Helsingin Kaupunkiympäristön toimialan projektinjohtaja Vesa Koskikallio ja STARAn, Helsingin kaupungin rakentamispalveluliikelaitoksen vastaava luontomestari Sanna Kähkölä saavat käsiteltäväkseen asiakaspalautteita kanien ja rusakoiden aiheuttamista vahingoista. He myös vastaavat pitkäkorvien vähentämisestä tekemällä työtilauksia asiaan vihkiytyneiltä toimijoilta.

Koskikallion ja Kähkölän mukaan pääkaupungin kanimäärä on pienentynyt huomattavasti huippuvuosista, mutta rusakoiden määrä on noussut. Saalismäärät ovat kuitenkin kokonaisuutena tippuneet, vuosittaisten kani- ja rusakkosaaliiden ollessa Helsingin alueella keskimäärin 100–200 yksilöä. Helsingin kaupunki julkaisi vuonna 2010 kaniraportin, jossa tilastoitiin kanien pyyntiin käytettyjä menetelmiä ja kokonaispyyntimääriä. Vuonna 2009 kaneja pyydettiin Helsingissä miltei 4 000 yksilöä.

– Erityisesti taudit ovat verottaneet kanipopulaatiota, mutta huolimatta kanikannan pienentymisestä sosiaalisia konflikteja edelleen syntyy ja asiakaspalautteita tulee kanien aiheuttamista tuhoista. Havaintoja saadaan varsinkin siirtolapuutarhoista ja kaupungin puistoalueilta, Kähkölä toteaa.

Vanhat konstit toimivat

Kanin pyynti metsästysjousien avulla on tullut monelle tutuksi jo takavuosina, ja samaa välinettä kanien ja rusakoiden vähentämisessä suositaan edelleen erityisesti suljetuilla alueilla, kuten siirtolapuutarhoissa.

– Muilla, rajoittamattomasti liikennöidyillä, alueilla käytetään kanien pyyntiin pääasiassa loukkuja. Aikoinaan tiheimmän kannan aikana puutarha-alueilla käytettiin jopa verkkoja, Koskikallio muistelee.

Ampuma-aseiden käyttöä kaupunkialueilla halutaan rajoittaa, eikä esimerkiksi tässä käyttötarkoituksessa aikaisemmin esiin noussutta pienikaliiperista vaimennettua haulikkoa käytetä nykyisellään kanien tai rusakoiden vähentämisessä Helsingin kaupunkialueilla. Kanikannan huippuvuosina suurin osa kaneista pyydettiin elävänä pyytävillä loukuilla, hillereiden avulla ja ampuma-asetta käyttäen. Nykytilanne ei enää vaadi yhtä laajaa keinovalikoimaa.

Pyynti vaatii osaamista

Kähkölän ja Koskikallion mukaan jousipyyntiä Helsingin alueilla tekee erittäin kokenut ja pätevä vapaaehtoisten harrastajien jousipyyntiryhmä. Pyyntiryhmä, jonka sisällä vaihtuvuus on ollut pientä, valitsee tarkasti itse ryhmän jäsenet kokemuksen, kaupungin erityisolosuhteet ja turvallisuusnäkökohdat huomioiden.

– Heille on myönnetty vuosittain kaupungin määrätyille alueille metsästyslupa. Loukutusta alueilla tekevät pääosin kaupungin omat pyytäjät, Kähkölä kertoo.

Urbaaneilla alueilla tapahtuva kanien ja rusakoiden pyytäminen vaatii harkintaa ja sosiaalista silmää. Silloin tällöin pyyntiä pääsevät todistamaan myös ulkopuoliset ulkonaliikkujat, ja tällöin on eduksi, että pyytäjä osaa kertoa toimistaan ja vastailla mahdollisiin kysymyksiin asiallisesti ja avoimesti.

Pyynti ajoitetaan hämärään

Pyyntiä asuttujen alueiden lähistöllä ja vilkkaasti kuljetuilla viheralueilla suoritetaan lähtökohtaisesti aina hämärissä. Kaupunkialueilla tärkeimpiä huomioitavia asioita on turvallisuus, ja sen varmistamiseksi pyynti ajoitetaan hetkiin, jolloin muita ulkonaliikkujia on vähemmän.

Rusakot ja kanit ovat luontaisesti ilta- ja yöaktiivisia, mutta sitä lisää vilkas päiväaikainen liikennöinti. Niinpä aktiivisen pyytäjän parhaat hetket ajoittuvat hämärän aikoihin.

Kun pyyntiin lähdetään aseen kanssa kaupunkialueella, pyynnistä ilmoitetaan etukäteen tilannekeskukseen. Haulikkoa tai jousiasetta kantavan metsästäjän kohtaaminen iltahämärissä voi olla kysymyksiä herättävä tilanne, ja siksi pyytäjät ilmoittavat toiminnastaan etukäteen poliisille. Mahdollisiin ilmoituksiin aseistetuista henkilöistä osataan tällöin reagoida kun pyyntipaikat ja -ajat ovat poliisin tiedossa.

– Kaikkiaan jäniseläinten pyynti on sujunut hyvin, ja toiminnasta on pitkä kokemus, jonka aikana toimintatapoja on saatu hyvin kehitettyä. Nykytilanne kanien kanssa ei onneksi ole yhtä tukala kuin kanikannan huippuvuosina, Koskikallio ja Kähkölä kiittelevät.

 

---

 

Iltapyyntiä kaupunginpuutarhalla

Seuramme pyyntialueisiin kuuluu kaupunginpuutarha, jonka omenapuupalsta ja taimiviljelykset houkuttavat runsaasti rusakoita, kaneja ja metsäkauriita vehreiden versojen perään. Alue on aidattu, mutta se ei pidättele riistaeläimiämme. Ne tarvittaessa kaivautuvat aidan ali vihreämmälle puolelle.

Seurallamme on avain, jolla pääsemme aitojen sisään porttien ollessa suljettuina iltaisin. Tässä esimerkki tyypillisestä pyynti-illasta.

Sovimme tärskyt tarhan edustalle illan saapuessa. Alueelle hipsitään varovasti portin kautta ylimääräistä meteliä välttäen, metsästysjouset käsissä ja otsalamput valmiina. Olemme saaneet Suomen riistakeskukselta luvan valojen käyttöön rusakkojen ja kanien vähentämisessä alueella, mutta pyyntimme alkaa ennen pimeää ja useimmiten loppuu siinä vaiheessa, kun lamppua todella tarvittaisiin.

Valoista huolimatta metsästäjä jää pimeän tullen helposti toiseksi rusakoille, sillä puutarha on melko avoin ja usein rusakot karkkoavat jo kaukaa.

Sovimme koluavamme ensin alueen hitaasti hiippaillen läpi kukin tahoillamme, jonka jälkeen passitamme tunnetut kulkureitit. Kulkureitit ovat niitä, joita pitkin pitkäkorvat siirtyvät aidan taakse. Tyypillisesti, ja myös nyt, yhytämme hiipiessämme pari rusakkoa, mutta yrityksistämme huolimatta ne havaitsevat meidät ensin. Lopulta sovimme passipaikat ja jäämme odottelemaan.

Illan hämärtyessä havaintoja tulee lisää. Rusakot ilmaantuvat kuka mistäkin, osa traktorien alta, osa tarvikevarastoista, jotkut tulevat alueen sisälle aitojen ali. Näen, miten rusakko hypähtelee rauhallisesti kestopäällystemäkeä ylös ja katoaa näkyvistä pensaiden taakse. Se ei kuitenkaan tule ulos niiden takaa, ja tiedän pensaiden takana olevan pienen muutaman aarin ruohopalstan. Arvaan sen jääneen aterioimaan ruohopalstalle. Lähden hiipimään kohti pensaita ja suuntaan kulkuni pensaiden reunaan. Kun pääsen lähelle pensaita, viritän hiljaa jouseni ja lähden kulkemaan pensaiden ohi sivuaskelin, valmiina ampumaan. Ruohopalsta aukeaa eteeni ja sen reunassa puoliksi pensaiden alla on rusakko, joka on vetänyt korvansa selkäänsä pitkin ja asettunut makuulle, arvatenkin yrittänyt piiloutua kuultuaan minut viime hetkellä. Nostan jousen ja puristan laukaisulaitteella nuolen matkaan. Yksi vieterikoipi pääsee jälleen ruokapöytään ja pois taimitarhaa kurittamasta.

Metsästys traktorihallien, tarvikevarastoiden, puupinojen ja maakasojen seassa on erilaista kuin mikään muu metsästys. Hiipiminen ja rusakoiden jallittaminen on intensiivistä ja jännittävää, ja vaatii täysin uusien asioiden huomiointia. Rusakko voi jäädä makuulle rakennuksen sisäkulmaan mahdottoman pieneen koloon niin, ettei siihen pääsisi käsiksi millään, vaikka sen saaliikseen saisikin. Eikä edes metsästysjousella voi ampua joka paikkaan huoletta, sillä nuoli voi jatkaa matkaansa osuman jälkeen yllättävän pitkälle, mikäli se osuu rusakon takana asfalttikenttään.

Jahti myös muuttaa muotoaan vuoden edetessä – alkukaudesta ilmaantuvat nuoret rusakot ovat usein helpompia jallitettavia kuin jo muutaman vuoden puutarhalla pyörineet aikuiset. Montaa kertaa ei rusakkoa tarvitse samasta paikasta yllättää, kun se vaihtaa reittiään ja aikatauluaan. Vanhimmat epelit karkkoavat jo kaukaa pienimmästäkin äänestä tai havainnosta.

Illan saldona on pari rusakkoa ja moninkertainen määrä havaintoja. Reissu sujui hienosti, mutta kauden edetessä passipaikkoja on pohdittava yhä uudestaan. Vaikka metsästys kaupunginpuutarhalla ei ole sitä perinteisintä itseään, on se mukava lisä muuhun metsästykseen ja opettaa tekijälleen joka kerralla lisää.