Leiripaikka ensimmäisenä yönä. Leiripaikka valikoitui tasaisen alustan ja sadan metrin päästä löytyvän lähteen perusteella.
Nuorten toimitus

Rinkan kanssa eräretkelle

Metsästysvaeltamista pidetään vaativana. Kuitenkin oikeilla varusteilla, hyvällä suunnittelulla ja riittävällä ruoalla retki muuttuu vaivattomaksi ja palkitsevaksi.

Teksti ja kuvat Eelis Keränen

Julkaistu16.1.2026

Metsästyksen ja vaelluksen yhdistäminen on syvällä suomalaisessa eräperinteessä. Nykyaikana metsästys kuitenkin tapahtuu usein päiväretkinä metsästysmajalta eikä teltan tai muun majoitteen kanssa kulkeminen ole kovin yleistä.

Moni ei lähde metsästysvaellukselle, koska kokee sen epämukavaksi tai omiin taitoihin sopimattomaksi. Vaeltaminen ei kuitenkaan ole vaativaa, kunhan varusteet ja suunnitelma ovat kunnossa.

Kevyt rinkka takaa mielekkään vaelluksen

Usein vaellukselle pakkaamisessa tehdään suurin virhe siinä, että rinkkaan pakataan kaikki mahdollisesti tarpeellinen, ja vähän tarpeetontakin. Muutaman päivän metsästysvaellukselle lähtiessä rinkan paino saattaa mennä reilusti yli 20 kilon. Se on liikaa, mikäli vaelluksesta haluaa nauttia. Yleisohjeena voisi sanoa, että pakkaaminen kannattaa aloittaa välttämättömyyksistä ja sen jälkeen arvioida muiden tarvikkeiden tarve.

Metsästysvarusteiden tulee olla minimaaliset, jos vaelluksella aiotaan kävellä paljon. Esimerkiksi kanalinnustukseen keskittyvällä vaelluksella kannattaa valita, ottaako mukaan kiväärin vai haulikon. Jos molemmat aseet lähtevät mukaan, on huomioitava pari seikkaa: Metsästysase painaa monta kiloa ja mikäli leiristä haluaa käydä ilman rinkkaa metsällä, on molempia aseita kannettava mukana. 

Usein kokematon vaeltaja kantaa mukanaan varavarusteita. Varavarusteita ottamalla voi säästyä esimerkiksi kosteassa makuupussissa tai puhjenneessa makuualustassa nukkumiselta, mutta toisaalta saa kantaa kaksinkertaista painolastia. Siksi varautuminen varusteiden rikkoutumisiin tulee tehdä yksinkertaisella korjaussetillä, johon kuuluu esimerkiksi ilmastointiteippiä, nippusiteitä, kestävää narua ja ompeluvälineet. Ne eivät paina käytännössä mitään, mutta ajavat lähestulkoon saman asian kuin useiden varavarusteiden kantaminen.

Korjaussetti menee pieneen tilaan ja riittää mainiosti yleisimpiin varusterikkoihin.

Suunnittele tavoiteltu reitti

Moni vaellukselle lähtevä piirtää paperiseen karttaan tai puhelimen karttasovellukseen reitin, jota pitkin vaelluksella aiotaan kävellä. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, mutta suunnitellun reitin toteutuminen ei ole varmaa. Kannattaa ottaa huomioon, että on varsin todennäköistä joutua muuttamaan reittiä kesken kaiken, varsinkin jos alue ei ole entuudestaan tuttu.

Varaa reilusti ruokaa

Vaelluksella energiankulutus on kovaa, jopa kolminkertaista arkielämään verrattuna. Tämä tarkoittaa suurta määrää ruokaa, jotta kävelymatkat taittuvat mukavasti. 

Vaelluksella kannattaa syödä pääaterioiden lisäksi joka pysähdyksellä jotain energiapitoista, kuten pähkinöitä, karkkia tai energiapatukoita. Näin energiaa on tasaisesti elimistössä ja päivän kokonaisenergiansaanti on riittävää.

Ruokaa kannattaa varata niin, että selviää päivän suunniteltua pidempään. Jos vaikka myrsky yllättää. Lienee itsestään selvää, ettei kalastuksen tai riistan varaan tule laskea aterioita. 

Ruoan kannattaa olla hyvin säilyvää ja kevyttä, joskin syksyn metsästysaikaan ulkolämpötilat ovat usein säilyvyyden kannalta hyvät. Ruokia voi myös kuivattaa kiertoilmauunissa tai kasvikuivurissa ruoan keventämiseksi ja säilyvyyden parantamiseksi.

Ansaitulla ruoalla leirissä pitkän jahtipäivän jälkeen.

Oma vaellukseni Rovaniemen kairoissa

Kävin syyskuussa kolmipäiväisen kanalinnustuseräretken kotimaastoissani Rovaniemellä. Kävelin aamuisin noin kymmenen kilometriä rinkan kanssa seuraavalle leiripaikalle, muuten pidin rinkkaa leirissä ja kävin pelkän haulikon kanssa kävelemässä. Saalis jäi tällä kertaa saamatta, vaikka piippu kuumenikin useaan kertaan.

Lisää samasta aiheesta

Nuorten toimitus

Yllätysjahti

16.1.2026
Nuorten toimitus

Kaveri mukaan metsälle

16.1.2026
Metsästäjälehti
Yksityisyyden yleiskatsaus

Käytämme evästeitä (cookie) palvelun käytön tilastointiin ja kieliasetuksen valinnan säilyttämiseen.