Tie sydämeen käy vatsan kautta
Kun kesäpäivänä etsin pakastimestani grillattavaa vieraille tarjottavaksi, ajatukset palaavat menneen kauden jahteihin ja lukuisiin upeisiin hetkiin metsässä. Sujuvista jahdeista syntyvä yhteisöllisyys ja yhdessä onnistumisen ilo on yksinkertaisesti upeaa. Jahtien onnistuminen on tärkeää myös metsästyksen tulevaisuuden kannalta. Kun jahdit ovat tapahtumarikkaita, myös uudet sukupolvet innostuvat mukaan harrastukseen. Ja kun vielä heinäkuussa löytää grilliin laitettavaa, tietää jahtien sujuneen.
Vaikka hirvikanta on puolittunut, valkohäntäpeurojen määrää on vähennetty reilusti ja metsävahingot ovat pienentyneet lähes viidennekseen, yhteiskunnallinen keskustelu on yhä harmillisen vahinkokeskeistä. Riistan tarjoamat ilot, hyödyt ja mahdollisuudet jäävät aivan liian vähälle huomiolle.
Ehkäpä ei-metsästävien positiiviset kokemukset riistasta ovat liian vähäisiä? Eräs tärkeimmistä elämyksistä on hyvä ruoka hyvässä seurassa. Herkullinen riistaillallinen kesäillassa on muisto, joka edistää riistan arvostusta.
Pitäisiköhän yhä useamman suomalaisen päästä metsästäjän grillin ääreen? Kun 63 prosenttia suomalaisista kertoo haluavansa lisätä riistan syöntiä, avautuu meille ruoan kautta oiva mahdollisuus lisätä riistan arvostusta.
Jotta metsästäjillä riittää heinäkuussa saalista vieraille tarjottavaksi, pidetään yhdessä hyvää huolta riistastamme!
Riistakokin vinkki
Yleisin riski riistan grillauksessa on lihan kuivuminen. Laita liha marinadiin (öljyä, yrttejä ja suolaa) edellisenä päivänä. Grillaa ensin pinnat kiinni kuumassa ja kypsennä sitten grillin reunalla maltillisessa kuumuudessa. Kiireettömyys varmistaa laadun. Käytä lihan sisälämmön varmistamiseen mittaria ja kypsennä korkeintaan mediumiksi, eli 50–60 asteiseksi. Anna lihan vetäytyä muutama minuutti ennen tarjoilua. Hyvää ruokahalua!