Lapsi mukaan metsälle

Lapsena koetut asiat luovat voimakkaita muistijälkiä ja silloin annettu esimerkki muovaa suhtautumista ja asenteita. Lapsen mukaan ottaminen voi parhaassa tapauksessa luoda pohjan elämänpituiselle harrastukselle.

Teksti ja kuvat Antti Saarenmaa

Julkaistu10.1.2022

Moni metsästäjä on saanut ensikosketuksen harrastukseensa jo nuorena vanhempiensa, isovanhempiensa tai sukulaistensa mukana. Hyvässä tapauksessa kokemukset ovat jättäneet jälkeensä runsaasti positiivisia mielleyhtymiä, jotka viimeistään varttumisen jälkeen ohjaavat vahvasti ulkoilmaelämään.

Itsetuntoa ja rauhoittumista

Hiljaa paikallaan istuminen on joskus haastavaa lapselle. Osalle meistä se on sitä myös aikuisena. Rauhoittuminen ja keskittyminen ovat merkittäviä taitoja, joiden harjoittelemisessa vierähtää joskus elinikä.

Metsästys tarjoaa loistavan mahdollisuuden harjoittaa tarvittaessa tavoitteellistakin keskittymistä, tarkkailua ja hiljentymistä. Yhdessä passissa istuttaessa aukeaa helposti sopivia yhteisiä hetkiä luonnon tarkkailuun, lapsen oivalluttamiseen ja osallistamiseen.

Havainnointi ja havaintojen ääneen ihmettely, eläinlajien, puiden ja kasvien tunnistaminen ja ympäristön äänien tarkkailu luovat kuin itsestään mahdollisuuden sekä keskittymisen että ympäristön opiskelulle.

Hämärtyvä ilta tai varhainen aamun passitus tarjoavat myös erinomaisen tilaisuuden tutustua hämärään ja positiivisesti herätellä lapsen itsetuntoa. Oma otsalamppu tuo turvaa ja varmuutta, vaikka sitä ei laitettaisikaan heti päälle.

Lapsi rakentaa itsevarmuutta valitsemalla itse sopivan hetken lampun sytyttämiseen, tai saattaa jopa jättää sen sytyttämättä. Varmuutta ja turvallisuutta rakennetaan läsnä olevan aikuisen avustuksella. “Minä kyllä pärjään vielä hetken!”

Metsästyksestä löytyy runsaasti asioita, joihin lapsi on helppo ottaa mukaan puuhastelemaan. Tässä kootaan puupassin tikkaita.

Mistä ruoka tulee?

Lapsen ottaminen mukaan metsälle avaa sopivan hetken ruoan alkuperästä keskustelemiseen. Harkittu, onnistunut riistalaukaus, saaliiksi saadun riistaeläimen tutkiminen sekä saaliin oikeanlaisen käsittelyn opettelu auttavat rakentamaan jo pienestä pitäen mutkatonta, mutta arvostavaa, tietoista käsitystä luonnon kiertokulusta ja syömämme ravinnon alkulähteistä. Aikuisen riistaa kohti osoittama kunnioitus ja suora suhtautuminen kasvattaa kiihkotonta ja asiallista asennetta.

Riistaeläimen elinympäirstön ja tarpeiden sekä koko ravintoketjun tarkastelu jo saaliiksi saadun riistaeläimen syömästä ravinnosta omaan asemaamme asti avaavat lapselle konkreettisen näkymän ympäristöömme. Lisäksi se kasvattaa ymmärrystä vastuustamme luontoa kohtaan ja tekojemme merkityksestä.

Vaikka kaikkia merkityksiä ei lapselle saa kerralla avattua, harkittu, avoin opastus ja tiedon jakaminen avittavat luomaan pohjaa tiedostavalle, kiihkottomalle ja valistuneelle metsästäjien ja luonnossa liikkujien sukupolvelle.

Yhdessä jaetut hetket, lämmin kaakao ja eväsleivät luovat myös vertaansa vailla olevia muistoja.

Saaliiksi saatu valkohäntäpeuran vasa kiinnostaa!

Näillä vinkeillä varmistat lapsen viihtymisen

Hyvät eväät ovat reissun kohokohta

Ota mukaan tarpeeksi evästä. Ei myöskään ole lainkaan hassumpi ajatus pakata mukaan jotain hieman tavanomaista maistuvampaa mutusteltavaa. Tässäkin tie sydämeen vie vatsan kautta!

Omat kiikarit ja taskulamppu

Kiikareilla näkee enemmän ja pimeän tullen oma taskulamppu tuo turvaa. Ihannetilanteessa lapsi saattaa päättää jopa pitää lamppunsa taskussa ja ihmettelee pimeää ympäristöään ilman lisävaloa.

Muista vaihtovaatteet!

Märillä sukilla ja hanskoilla tai tuulisella säällä ilman sopivaa kuoriasua kylmä hiipii luihin ja ytimiin todella nopeasti, lapsella usein aikuista helpommin. Kylmä syö motivaatiota ja rajoittaa intoa tehokkaasti. Pidä aina huoli, että saat lapsen varusteet pidettyä kuivana ja lämpimänä. Tunturiviitta tai muu vastaava suojapeite voi olla joskus kultaakin kalliimpi ja lisätä viihtymistä huomattavasti.

Anna lapsen osallistua

Lapsen osallistumisessa aktiiviseen tekemiseen on lukuisia hyviä puolia. Oppiminen käynnistetyy heti ensi metreillä, viihtyminen paranee ja mielenkiinto saadaan pidettyä yllä huomattavasti paremmin kuin passiivisella olemisella. Anna lapsen auttaa saaliin käsittelyssä, pillillä houkuttelemisessa tai aktiivisessa tarkkailussa ja havainnoinnissa, ja saat hänestä täysipainoisen metsästystoverin jo alusta lähtien!

Lisää samasta aiheesta