Kuva Tero Salmela

Rajoitukset vesilintujen metsästykseen 2024

Osaan rajoituksista voi tulla muutoksia lausuntokierroksella. Tarkista lopulliset rajoitukset ennen metsästystä riista.fi-sivuilta!

Julkaistu5.7.2024

Metsähanhen, punasotkan ja allin metsästyskielloista ja -rajoituksista Suomen riistakeskus on tehnyt maa- ja metsätalousministeriölle esitykset. Esitysten mukaan punasotkan metsästyskieltoa ja allin metsästysrajoituksia jatkettaisiin kolmella vuodella ja metsähanhen metsästysaluetta laajennettaisiin Pohjois-Suomessa sekä loka-marraskuussa eräissä Pohjois-Karjalan kunnissa. Rajoitusehdotuksista käydään kesän aikana lausuntokierrokset, joiden jälkeen muutokset ovat mahdollisia.

 

Nokikanan metsästys on kielletty.
Haahkan metsästys on kielletty elokuun 20 päivän kello 12:sta joulukuun 31 päivään asti.
Suomen riistakeskuksen esitys (tarkista riista.fi-sivuilta!): Punasotkan metsästys on esitetty kiellettäväksi.
Suomen riistakeskuksen esitys (tarkista riista.fi-sivuilta!): Allin metsästys on esitetty kiellettäväksi lukuun ­ottamatta merialuetta sekä meri­alueen saaria ja luotoja. Viiden (5) allin metsästäjäkohtainen vuorokausikiintiö. ­ Metsästysaika 1.9.–31.12. Muista saalisilmoitus!

 


Metsähanhi

Taigametsähanhi

  • Esitys: 20.8. klo 12.00 – 27.8.2024 Kainuun maakunnassa, Lapin maakunnassa, lukuun ottamatta valtatien E8 merenpuoleisia alueita Tornion, Keminmaan, Kemin ja Simon kunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta valtatie E8 merenpuoleisia alueita Iin, Kalajoen, Kempeleen, Limingan, Lumijoen, Oulun, Pyhäjoen, Raahen ja Siikajoen kunnissa. Metsästys olisi kuitenkin sallittua valtatie E8 ja seututie 813 välisellä alueella.
  • Yhden metsähanhen kausikiintiö pohjoisella metsästysalueella.
  • Ravintohoukuttimen käyttö ja pellolta metsästys kielletty.
  • Muista saalisilmoitusvelvollisuus. Kirjaa saaliit ja havainnot Oma riistaan.

Tundrametsähanhi

  • Esitys: 1.10. – 30.11.2024 Etelä-Karjalan ja Kymenlaakso maakunnissa, Etelä-Savon maakuntaan kuuluvissa Enonkosken, Puumalan, Savonlinnan ja Sulkavan kunnissa, Pohjois-Karjalan maakuntaan kuuluvissa Ilomantsin, Joensuun, Kiteen, Kontiolahden, Liperin, Rääkkylän ja Tohmajärven kunnissa, Päijät-Hämeen maakuntaan kuuluvissa Iitin ja Orimattilan kunnissa sekä Uudenmaan maakuntaan kuuluvissa Askolan, Lapinjärven, Loviisan, Myrskylän, Porvoon ja Pukkilan kunnissa.
  • Muista saalisilmoitusvelvollisuus. Kirjaa saaliit ja havainnot Oma riistaan.
  • Seuraa www.riista.fi -sivuja.

 


Merihanhi

  • Merihanhen metsästys on sallittua rannikkoalueella (kartta) 20.8. kello 12–31.12. sekä rannikkoalueen pellolta 10.8.–20.8. kello 12.
  • Muualla maassa meri­hanhen metsästys on kielletty.
  • Kahden merihanhen metsästäjä­kohtainen vuorokausikiintiö.
  • Saalisilmoitus­velvollisuus. Kirjaa saaliit ja havainnot Oma riistaan saaliin ajallisen ja alueellisen jakauman selvittämiseksi.
  • Ravintohoukuttimen käyttö metsästyksessä kielletty 10.8.–20.8. kello 12.
  • 10.8.–20.8. kello 12 aikana merihanhea saa metsästää vain tavanomaisessa viljan ja muun kasvin tuotannossa olevilla pelloilla, joiden tarkoitus on tuottaa satoa myytäväksi tai tuotantoeläinten ravinnoksi. Tukikelpoisia riistalaitumia ja pienialaisia riistapeltojen kaltaisia peltoja ei saa hyödyntää metsästyksessä.

 

Ohje saaliskuvan ottamiseen metsähanhesta. Nokka ja siiven peitinhöyhenet ovat kohdat, joista määritetään alalaji ja ikäluokka. Kuvassa tundrametsähanhi.

Metsähanhen kuvakeräys tarvitsee kuvia – varmista metsästyksen jatkuvuus

Kirjaa saalis Oma riistaan ja lähetä kuva saalishanhen päästä ja siivestä hanhi@riista.fi. Kirjoita sähköpostin otsikkoon saaliin saantipäivämäärä ja kunta. Kuvakeräyksellä kerätään tietoa ala­lajijakaumasta. jota hyödynnetään esimerkiksi metsästysaluelaajennuksia tehtäessä. Ilman tietoa joudutaan toimimaan varovaisuusperiaatteella.

Metsästäjiä kannustetaan vapaaehtoiseen tiedontuottamiseen metsähanhitilanteesta, kirjaamalla kaikki metsästyspäivän aikana tehdyt havainnot Oma riistaan. Kerättävä tieto on  luottamuksellista, ja sitä käytetään vain pesimäkanta-arvioinnin kehittämiseen siten, ettei tallennettuja havaintoja voida julkisesti paikantaa tietylle alueelle.

Harjoittele lajintunnistusta. Syysmuutolla hanhien sekaparvissa on muun muassa rauhoitettua tundrahanhea.