Onnistunutta luonnonhoitoa

Pääkirjoitus
Jari Varjo, Johtaja, Suomen riistakeskus
Julkaistu5.7.2024

Monimuotoisuus, luontoarvot ja luonnonhoito ovat yhä laajemman yhteiskunnallisen huomion kohteena. Metsästäjät tekevät, usein kaikessa hiljaisuudessa, valtavasti työtä luonnon eteen, vaikkei se saisi ansaitsemaansa huomiota. Työn taustalla on metsästysperinteemme kantava voima, tulevien metsästysmahdollisuuksien turvaaminen, joka edellyttää riistakannoista ja niiden elinympäristöistä huolehtimista sekä metsästysmäärien kestävää mitoittamista.

Metsästäjiä motivoivat runsaat riistakannat ja niiden mahdollistamat metsästysmahdollisuudet. Luontoa ja riistaa hoitamalla pääsemme jatkossakin metsästämään – hyödyntämään työmme tuloksia. Näin luonnolle ja riistalle muodostuu arvo, ja niiden eteen ollaan valmiita tekemään työtä. Arvoja toki on monia muitakin, ehkä jokaisella omansa, mutta ilman arvoa asiat jäävät herkästi heitteille. Metsästäjien luonnonhoitotyössä on lisäksi se hyvä piirre, että motivaation lisäksi meitä on paljon. Isolla joukolla on mahdollista saada paljon aikaan.

Metsähanhikannan kehitys on hyvä esimerkki metsästäjien riistalajille antamasta arvosta. Ei ole sattumaa, että metsähanhea on päästy pikkuhiljaa taas metsästämään. Se on tulos pitkäaikaisista ponnisteluista lajin hyväksi ja verotuksen rajoittamisesta. Tällaiseen onnistumiseen vaadittu työ on hyvin moninaista ulottuen pienpetopyynnistä, ympäristönhoidosta ja havaintojen keräämisestä aina kanta-arvioihin, tutkimukseen ja hallintoon. Onnistumisen edellytys on ollut, että meillä kaikilla on yhteinen tavoite.

Uusi metsästysvuosi pyörähtää pian käyntiin. Muistetaan jahdeissa turvallisuus ja keskitytään metsästämään lajeja, jotka kestävät verotusta tai joiden kannat vaativat vähentämistä.