Jänisjahti ajavalla koiralla
Jänisjahdin luonteeseen kuuluvat rauhallinen odottelu, luonnon kuuntelu ja kuulumisten vaihto kavereiden kanssa. Jahti on silti erilaista alkusyksystä kuin keskitalvella.
Kymmenen asteen pakkanen ja pieni tuulenvire kipristelevät poskia. Olen pukenut metsästystamineet kerroksittain ja napannut liukulumikengät matkaan. Ystäväni on liikkeellä poikansa kanssa ja koirahäkistä kapuaa ulos nuori venäjänajokoira Max. Maxille kiinnitetään kaulaan koiratutka, sillä sekä hakutyö että ajo voivat käydä välillä kaukana. Vaikka metsästysalueella ei sijaitse montaa vilkasta tietä, on tärkeää seurata koira kulkua. Näin voi tarvittaessa ajaa ottamaan koppia ennen kuin reitti johtaa alueen halki kulkevan pikitien varteen.
Tiesimme raivatulta aukealta muutaman risukasan, joiden ympäristö oli sileänä jälkeä: koivurisujen latvat maistuivat jäniksille. Vaihteleva keli oli luonut toivoa kantavasta kuoresta, mutta sulakelien jäätyä liian lyhyiksi kunnon kantavaa hankea ei ollut. Jo etukäteen arvuuttelimme koiran etenemiskykyä. Päätämme kuitenkin kokeilla, josko koira selvittäisi jäljistä jäniksen ajoon.
Max päästetään irti ja se pinkaisee innokkaasti haravoimaan tienlaitaa jälkiä etsien. Pian jälki löytyy ja koira lähtee sitä pitkin kuin narusta vetämällä. Katsomme hetken Maxin kulkua ja kaivamme varusteet autosta valmiiksi. Ei kiirettä. Hyvä hetki toiselle aamukahvikupposelle ja valkenevasta aamusta nautiskelulle.
Jahti muuttuu kauden edetessä
Jänisjahti helmikuussa voi olla hyvin erilaista kuin alkukaudesta. Alkusyksyllä koira lasketaan hakuun lumettomaan metsään, ja metsästäjä istahtaa odottelemaan ja seuraamaan hakua tutkalaitteesta. Joku saattaa käyttää hakuajan esimerkiksi kanalintujen tiirailuun tai pyyn pillittämiseen, mikseipä sienestykseen. Koiran selvitettyä jälkeä ja päästyä tarpeeksi lähelle jänis lähtee liikkeelle ja haku muuttuu ajoksi. Silloin metsästäjän on jo hyvä lähteä tarkkailemaan mahdollista ajon kulkusuuntaa.
Syksyllä metsäjänis kulkee useimmiten jossain vaiheessa pätkän tietä pitkin, jolloin tienvarret ovat loistavia passittelupaikkoja. Jänis tyypillisesti kulkee ajossa jonkinlaista lenkkiä palaten samoille alueille aina uudelleen. Kannattaa siis passittaa havaintopaikkoja ahkerasti ja hiljaa, tilaisuus toistuu suurella todennäköisyydellä.
Syksyn edetessä ja lumen laskeutuessa jänis juosta laputtaa tietä pitkin eneneviä määriä ajossa, joskus pitkiäkin matkoja, ja valtaosa passituksesta tapahtuu sopivissa tienvarsikohdissa ja risteyksissä.
Jänis kulkee usein samoja reittejä kuin lajitoverinsa. Notkelmat, metsiköiden reunat ja muut rajapinnat ovat todennäköisiä kulkupaikkoja. Jos paikalta on aiemmin yhytetty saaliiksi jänis, saattaa seuraavakin käyttää samoja kulkureittejä koiran ollessa perässä.
Loppukaudesta jäniksen käytös ajossa muuttuu. Tienylityspaikat ovat edelleen hyviä kyttäilypaikkoja, mutta jänis ei juokse yhtä helposti pitkiä matkoja tietä pitkin kuin aikaisemmin. Sen sijaan jänis saattaa jäädä pyörimään ajossa kuusikkoon, suopohjille tai taimikkoon. Helmikuisessa jänisjahdissa metsästäjä saa usein nykäistä sukset jalkaansa ja hiihtää ajon sekaan, ja mikäpä sen hienompaa kuin passittaa metsäkummulla.
Koira jää jälkeen
Jos syksyllä lähellä pyörivä ajo kihelmöi passittajan mieltä, loppukaudesta jänis saattaa kulkea huomattavasti koiraa edellä. Usein koiran ollessa lähellä, on jänis saattanut käydä pyörähtämässä passin edessä jo varttia aikaisemmin metsästäjän sitä huomaamatta.
Talvisessa jahdissa on korostuneen tärkeää olla hiljaa ja paikallaan jäniksen kulkujäljellä. Jahdissamme Ruokolahdella seisoin passittamassa tienylityspaikkaa ja kuulin koiran lähestyvän, mutta jänis ei tullut missään vaiheessa näkyviin. Siirtyessäni alas lumipenkalta tielle, löysin mutkan takaa tuoreet jäljet. Jänis oli huomaamatta kipaissut pienen pätkän tietä, palannut omia jälkiään ja hypännyt pitkällä loikalla pois tieltä. Jänis oli siis tehnyt paluuperän, ehkäpä myös kuullut suksieni liikahduksen.
Tutka mullistaa
Jokunen vuosikymmen sitten koirakäytössä olleet tutkat olivat niin sanottuja harava- tai antennitutkia. Ne ilmaisivat piippauksen voimakkuudella koiran karkean etäisyyden, kun niillä onnistui osoittamaan oikeaan suuntaan. Joskus lisähaasteita toi tutkan ominaisuus piipata miltei yhtä voimakkaasti, mikäli osoitit juuri vastakkaiseen suuntaan, poispäin koirasta.
Nykytutkat avaavat metsästäjälle huomattavasti tarkemmin metsässä tapahtuvia asioita. Tiheää sykkyräjälkeä piirtävä tutkakuva kertoo koiran perkaavan yöllisiä syönnösjälkiä ja näyttää työn etenemisen. Kun koira löytää poistumisjäljen, suunta vakiintuu, vauhti nousee ja metsästäjä saa varautua pian alkavaan ajohaukkuun. Tutkaa kurkkaamalla saa samalla tietoa koiran työskentelystä.
Joskus jänis liikkuu, joskus ei
Viikonlopun pakkaskeli oli kohtalainen jänisjahdin näkökulmasta. Kaunis ja kirkas sää oli mielekäs ulkoilun kannalta, mutta paras ajosää kokeneen ajokoiramiehen mukaan on lähellä nollakeliä. Kostea ilma kuljettaa hyvin hajuja ja koira pysyy jäljellä helposti.
Jäniskään ei suosi kaikkia kelejä. Uuden lumen sataminen pistää jänikselle jarrut päälle usein päiväksi tai pariksi, ja tuoreiden jälkien löytäminen voi olla haastavaa. Lumettomalla säällä sateinen keli voi pitää jäniksen nököttämässä kuusikon suojissa paikallaan, jolloin koiran on juostava miltei pahki saadakseen vipukintun liikkeelle. Keskimäärin jäniksen päivittäisten liikkeiden pituus kasvaa kohti loppukautta kiima-ajan lähestyessä.
Vaikka jäniksiä piisaa, aina ei onnista
Seurasimme jonkin aikaa koiran liikkeitä tutkasta, kunnes päätimme nykäistä sukset jalkaan ja siirtyä metsään. Koira teki töitään kuusikossa selvitellen jälkeä, ja me nousimme korkean mäen päälle kuulolle. Jänis oli usein juossut kahden kummun välistä mäen päältä aikaisemmilla kerroilla. Odotimme hiljaa jutustellen, kun koira nosti ajon liikkeelle alle 100 metrin päässä meistä.
Max on tiukkahaukkuinen ja tiesimme, että jänis on liikkeellä ja koiran edessä. Ajosuunta lähti ensin poispäin meistä, jonka jälkeen kääntyi suoraan takaisin. Ystäväni osoitteli etusektoriin mäen alle ja viittoi ristihuulen olevan kohta sylissämme. Ei sentään tällä kertaa. Ehkäpä jänis oli kuunnellut aikansa jutusteluamme ja päätti olla osallistumatta tarinointiimme.
Ajo kulki jonkin aikaa hienosti, mutta jänis veti pidemmän korren saatuaan tarpeeksi välimatkaa koiraan. Mikäli koira pysyy jäniksen likellä, jäniksellä ei ole aikaa pysähdellä kuuntelemaan samalla tavalla kuin runsaslumisella talvikelillä. Nyt jänis ei saanut tarpeeksi painetta ja sai vältettyä passittajat.
Perinteinen jänisjahti
- Maassamme on arvioitu olevan yli 200 000 jäniksen metsästäjää.
- Metsäjänis on esiintynyt maassamme yhtä kauan kuin ihminen, ja esi-isämme pyysivät jäniksiä jo 4000–6000 vuotta sitten.
- Jäniksen ja ihmisen pitkän yhteisen historian myötä jäniksellä on keskeinen rooli monissa vanhoissa tarinoissa ja sananlaskuissa.
- Vuotuiset jänissaaliit ovat keskimäärin viimeisten 70 vuoden aikana vaihdelleet välillä 150 000–300 000 yksilöä. Huippuvuosina saaliit ovat lähestyneet jopa miljoonaa yksilöä.
- Ajavia koiria on käytetty metsästyksessä vuosisatoja. Oman suomenajokoiramme historia ulottuu 1800-luvun loppupuolelle.
