Turvallisuus ensin

Turvallisesti vesilinnustamassa

Vesilinnustuskauden aloitus saa paljon metsästäjiä liikkeelle. Turvallisuusasiat korostuvat, kun liikkeellä on paljon ihmisiä samalla kosteikolla. Toisaalta turvallisuus on tärkeää, vaikka liikkeellä oltaisiin yksin.

Teksti Marko Mikkola  Kuva Tero Salmela

Julkaistu5.7.2024

Vesilinnustaessa liikutaan veneellä, kävellen tai kahlaten epätasaisessa maastossa, jolloin omasta turvallisuudesta huolehtiminen on välttämätöntä. Perusmuistisääntö; veneeseen tai veneestä noustessa patruunat pois.   

Turvallisuus lähtee pitkälti asenteista. Kun saaliinhimo jätetään taka-alalle ja keskitytään turvalliseen toimintaan, tulee siitä rutiininomainen tapa, eivätkä yksittäiset ampumatilanteiden menetykset harmita. Esimerkiksi kavereiden kanssa tauolla oltaessa, tulee aseista poistaa patruunat, vaikka lintuja lentäisi tauon aikana ampumaetäisyydeltä. Vahinkojen välttäminen on tärkeämpää kuin linnun ampuminen. Yksittäinen vahinko voi pilata monen ihmisen elämän ja harrastuksen.

Metsästystilanne ei ole harjoituspaikka. Aseen turvallinen käsittely muodostuu rutiiniksi, kun kesällä harjoitellaan riittävästi ampumaradalla. Aseeseen ja patruunoihin tutustutaan ampumaradalla ja kotona. Kun tähän lisätään koiran kunnosta huolehtiminen ja patruunoiden testaus omaan aseeseen sopivaksi, ollaan valmiita kosteikolle vesilintujahtiin.

Turvallisesti maastossa

Lataa ase vasta passissa. Jos metsästät pomppulintuja, pyri varmistumaan etukäteen onko alueella muita. Lintujen noustessa lentoon, ammu vasta, kun ne ovat riittävän korkealla. Näin mahdollinen kaislikossa oleva toinen metsästäjä ja koirat ovat turvassa hauliparvelta.

Veneeseen noustaessa tai sieltä pois tultaessa, pidä ase taitettuna tai lukko auki.

Malttia ampumisessa

  • Huomioi muut metsästäjät, ulkoilijat, veneilijät ja mökkeilijät
  • Älä ammu veteen, muista 45 asteen kulma
  • Pidä ase pystysuunnassa vaihtaessasi ampumasuuntaa
  • Veneestä ampumisessa korostettu huolellisuus, vene ja olosuhteet huomioiden
  • Toinen laukaus on usein vaarallisin
  • Kaislikossa voi olla muitakin
  • Huomioi vedessä työskentelevät koirat
  • Haulit kimpoavat veden pinnasta

Raskaiden volframihaulien kanssa tulee kiinnittää erityistä huolellisuutta taustaan. Luotiasetta ei suositella käytettäväksi vesialueilla. Käytä ampujanlaseja ja kuulevia kuulosuojaimia.