Se tunne, kun luoti meni läheltä

Riistakolmiolaskennat ja ajantasaisen tiedon perusteella kehitetty metsäkanalintujen metsästysaikojen säätely ovat avanneet jo kahtena talvena mahdollisuuden myös talviseen latvalinnustukseen. Se edellyttää paitsi hiihtoa, varsinkin erityistä varovaisuutta metsästäjältä.

Eräs kuulas talvipäivä viitisentoista vuotta sitten Pohjois-Ruotsissa on painunut muistiini pysyvästi. Olimme hiihdelleet tunturin rinnettä latvalintujen toivossa. Pieneltä nyppylältä avautui hienot näköalat alas jokilaaksoon. Olikin jo kahvitauon aika. Ihastelimme hartaina maisemia kahvikupit ja eväsleivät kourissa.

Hiljaisuuden rikkoi kiväärin laukaus jostain alarinteestä. Parin sekunnin kuluttua päidemme yli noin 5 metrin etäisyydeltä meni suurelta jättiläisampiaiselta kuulostanut surahdus. Ei jäänyt epäselväksi, mikä se oli. Porukkaan tuli liikettä. Sauvatkin unohtuivat, kun maastouduimme nyppylän viereiseen jontkaan. Sitä ääntä ei toista kertaa halua kuulla.

Kaverimme, joka oli aamulla lähtenyt eri latuja, kertoi, että hänen puhelinvastaajansa oli täyttynyt viesteistä ”Älä ammu, tuli meitä kohti!”. Hän ei kuitenkaan ollut ampunut tätä laukausta. Selvitimme paluumatkalla, että joku kolmas metsästäjä oli tullut samaan rinteeseen metsälle. Rinteen hyvin jyrkässä kohdassa oli metso pudonnut petäjästä puhtaaseen puuteriin. Jyrkänteen kohdalla ylös ammuttu luoti kävi luultavasti korkealla, ennen kuin tuli alas meidän lähellä. Siksi se tulikin vasta laukausäänen jälkeen.

Metsästyksessä vastuu laukauksen turvallisuudesta on aina yksin metsästäjällä itsellään. Metsästäjän pitää tietää luodin lentorata ja ampumasuunnan tausta ennen laukausta. Hyvän onnen varaan ei voi koskaan laskea. On hyvä muistaa sekin vanha viisaus, että ampumatonta laukausta ei tarvitse koskaan katua.