Kaveri mukaan metsälle
Eräs metsästyksestä kiinnostunut ystäväni oli jo pitkään toivonut pääsevänsä tutustumaan metsästykseen. Niinpä eräänä aamuna otin hänet mukaani seuraamaan tavanomaista hirvijahtipäivääni.
Aamuvarhaisella minä ja ystäväni Aino Kyllönen pakkasimme autoon eväät, jahtivarusteet ja jämtlanninpystykorva Sirun ja lähdimme kohti jahtimaita.
Perille päästyämme teimme suunnitelman päivän jahdista ja jalkauduimme maastoon. Hetken kuluttua Siru hävisi näköpiiristä, ja palailimme hiljalleen kohti autoa. Kävellessämme tajusin opastavani ystävääni jahtiin liittyvissä asioissa samalla tavoin kuin isäni opasti minua.
Autolla puheeksi tuli suomalaisen metsästyskulttuurin ilmiö, jota kuulee kutsuttavan termillä “ukkoontuminen”. Kyse on metsästäjäkunnan vanhenemisesta ja nuorten metsästäjien vähäisestä määrästä. Olen itse kulkenut isäni mukana metsällä lapsesta asti, joten halusin kuulla ensimmäistä kertaa jahdissa olevan Kyllösen ajatuksia aiheesta.
– Ajattelin lapsena, että metsästys on vain aikuisten harrastus, mutta ei se niin ole. Harvoin kuulee kokeneiden metsästäjien kertovan metsästyksestä missään. Siitä pitäisi kyllä puhua nuorille enemmän, että useamman kiinnostus heräisi. Itse en esimerkiksi törmää vaikkapa sosiaalisessa mediassa nuorille tarkoitettuihin videoihin, joissa kerrottaisiin metsästyksestä, Kyllönen miettii.
Kun kysyin, miten kiinnostunut nuori saataisiin aloittamaan metsästys, sain suoran vastauksen.
– Nuoria pitäisi ottaa mukaan metsälle, sillä tekemällä oppii parhaiten.
Pohdintamme keskeytyivät vilkaistessani tutkasovellusta. Sirun normaalisti verkkainen vauhti oli noussut viiteentoista kilometriin tunnissa. Hirvi oli löytynyt.
Seurailimme puhelimesta koiran liikkeitä. Se kulki suoraviivaisesti ja vauhdilla kohti pohjoista ja jahtialueidemme rajoja. Etäisyyttä lähtöpaikkaan alkoi jo kertyä, joten lähdimme siirtymään lähemmäs hirven oletettua kulkureittiä.
Yhteinen tavoite
Vaikka metsästyskortin suorittaminen on teoriassa helppoa, harrastuksen aloittamiseen saattaa liittyä mutkia. Jos omassa tuttavapiirissä ei satu olemaan metsästäjää, on alkuun pääseminen usein hyvin haastavaa. Etenkään nuorilla ei yleensä ole suuria summia rahaa tai omia maita, joista jompikumpi on usein ehtona metsästysseuraan pääsylle. Toisaalta monissa metsästysseuroissa kaivataan uusia jäseniä samalla, kun moni haaveilee jahtiin pääsystä ja erätaitojen oppimisesta.
Olisikin tärkeää löytää keinoja, joilla nuoret pääsisivät alkuun, vaikka vain mukaan tutustumaan ja oppimaan. Onneksi tilanteeseen on jo herätty, ja monet seurat panostavatkin entistä enemmän esimerkiksi nuorisotyöhön.
Ajoimme metsätietä jahtialueemme rajalla, kun bongasin hirven jäljet tiellä. Tuota pikaa Siru pyyhälsikin paikalle ja tuli pienen houkuttelun jälkeen kiltisti autoon.
Kävimme vielä toisessa paikassa kokeilemassa onneamme, mutta siellä maasto oli tyhjää täynnä. Oli aika vaihtaa taktiikkaa ja siirtyä kodalle – mihinkäs muuhunkaan kuin makkaranpaistoon.
Vaikka “ukkoontumisen” ratkaisun avaimet ehkä ovatkin jossain muualla, yksittäinenkin metsästäjä voi vaikuttaa. Jokainen voi ottaa innostuneen kaverin, puolison tai vaikkapa kummilapsen mukaan seuraamaan, oppimaan ja tutustumaan lajiin. Kaupanpäällisiksi saa hyvää seuraa ja erilaisen näkökulman omasta metsästyspäivästä. Metsästysperinne on arvokas osa suomalaista kulttuuria, ja sen eteenpäin siirtäminen on hieno etuoikeus – ja välttämätöntä sen jatkumisen kannalta.
Mutta miten kävi? Pääsikö jahtikärpänen puraisemaan Aino Kyllöstä?
– Kyllä enemmän kuin mielelläni tulen mukaan toistekin. Tämän hetken ajatus olisi, että ensi vuonna saisin hankittua itselleni metsästyskortin ja pääsisin itsekin tositoimiin, Kyllönen hymyilee.