia on tyrehdyttänyt muunkin matkailun.

– Sitä kyllä odotan kovasti, että pääsisi aloittamaan Viron metsästysretket uudelleen, Sami toteaa.

Koti ja työ jahtimaiden keskellä

Kun eläinlääkäri Takalalta kysytään, mikä metsästyselämys olisi sellainen, jota ei vielä ole päässyt kokemaan mutta olisi haaveena, miettii monipuolisesti metsästävä Takala tovin.

– Eipä sellaista kyllä ole, olen varsin tyytyväinen tähän miten nyt harrastan, miettii Sami.

Silloin on harrastuksen tavat ja tavoitteet kohdallaan, kun ei tunnu puuttuvan mitään. ”Pohojalaasten” vaatimaton tyylihän on harmitella, että “mikä on kun ei mikää oo pieles?”

Samin talo on Nurmonjoen rannassa, ja eläinklinikkakin aivan talon tuntumassa.

Kotirannan katiskasta saa toisinaan ahvenet itse kerättyjen korvasienten kaveriksi, mutta jutuntekopäivänä ansassa on vain yksi pikkuinen, joka päästetään kasvamaan.

Samilla on kuusi lasta, joista jo aikamies Akseli on innokkain metsästäjä. Hän onkin usein mukana jahdeissa. Mutta kyllä muillakin peruskiinnostus lajiin on sisäänrakennettuna. Saattaapa joistakin Akselin nuoremmista sisaruksista tulla kovinkin innokkaita jahtaajia.

Haastattelua tehdään kevätpukkikauden aikaan, joten seuraava metsästyksellinen operaatio tulee olemaan lähipäivinä tapahtuva pukin perässä hiippailu. Kunhan kodin remonttioperaatiot antavat myöden. Jotenkin tuntuu siltä, että uusiopoikamies Samin kohdalla se kevätpukki-ilta aina jotenkin löytyy, olivatpa työ- tai remonttikiireet millaisia hyvänsä.

Ja senkin retken saa aloittaa kotipihalta. Naapurin pellon laidassa on ensimmäinen potentiaalinen havaintopaikka. On niitä kauriita Takalassa omallakin pihalla toki nähty. Ennuste kevätpukkisaaliille on hyvä.