Valkohäntäpeuran valikoivasta metsästyksestä puhuttaessa monella tuntuu olevan se käsitys, että tämä on vain urosten valikointiin perustuva toimenpide. Näin ei kuitenkaan ole, vaan oikein toteutettuna, sillä voidaan vaikuttaa peurakantaan monialaisesti ja sen hyödyt ovat kiistattomat.

Varsinkin kovan verotuspaineen aikana valikoiva metsästys oli monelle metsästäjälle lähes yhdentekevä termi. ”Ei ole varaa valikoida, kun paljon pitää saada ammuttua”, kuului tuohon aikaan monen metsästäjän suusta.

Totuus kuitenkin on, että juuri tuolloin valikoiva metsästys on avainasemassa. Kun peuroja on paljon, niin sanotusti riesaksi asti, nimenomaan on varaa valikoida, eikä ole tarvetta ampua jokaista vastaan tulevaa eläintä. Silti pystytään verottamaan tarpeeksi ja samalla taataan, että jäljelle jäävä kanta on rakenteeltaan mahdollisimman laadukas.

Alueilla, jossa tehopyyntiä on toteutettu valikoimatta, voi kanta pahimmassa tapauksessa olla pieni ja sen rakenne pahasti vinoutunut. Jos kanta halutaan tasapainoon, on edessä monen vuoden pitkäjänteinen ja itsekuria koetteleva ajanjakso.

Kolme eri osa-aluetta

Valikoivalla metsästyksellä voidaan vaikuttaa kannan sisällä käytännössä kolmeen eri osa-alueeseen: ikärakenteeseen, sukupuolijakaumaan sekä erikseen urosten ikärakenteeseen.

Jotta peurakanta voisi mahdollisimman hyvin, ja tuottaisi mahdollisimman laadukasta jälkikasvua, tulisi kannan olla tasapainossa. Tasapainolla tarkoitetaan mahdollisimman lähelle 50/50 sukupuolijakaumaa ja ikärakenteessa sitä, että jokaisessa aikuisessa ikäryhmässä olisi edustusta tasaisesti.

Täydelliseen tilanteeseen pääseminen on villin eläinkannan kanssa mahdotonta tai vähintään äärimmäisen haastavaa, mutta siihen vaikuttamisessa on avaimet lyöty täysin metsästäjien käteen. Metsästäjä on valkohäntäpeuran ainoa verottaja, joka voi valikoida. Pedot ottavat sen, jonka sattuvat saamaan, mutta metsästäjällä on mahdollisuus tehdä päätös, kaatuuko ristikon edessä oleva eläin vai ei.

 

 

Naaraiden ikärakenteen määrittäminen on vaikeaa

Kannan ikärakenteella tarkoitetaan eri ikäisten yksilöiden suhdetta toisiinsa. Valkohäntäpeuran tapauksessa tarkoitetaan lähtökohtaisesti aikuisten naaraiden, aikuisten urosten ja vasojen määrän suhdetta toisiinsa.

Naaraista on vaikea tehdä tarkkaa ikärakenteen määrittämistä, sillä naaraan saavutettua täysi-ikäisyyden on sen iän määrittäminen metsästystilanteessa haastavaa. Onneksi sillä ei ole kovin suurta merkitystä, sillä peuranaaras tulee sukukypsäksi toisena elinvuotenaan ja mikäli se tulee silloin tiineeksi, saa se käytännössä poikkeuksetta yhden vasan. Seuraavana vuonna se saa kaksi vasaa, ja näin on käytännössä sen elämän loppuun saakka.

Poikkeuksia ovat tietysti kolmosvasat, mutta ne ovat verrattain harvinaisia, vaikka hyvä ravintotilanne mahdollistaa kolmosvasojenkin synnyttämisen. Yllättävän usein, jos näkee peuraemon kolmen tai jopa neljän vasan kanssa, on osa niistä niin sanottuja ottolapsia, joiden oma emo on kuollut.

Sukupuolijakauma ja ikärakenne ovat vahvasti kytköksissä

Jos sukupuolijakauma on kutakuinkin yhden suhde yhteen, on isossa kuvassa myös ikärakenne kohdillaan. Optimaalinen jäävän kannan rakenne kauden päätyttyä on, että kannasta noin 25 prosenttia on vasoja ja loput 75 prosenttia on aikuisia.

Kun peuranaaraan laskennallinen tuotto on 1,6 vasaa per naaras, on jahtikauden alkaessa vasoja noin 33 prosenttia, naaraita noin 33 prosenttia ja uroksia noin 33 prosenttia metsästettävästä kannasta. Tämä pätee silloin, kun kanna sukupuolijakauma on kohdillaan. Tällöin pystytään pitämään vasaosuus noin 50 prosentin kieppeillä kokonaissaaliista ja kannan ikärakenne pysyy hyvänä.

Vasojen verotus on kannan ikärakenteen osalta avainasemassa, sillä vasaverotuksella vaikutetaan siihen, laskeeko vai nouseeko alueen kannan keski-ikä. Suuri vasaverotus nostaa kannan keski-ikää, ja matala vasaverotus taas nuorentaa sitä.

 

 

Urosten valikoiva verotus ei ole vain trofeita varten

Tätä ei voi metsästäjille toistaa liikaa. Vaikka valikoivalla urosten metsästyksellä on suora yhteys trofeepukkien määrään, vaikuttaa se esisijaisesti vasatuottoon ja vasomisaikaan ja näin ollen vasojen kokoon.

Valikoivan urosverotuksen pohjimmainen periaate on taata mahdollisimman laaja urosten edustus jokaisessa ikäluokassa 1,5-vuotiaista aina 6,5 ikävuoteen asti. Näiden ikäryhmien edustajat ovat kiimatoiminnassa kannan aktiivisimmat. Kun edustusta löytyy joka ikäluokassa tarpeeksi, toimii marraskuun kiima-aika mahdollisimman hyvin, ja jokaiselle naaraalle löytyy astuja, ja mieluiten vielä ensimmäisen kiimakierron aikana.

Jos tiinehtyminen ei tapahdu ensimmäisessä kiimakierrossa, viivästyy myös vasan syntyminen noin kuukaudella. Myöhään syntynyt vasa on huomattavasti pienempi ja se tulee olemaan pienempi koko elinikänsä ajan. Valikoiva urosverotus vaikuttaakin suoraan saatavien ruhokilojen määrään ja palvelee myös lihametsästäjiä, jotka eivät ole kiinnostuneet trofeista.

Jotta urosten valikoiva metsästys on mahdollista ja sillä pystytään vaikuttamaan ikärakenteeseen, nousee kannan tuntemus arvoonsa. Metsästyseurojen antamat ohjeistukset ja linjaukset urosten verotukseen ovat hyvä ohjenuora esimerkiksi seuruejahdeissa, mutta enemmän vaikuttavat metsästäjien omat valinnat ja alueellinen kannantuntemus.

Parhaiten urosten valikoiva metsästys onnistuu seuratasolla, kun jokainen metsästäjä huolehtii oman alueensa pukkikannasta. Kannattaa kommunikoida ympärillä metsästävien seurakavereiden kanssa ja vertailla esimerkiksi riistakamerakuvia, jotta pystytään hahmottamaan, miten paljon pukkien elinalueet risteävät. On tavallista, että sama pukki vierailee säännöllisesti esimerkiksi usealla ruokintapaikalla. Näin pystytään porukassa päättämään, mitä uroksia voidaan alueelta verottaa ja mitkä jätetään kantaa jatkamaan, jotta jokaisessa ikäluokassa olisi edustajia mahdollisimman tasaisesti.

Pukin iän arviointi tehdään vartalosta, ei sarvista

Jo vuosikymmeniä sarvet ovat olleet pukin iän arvioinnin perustana. On ollut erilaisia ohjeistuksia esimerkiksi piikkiluvuista tai sarvien leveydestä suhteessa korviin, mutta on syytä muistaa, että jokainen pukki on yksilö.

Toiset pukit eivät välttämättä koskaan kasvata edes 8 piikkiä, kun toiset saavat reilusti toistakymmentä piikkiä omaavan kruunun. Toisilla voi olla hyvin kapean malliset sarvet, vaikka ikää olisi reilusti, ja toisilla taas voi sarvien leveys ylittää korvat jo 2,5- tai 3,5-vuotiaana.

Ruumiinrakenteelliset erot ovat pienempiä ja eri ominaisuudet tulevat pukeille iän myötä.

1,5-vuotias uros muistuttaa ruumiinrakenteeltaan naarasta, selkeimmät piirteet ovat selkeästi takapainotteinen vartalo, takapää on usein korkeampi kuin etupää, pitkännäkö iset jalat vartaloon nähden, ylhäällä oleva kaulan yhdyskohta rintaan, ohut kaula, sekä selkeästi notkolla oleva selkälinja.

2,5-vuotiaalla on etu ja takapään korkeusero alkanut hieman tasoittua, ja etupäähän on kertynyt jo vähän lihasmassaa, jalat eivät ole enää niin pitkän näköiset, niska on jykevöitynyt ja kaulan yhdyskohta on aavistuksen laskeutunut alaspäin.

3,5-vuotiaan pukin vartalossa alkaa näkymään muutoksia jo selkeämmin. Etu ja takapää ovat kutakuinkin samassa tasossa, selkälinja alkaa olla suora, sekä vatsassa on havaittavissa jo pientä roikkumista ja kaulan yhtymäkohta alkaa olla lähellä rintalastan alaosaa.

Luustonrakenteeltaan täysikasvuisella eli 4,5-vuotiaalla uroksella alkaa vartalo olemaan laatikkomaisempi, sen etupäässä on jo hyvin massaa ja kaulan yhtymäkohtaa rintalastasta on vaikea erottaa. Myös vatsa alkaa selkeästi roikkumaan. Tästä eteenpäin pukki vanhetessaan on vaan entistä massiivisemman näköinen etenkin vartalon etupäästä. Mitä vanhempi pukki on kyseessä sitä enemmän sen vatsalinja alkaa roikkua. Etenkin kiima-aikaan vanha peurapukki on todella vaikuttava näky kaikessa massiivisuudessaan.

90 vuotta hienoa riistanhoitotyötä

Valikoiva metsästys on oikein toteutettuna erittäin hyödyllinen kannanhoidollinen toimenpide niin metsästäjille kuin valkohäntäpeurakannalle, eikä sitä tulisi missään nimessä sivuuttaa. Valikoivalla metsästyksellä pystytään takaamaan, että Etelä-Suomen tärkeimmän riistalajin kanta pysyy laadukkaana ja hyvinvoivana. Ja miksei näin tehtäisi, sillä onhan valkohäntäpeuran eteen tehty valtava määrä hienoa ja laadukasta riistanhoidollista työtä viimeiset 90 vuotta.

Nyt kun upea metsästettävä riistalaji on saatu vakiinnutettua Suomen luontoon, on meidän metsästäjien vastuulla pitää kannasta hyvää huolta. Ei pelkästään itsemme, vaan myös luonnon sekä tulevien sukupolvien vuoksi. Ei siis anneta kaiken tehdyn riistanhoitotyön valua hukkaan, vaan pidetään omilla valinnoillamme peurakannastamme huolta. Se takuulla palkitsee.