Metsänhoidon ja hirvikannan hoidon haaste
Suomen metsäkeskus julkaisi murheellisia tarkastustuloksia ensiharvennusten laadusta Keski-Suomessa: yli puolet kohteista oli harvennettu metsälain vastaisen vähäpuustoisiksi, eikä yksikään täyttänyt hyvän metsänhoidon suosituksia. Metsänomistajalle tällainen vajaapuustoisuus tarkoittaa merkittävää tuoton menetystä loppukiertoajalle.
Metsänomistajat ovat äänekkäästi käyneet hirvivahinkokeskustelua. Jokainen hirvivahinko on harmillinen, mutta unohdetaanko keskustelusta olennaisemmat asiat? Esimerkiksi Pohjois-Savossa hirvivahinkoja arviointikuluineen korvattiin vuonna 2022 noin 25 000 euroa. Samaan aikaan myöhästyneitä taimikonhoitokohteita oli noin 65 000 ha ja ensiharvennuskohteita noin 80 000 ha. Kaiken kukkuraksi Kemera-varoja jäi maassamme käyttämättä noin 20 miljoonaa euroa. Kannattaisiko metsänomistajien neuvonnassa keskittyä jatkossa mittaviin hoitorästeihin ja ensiharvennusten korjuujälkeen, mikäli puuntuotantoa ja hiilensidontaa halutaan edistää?
Maamme hirvikanta on puolittunut 2000-luvun alkuun verrattuna. Tilanne toki vaihtelee eri osissa maata. Hirvivahingot eivät ole vähentyneet samassa suhteessa, koska männynviljelyn osuus on laskenut ja talvilaidunnus keskittyy yhä harvalukuisemmille kohteille. Samaan aikaan suurpetokannat ovat kasvaneet. Voidaan perustellusti kysyä, toimiiko yhtälö?
On tarve kehittää monilajista kannanhoitoa, jossa riittävän tiheä hirvikanta on osa suurpetokantojen hoitoa. Se on myös osa kestävää metsästystä, sillä hirvikantojen hiipuessa metsästysseurojen toimintaedellytykset heikentyvät. Metsästysseurat ovat merkittävää maaseutukulttuuria ja niitä tarvitaan tulevaisuudessakin, niin kannanhoidossa kuin monien muiden yhteiskunnallisten tehtävien hoidossa.
